Ruotsin metsäpalot voivat vielä paheta
Maassa on nyt 74 paloa, mutta kuivuus ja uudet lämpöennätykset uhkaavat lisätä niitä. Heinäkuu on kuumin ainakin 260 vuoteen.Ruotsin metsä- ja maastopalojen tilanne jatkuu vakavana. Tällä hetkellä maassa on 74 paloa. Tilanne voi muuttua yhä huonommaksi.
"Pelkäämme, ettei huippua ole vielä saavutettu", Ruotsin turvallisuusvirasto MSB:n koordinaattori Peter Arnevall sanoo.
Kuumuuden ja kuivuuden ennustetaan jatkuvan ensi viikolla, ja meteorologit ovat kertoneet jopa uusien lämpöennätysten mahdollisuudesta.
Ruotsissa vietetään lämpimintä heinäkuuta vähintään 260 vuoteen.
Tulipalotilanne vaihtelee alueittain. Keski-Ruotsin Hälsinglandin maakunnassa se vaikuttaa tällä hetkellä hieman paremmalta.
"Tämä on ollut selvästi paras yö tähän mennessä", Hälsinglandin pelastuslaitoksen operatiivinen päällikkö Hans Nornholm kertoo.
Pelastajia ympäri Eurooppaa
Lauantaina Ruotsiin saapui 139 puolalaista pelastajaa. Ranskasta Ruotsiin on lähdössä 60 vaikeaan maastoon erikoistunutta pelastajaa.
Henkilöstöä ja laitteistoa on saapunut tai saapumassa myös Liettuasta, Norjasta, Saksasta ja Tanskasta.
Sammutusapuna on myös vapaaehtoisia. Punaisen Ristin mukaan sammutustöihin on internetissä ilmoittautunut kahdessa päivässä yli 2 000 ruotsalaista. Kymmenet ovat jo tarttuneet toimeen.
Vapaaehtoisia koordinoivan Punaisen Ristin mukaan esimerkiksi ensiaputaidot ja kokemus metsätöistä ovat hyödyllisiä sammutustöissä. Vapaaehtoisia tarvitaan myös ajoneuvojen kuljettamiseen ja kelaamaan paloletkuja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

