Metsälain muutos ei heikentänyt arvokkaiden elinympäristöjen tilaa – "Metso-suojeluohjelmalle tulee varmistaa riittävä rahoitus"

Metsälain kymppipykälän erityisen tärkeiden elinympäristöjen on edellytetty vuodesta 2014 lähtien olevan pienialaisia tai metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä. Kuva: Jarmo Palokallio

Arvokkaiden elinympäristöjen joutuminen metsätalouden toimenpiteiden kohteeksi ei ole lisääntynyt metsälain vuonna 2014 toteutetun uudistuksen jälkeen. Lain muutoksen ei siten voida katsoa heikentäneen kohteiden turvaamisen tasoa.

Luonnonvarakeskus (Luke) selvitti maa- ja metsätalousministeriön tilauksesta, miten metsälain muutos on vaikuttanut monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelyyn. Samalla selvitettiin, miten nykyisten ja entisten metsälakikohteiden ominaispiirteet ovat tähän mennessä säilyneet.

Tulosten mukaan niin sanottuihin metsälakikohteisiin on kohdistunut käsittelyjä vähäisessä määrin sekä ennen metsälain muutosta että sen jälkeen.

Metsäkeskuksen tulkinnat säädöksestä ovat olleet tulkintavaikeudesta huolimatta lainmukaisia, ja metsäkeskus on toiminut niitä tehdessään harkintavaltansa rajoissa. Monimuotoisuuden turvaamista lakikohteilla voisi kuitenkin parantaa täsmentämällä sekä nykyistä tulkintaohjetta että sen soveltamista.

Tulkintoja tehtäessä on tärkeää varmistaa toiminnan pitkäjänteisyys ja ennustettavuus ja samalla maanomistajien ja alan toimijoiden oikeusturva.

Myös turvaamistoimien kustannustehokkuutta ja kustannusten jakautumista metsänomistajan ja yhteiskunnan välillä on tarkasteltava ymmärtäen, että metsälaki asettaa rajat metsänomistajalle laista koituville taloudellisille menetyksille.

"Erityisesti on syytä pohtia, miten luonnon monimuotoisuutta voidaan turvata tehokkaasti myös pinta-alaltaan suuremmissa kohteissa sekä yleisesti talousmetsissä", sanoo maa- ja metsätalousministeriön metsäneuvos Marja Kokkonen.

Tärkein luonnon monimuotoisuutta turvaava keino on Metso-ohjelma ja siihen liittyvä metsätalouden ympäristötuki, jonka kysyntä on ollut viime vuosina kasvussa.

"Metso-ohjelmalle tulee varmistaa riittävä rahoitus, ja rahoitus tulee kohdentaa ensi sijassa käsittelyuhan alla oleviin ekologisesti arvokkaisiin kohteisiin", Kokkonen linjaa.

Monimuotoisuuden turvaamista painottavien käsittelyvaihtoehtojen ja ympäristötukivaihtoehdon tulee lisäksi olla metsänomistajan tiedossa ja valittavissa jo toimenpiteiden suunnitteluvaiheessa.

Selvitysraportti antaa Kokkosen mukaan kattavan kuvan monimuotoisuuden turvaamisesta sekä metsänhoitosuositusten ja monimuotoisuusneuvonnan tärkeästä roolista tässä tehtävässä.

Lain valvonnan rinnalla metsänomistajia tulee jatkossakin kannustaa paitsi lakikohteiden turvaamiseen myös laajoilla pinta-aloilla toteutettavaan talousmetsien luonnonhoitoon.

"Tarve ajankohtaiselle ja laadukkaalle luontotiedolle on suuri, ja metsäkeskukselle on siksi turvattava riittävät resurssit myös luontotiedon kartoitukseen", sanoo Kokkonen.

Uusien digitaalisten menetelmien kehittyminen tehostaa tiedonkeruuta ja valvontaa, koska maastotarkastukset voidaan digitaalisten tietovarantojen myötä kohdentaa aiempaa täsmällisemmin. Luontolaadun arviointi ja metsälain valvonta tulevat siksi kehittymään tulevaisuudessa merkittävästi.

Nykyistä rikoslakiin perustuvaa seuraamusjärjestelmää toimivampi ratkaisu voisi selvityksen mukaan olla rikkomuksista määrättävä hallinnollinen seuraamusmaksu. Myös mahdollisuuksia siihen tullaan ministeriössä selvittämään.

Metsälain 10 pykälän rajoituksilla tähdätään luonnonarvojen huomioon ottamiseen metsien käytössä. Erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi pykälässä määritellään luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset kohteet, jotka erottuvat selvästi ympäröivästä metsäluonnosta.

Myös niissä voidaan kuitenkin tehdä varovaisia hoito- ja käyttötoimia, kunhan elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään tai niitä vahvistetaan. Käytännössä nämä lakikohteet on selvityksen mukaan jätetty pääsääntöisesti kokonaan käsittelyjen ulkopuolelle.

Pykälässä määriteltyjen erityisen tärkeiden elinympäristöjen on edellytetty vuodesta 2014 lähtien olevan pienialaisia tai metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä. Pienialaisuuden rajaa ei kuitenkaan määritellä pykälässä.

Metsätaloudellisesti vähämerkitykselliset kohteet voivat käytännössä olla myös pinta-alaltaan suurempia, koska vähäpuustoisissa kohteissa mahdolliset tulonmenetykset ovat pienempiä ja rajoituksen käytännön merkitys siksi vähäisempi.