Metson loppu häämöttää: Maa- ja metsätalousministeriö jäänee tavoitteestaan, vaikka ohjelman rahoitusta lisättäisiin – syynä metsäkeskuksen vähentyneet henkilöstöresurssit
Metsien suojelu on edennyt Metso-ohjelmassa aikataulussa. Sen sijaan ympäristötukeen ja luonnonhoitoon tarvittaisiin tavoitteiden saavuttamiseksi kaksinkertainen määrä resursseja nykyiseen verrattuna.
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman eli Metson tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen Kuva: Pekka FaliYmpäristöministeriö saavutti viime vuoden loppuun mennessä 77 prosenttia Metso-ohjelman suojelutavoitteestaan. Maa- ja metsätalousministeriön ympäristötuen ja luonnonhoidon kokonaistavoitteesta on saavutettu vasta vajaat 60 prosenttia.
Ministeriöt kertoivat tuoreista luvuista tänään tiistaina.
Maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevan virkamiehen Ville Schildtin mukaan ero selittyy sekä maa- ja metsätalousministeriön määrärahojen vähentymisenä että metsäkeskuksen pienentyneillä henkilöstöresursseilla.
"Vajaus johtuu siitä, että Metso-ohjelman maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan määrärahoja lähdettiin leikkaamaan 2010-luvun alkuvuosina. Ensin määrärahat tippuivat 10–12 miljoonasta kuuteen, jonka jälkeen Sipilän hallitus leikkasi niitä vielä kolme miljoonaa lisää. Sen jälkeen määrärahoja lisättiin hiljalleen, ja nyt ollaan noin seitsemässä miljoonassa."
Vaikka rahoitusta lisättiin leikkausten jälkeen, ei Suomen metsäkeskus pystynyt käyttämään kaikkia määrärahoja. Työntekijöitä oli siirretty toisiin tehtäviin, ja kun rahaa tulikin taas lisää, ei työntekijöitä enää ollut riittävästi käytettävissä.
Henkilöstöä kuormittivat myös vuonna 2015 voimaan tullut uusin kemeralaki sekä metsäkeskuksen uudet tietojärjestelmät kuormittivat henkilöstöä.
Tavoitteeseen pääseminen vaatii maa- ja metsätalousministeriöltä kovia ponnisteluja.
Hallitusohjelman mukaisesti vuoden 2020 valtion talousarvioon tuli sadan miljoonan euron lisärahoitus luonnonsuojeluun. Potista noin kymmenesosa suunnattiin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle, ja siitä kaksi miljoonaa euroa Metso-ohjelmaan.
Vuonna 2019 kymmenvuotisia ympäristötukisopimuksia tehtiin noin 2 400 hehtaarille.
"Käytännössä toteutus tulisi kaksinkertaistaa, jotta tavoitteeseen päästäisiin, kun koko ajan on jääty hieman jälkeen", Schildt sanoo.
Vuosina 2021–2025 Metso-kohteita tulisi toteuttaa vuosittain noin 6 000 hehtaaria. Schildtin mukaan kuluvan vuoden 7 miljoonan euron määräraha riittää kuitenkin vain 3 000 hehtaariin, joten myös määrärahat pitäisi tuplata.
Määrärahojen täysimääräinen hyödyntäminen vaatisi Schildtin mukaan myös metsäkeskuksen saaman valtionavun korottamista useammalla miljoonalla.
Viime syksynä vahvistettiin maa- ja metsätalousministeriön päätös kolmen vuoden keskikantohinnasta. Ympäristötukisopimusten hinnat perustuvat siihen.
"Hyvä puumarkkinatilanne nosti sopimusten keskihintaa eli rahaa kuluu enemmän hehtaaria kohden. Keskihehtaarihinta on noin 2 100 euroa."
Helpottavana oljenkortena tavoitteen saavuttamiseksi voivat olla vanhat 10-vuotiset ympäristötukisopimukset, joita on Schildtin mukaan paljon.
"Tiettävästi sopimusten uusimiseen on paljon halukkuutta, vaikka kriteerit ovat tiukentuneet 10 vuoden takaisesta."
Ympäristötukisopimusten ja luonnonhoitotöiden määrä lasketaan kumulatiivisesti koko ohjelmakaudelta. Jos alue täyttää nykyiset ehdot, voidaan siitä tehdä uusi sopimus, jolloin hehtaarit lasketaan uudelleen mukaan pinta-alasummaan.
Ympäristöministeriölle suojelutavoitteen saavuttaminen näyttää realistisemmalta.
Kuluvalle vuodelle suojelukorvauksiin on varattu noin 25-30 miljoonaa euroa, ja suojelutavoite on noin 4 500 hehtaaria. Eteläisimmät ely-keskukset ovat saaneet lisäksi mahdollisuuden palkata lisää henkilöstöä Metso-työhön.
Viime vuonna Metson kautta suojeltiin noin 4 700 uutta metsähehtaaria.
Metso-ohjelmassa ympäristöministeriön suojelutavoite on 96 000 hehtaaria. Maa- ja metsätalousministeriön tavoite on 82 000 hehtaaria talousmetsien ympäristötukea ja luonnonhoitohankkeita.
Metsien vapaaehtoiseen suojeluun tähtäävä Metso alkoi vuonna 2008 ja jatkuu 2025 saakka.
Ympäristöministeriön hallinnonalalle kuuluvat ely-keskuksissa tehtävät suojelupäätökset. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla Metsoa toteutetaan kemeran eli kestävän metsätalouden rahoituslain kautta.
Metsäkeskus tekee metsänomistajien kanssa sopimuksia sekä määräaikaisista ympäristötukikohteista että luonnonhoitotöistä.
Ympäristötukikohteet ovat määräaikaisia, kymmenen vuoden mittaisia suojelusopimuksia.
Ympäristötuen myöntämisen edellytyksenä on, että metsänomistaja sitoutuu jättämään tärkeän luontokohteen metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
