
Onko metsätiesi ajautumassa ajokelvottomaan tilaan? Tällainen huolto pitää kalliin tieremontin loitolla
Kevät ja syksy ovat otollisia ajankohtia tien huoltoon.
Näin huonoon kuntoon pusikoituneen metsätien käyttökelpoisuus alkaa olla varsin kyseenalainen. Kuva: Rami MarjamäkiMetsätie on arvokasta omaisuutta, joka kannattaa pitää kunnossa. Näin ajattelee metsänomistaja Matti Äijö, joka myös työskenteli uransa alkuvaiheessa Metsäkeskuksessa metsätiehankkeiden suunnittelutehtävissä.
Matti Äijö käyttää teiden huoltotöissä 1960-luvulla valmistettua tielanaa, jota on korjattu jo monta kertaa. Huollossa oleva tie ei ole sama kuin ensimmäisen kuvan pusikoitunut tieosuus. Kuva: Rami MarjamäkiMatti Äijö hoitaa omia ja osakkuusteitään maataloustraktorivetoisilla koneilla: 1960-luvun tielanalla ja ketjuleikkurilla.
”Nämä ovat sopivan kevyet mutta toimivat tienhoitovälineet. Näillä kustannukset eivät tule niin suuriksi, että tätä työtä pitäisi tehdä päätoimisesti.”
Huolto aloitetaan tienpinnan tasoituksella lanan avulla. Kolmitukkinen lana jättää jälkeensä hyvän pinnan. Kuva: Rami MarjamäkiSäännöllisellä lanauksella ja tienvarren puskien leikkuulla pääsee tienhoidossa hyvin pitkälle.
”Lanaus on tehtävä joka vuosi, joskus jopa kaksi kertaa vuodessa. Puskien leikkuussa riittää monin paikoin joka toinen vuosi, karuilla paikoilla joka kolmas vuosi tehtävä työ. Rehevimmillä paikoilla pajukko kasvaa niin, että se on raivattava joka vuosi”, Äijö toteaa.
”Näillä kahdella toimenpiteellä tien perusparannustarvetta pystyy siirtämään pitkälle tulevaisuuteen.”
Lisäksi on pidettävä huolta siitä, että vesi pääsee virtaamaan rumpujen läpi. Jos vesi seisoo ja alkaa nousta, se imeytyy tien runkoon ja rapauttaa kantavuuden.
”Kantavuus on metsätien tärkein ominaisuus, kun sitä pitkin ajetaan 65 tonnin puukuormia.”
Koska tällä tiellä ei pintakerrosta enää juurikaan ollut, tielle ajettiin täydennykseksi 0–32-millistä kalliomursketta. Kuva: Rami MarjamäkiHyvä ajankohta lanaukselle on keväällä, kun routa on sulanut, tai syksyllä.
”Jos tien saa keväällä hyvään muotoon, se kuivuu kesän aikana. Silloin syksyn sateet eivät pääse imeytymään raiteista tien runkoon.”
Syksyn ajankohtaa puoltaa kesäaikana muodostuneiden painaumien tasaustarve. Syksyllä on myös hyvä ajaa mursketta, jos tien pintakerros on kulunut ohueksi ja kuoppiin tai raiteisiin tarvitaan täytettä.
”Murskekuormat ovat painavia, ja syksyllä tien runko kestää kuorma-auton ja lastin painon. Syksyllä on myös metsästäjien ja marjastajien liikennettä, jolloin murske ehtii ajossa painua ja tiivistyä ennen lumien tuloa. Näin lumen auraaja ei vedä mursketta pois tiestä.”
Murske pitää tasata ajoradalle lanalla. Kalliomurske täyttää painuneet ajoraiteet kuten pitikin. Kuva: Rami MarjamäkiJotta tiestä tulee huollon jälkeen hyvä eikä entistä huonompi, tarvitaan oikeat välineet ja osaava kuljettaja. Esimerkiksi traktorin perälevy ei ole kesäaikana tienhoitoon sopiva väline – se sopii vain lumen auraukseen.
”Jos tiellä on hyvä murskekerros ja se mennään tasaamaan perälevyllä, murske ajautuu molempiin reunoihin ja siitä tulee kuin auravalli.”
Työ viimeistellään poistamalla tienvarresta puskat ketjuleikkurilla. Äijö niittää molemmat sivut kaksi kertaa, jotta vesakko tulee raivattua riittävän leveältä. Kuva: Rami MarjamäkiJos itsellä ei tienhoitokoneita ole, Äijö suosittelee teettämään lanauksen vuosittain ja puskien niiton joka toisena vuotena.
”Myös kelirikkoaikojen raskaita kuljetuksia kannattaa harkita tarkkaan. Joskus yhden viikonkin lykkäys voi pelastaa paljon.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
