MTK:n Tiirola lisäisi kemeratöidenomavalvontaa
Noin viidesosa kemeratukihakemuksista hylätään, koska työt ovat jääneet tekemättä tai eivät täytä tukiehtoja.
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola pitää parhaana vaihtoehtona metsänomistajien omavalvonnan lisäämistä.
Tiirolan mukaan metsänomistajan kannalta on olennaista, että kemeratöiden laatu on parasta A-luokkaa. Työn jäljellä on suora yhteys tuleviin tuloihin.
”On tärkeää, että kemerakohteilla työ jälki täyttää tukiehdot. Tämä on osa metsänomistajan oikeusturvaa”, muistutti Tiirola Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen tilaisuudessa lauantaina.
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on ilmoittanut aikovansa puuttua kemeran väärinkäytöksiin.
Ensimmäiseksi ministeri haluaa tarkistaa olisiko kemerasäännöksissä parantamisen ja yksinkertaistamisen varaa.
Tiirola korostaa omavalvonnan tärkeyttä. Hän ei usko kemeran puutteiden korjaamiseen viranomaisvalvontaa lisäämällä.
”Se romuttaisi koko kemeran. Ratkaisun avain voi löytyä työn toteuttajan laadunseurantajärjestelmistä ja omavalvonnasta”, esitti Tiirola.
Omavalvonnan kautta työn laatu ja tukiehtojen täyttyminen voitaisiin raportoida myös valvovalle viranomaiselle eli Metsäkeskukselle.
”Meillä ei ole varaa hassata rahoja vääriin kohteisiin tai viranomaisvalvonnan lisäämiseen. Kilpailu metsäpalvelumarkkinoilla kiristyy ja todennettu laatu ja siitä kertominen asiakkaalle eli metsänomistajalle on myös palveluntuottajan kilpailuetu”, korosti Tiirola.
Tiirolan mukaan metsätalouden investointituille on edelleen tarvetta, kun maahan kaavaillaan mittavia puun käytön lisäyksiä. Kestävän metsätalouden rahoitusjärjestelmän puutteet on korjattava ja tukea pitää kohdistaa niihin töihin, joilla varmistetaan metsän tuleva tuotto.
Kestävän metsätalouden tukijärjestelmä uudistetaan tänä syksynä. Uudistaminen on tarpeellista, koska metsälaki ja EU:n valtiontukisäännöt on uusittu.
Kemeran uudistuksella tulee pyrkiä entistä suurempaan vaikuttavuuteen ja kannustamaan metsänomistajia tekemään oikeat työt oikeaan aikaan.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
