Metsästysmuseo haluaa nuorekkaan nimen – osallistu kilpailuun
Museo haluaa nyt tuoda laajemmin esille perustamistarkoituksen mukaista tehtävää eräkulttuurin kokonaisvaltaisena ja monimuotoisena esittelijänä.Suomen Metsästysmuseo on 35 vuotta ylläpitänyt metsästykseen, eränkäyntiin ja luonnon virkistyskäyttöön keskittyvää erikoismuseota Riihimäellä. Nyt museo haluaa itselleen uuden nimen kilpailun avulla.
Nimikilpailun tavoitteena on löytää museolle suomalaisten luontosuhdetta ja eräkulttuuria laajasti ja eteenpäin katsoen ilmentävä nuorekas erillisnimi.
Nimen toivotaan ilmentävän luonnon virkistyskäytöstä kumpuavaa onnellisuutta ja hyvää elämää. Nimen tulee olla lyhyt, kansainvälisesti toimiva ja kävijöille innostavia sekä moderneja mielikuvia synnyttävä.
Nimikilpailuun voi osallistua täyttämällä sähköisen lomakkeen museon kotisivuilla www.metsastysmuseo.fi/nimikilpailu.
Kilpailu alkaa Oravan päivänä 15. lokakuuta 2025, jolloin vietetään myös museon vuosipäivää. Kilpailuaikaa on 15. joulukuuta saakka, ja kilpailun tulokset julkistetaan alkuvuodesta 2026.
Voittajaehdotusta voidaan käyttää museon nimenä tai ehdotusta voidaan hyödyntää käyttää inspiraationa uutta nimeä muotoiltaessa.
”Nimen toivotaan ilmentävän luonnon virkistyskäytöstä kumpuavaa onnellisuutta ja hyvää elämää.”
Museon tavoitteena on tuoda laajemmin esille perustamistarkoituksen mukaista tehtävää eräkulttuurin kokonaisvaltaisena ja monimuotoisena esittelijänä. Erähistoria ja luonnon virkistyskäyttö tulevat näkymään tulevaisuudessa monipuolisemmin myös museon näyttelytarjonnassa. Esimerkiksi retkeilyn historiaa käsittelevä näyttelyosuus on parhaillaan työn alla.
Museon kokoelmiin ja arkistoihin on vuosikymmenten aikana tallennettu metsästyksen lisäksi merkittävät kalastuksen, retkeilyn, luontokuvauksen ja luonnontuotteiden keräilyn kokoelmat. Parhaillaan museo tallentaa eräkulttuurin muistitietoa ja käynnissä on myös erillinen retkeilyhistoriahanke.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







