Sierilän voimalaitos huomioi vaelluskalat
WWF Suomen ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen kritisoi muun muassa Rovaniemen lähellä sijaitsevaa Sierilän vesivoimalaitoshanketta (MT 28.10.).
Hallitusohjelman kunnianhimoisena tavoitteena on hiilineutraali Suomi vuonna 2035. Päästötön sähkö ja yhteiskunnan lisääntyvä sähköistyminen ovat tehokkaimpia tapoja vähentää päästöjä. Suomen sähkönkulutuksen on arvioitu lisääntyvän jopa 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Samalla on joka hetki huolehdittava, että sähkön tuotanto vastaa kulutusta.
Vesivoima on paras keino tuottaa joustoa sähköjärjestelmään. Sierilän voimalaitos parantaa koko Kemijoen säätökäyttöä ja tuo merkittävän lisän sähköjärjestelmän tarvitsemaan joustoon mahdollistaen näin tuuli- ja aurinkovoiman osuuden kasvattamisen.
Myös vaelluskalat on huomioitu. Kemijoki Oy on suunnitellut Sierilän säännöstelypadon yhteyteen luonnonmukaisen ohitusuoman, joka mahdollistaisi kalojen vaellukset padon yli sekä tarjoaisi korvaavaa elinympäristöä. Lisäksi Sierilän suunnittelussa on varauduttu erillisen kalatien rakentamiseen.
Sierilän hanketta on valmisteltu ilman yhteiskunnan taloudellista tukea. Hanke myös suunnitellaan toteutettavaksi ulkopuolisilta rahoituslaitoksilta saatavalla rahoituksella. Uusiutuvan energian investoinnit kilpailevat kuitenkin samoilla markkinoilla, eikä mitään tuotantomuotoa voida enää nykyisin pitää itsestään selvyytenä.
Sähkömarkkinoiden toiminnan kannalta on tärkeää varmistaa yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille uusiutuvan energian eri tuotantomuodoille. Tämä koskee myös julkisia tukia, eikä vesivoimaa tulisi ideologisesti sulkea pois mahdollisten tukien piiristä.
Koronan aiheuttamasta talousromahduksesta selvitäkseen Suomi tarvitsee investointeja. Sierilän voimalaitoshanke tukee Suomen kestävän kasvun ohjelmaa ja siirtymää ilmastoystävälliseen sähköntuotantoon sekä vahvistaa kansallista huoltovarmuutta ja omavaraisuutta.
Timo Torvinen
varatoimitusjohtaja
Kemijoki Oy
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

