Poltteen perässä

Chilin hedelmiä kutsutaan harrastajapiireissä podeiksi. 

Samuel Herkert kasvattaa kymmeniä erilaisia chilejä harrastuksekseen. 

Kuoren korkkaantuminen on merkki hyvistä kasvuoloista, mutta Suomessa kauppa pistää verkko-kuvioisen chilin kakkosluokan laariin. 

Muoviämpärit sopivat mainiosti chilien kasvatukseen. 

Se helmeilee pienenpieninä rakkuloina Naga Morichin hedelmälihan sisäpinnalla. Kapsaisiini. Kun sitä pääsee limakalvolle, tulee tunne kuin suu olisi tulessa. Nenä ja silmät alkavat valua vettä. Huohotus vain lisää tuskaa.

Nurmijärveläinen Samuel Herkert, 28, ei Naga Morichia säikähdä. Hänen halkaisemansa yksilö on kauniin punainen ja vähän ryppyinen. Se on yksi maailman tulisimmista chileistä, mutta maukas, kun sitä oppii käyttämään, Samuel vakuuttaa.

Samuel Herkert kasvatti ensimmäiset chilinsä kuusi vuotta sitten. Syksyn pimeänä päivänä hän eksyi netin siemensivustoille ja ajatteli, että noitahan voisi kokeilla.

”Tilasin siemenet ja kylvin pari, kolme kasvia. Seuraavana vuonna minulla oli jo kaksikymmentä ja sitten lähes sata. Mopo karkasi käsistä niin kuin monille on käynyt.”

Vuonna 2009 Samuel liittyi Suomen Chiliyhdistykseen ja rakensi kasvihuoneen navetan nurkalle Nurmijärven Nukarille.

Kesän lopulla Samuelin kasvihuone täyttyy eri värisistä chileistä. On pientä keltaista papanaa, soikeita violetteja, ryppyisiä tulipunaisia. Lämmin kesä on vauhdittanut hedelmät anteliaaseen kasvuun.

Parikymmentä lajiketta on valikoitunut Samuelin suosikeiksi, mutta joka vuosi mies kokeilee myös uusia lajikkeita. Siemeniä hän saa vaihtamalla niitä chiliharrastajien tapaamisissa tai keskustelufoorumien kautta. Ammattikäyttöön tarkoitetut siemenet ovat varmimpia.

Helpoimmillaan oman chilin voi kasvattaa ostotaimesta ikkunalaudalla kukkaruukussa. Jos haluaa vähän enemmän satoa, pitää siemenet panna itämään tammi–helmikuussa, siirtää taimet ruukkuihin maalis–huhtikuussa ja kesäkuussa ulos, kun yölämpö pysyy yli kymmenessä asteessa.

Samuelilla kasvaa taimia kasvihuoneen lisäksi pitkin talon seinustaa muoviämpäreissä. Kuumina kesäpäivinä taimet vaativat kastelua päivittäin. Kasvualustana on turve. Lannoitteen Samuel lisää kasteluveteen.

Tuholaismyrkkyjä Samuel ei ole käyttänyt, mutta tänä vuonna hän testasi biologista torjuntaa, sillä kasveihin oli iskeytynyt begoniapunkki. Punkin takia hän ei ole voinut jakaa omia taimiaan muille.

Biologinen torjunta näyttää toimineen hyvin, sillä vain muutama kasvi on päässyt kuolemaan.

Chilit kypsyvät eri värisiksi lajikkeen mukaan. Päävärit ovat punainen ja oranssi, mutta myös ruskeita ja pikimustia lajikkeita on olemassa, samoin lähes valkoisia.

Vihreät chilit eivät ole kypsiä, vaikka niitä näkee paljon myynnissä. Niitäkin voi toki syödä, mutta niissä ei ole yhtä paljon makua ja tulisuutta kuin kypsissä.

Samuel tietää vain yhden lajikkeen kymmenestätuhannesta, joka on kypsänäkin vihreä.

Paprikakin on chili, mutta tuleton eli siinä ei ole kapsaisiinia.

Chiliharrastus yleistyy vauhdilla Suomessa. Suomen chiliyhdistykseen kuuluu noin 1 500 jäsentä, mutta harrastajia on paljon enemmän. Suurin osa on miehiä.

Suomessa chilit ovat siis joidenkin harrastus, kun esimerkiksi Etelä-Amerikassa, Aasiassa tai Intiassa ne ovat kaikkien arkipäivää.

”Mutta uskallan väittää, että missään muualla ei ole sellaista lajikeskaalaa kuin meillä. Meillä ei ole perinteiden taakkaa, kun taas jossain Etelä-Amerikassa on omat perinnechilit eikä sitten muuta”, Samuel sanoo.

”Suomessa on edistyneitä kasvattajia, jotka ovat pelastaneet luonnossa sukupuuttoon kuolleita lajeja.”

Ammattimaisia chilinkasvattajia on kuitenkin vain muutama, joten iso osa chileistä tuodaan ulkomailta. Samuelin mukaan kotimaiset chilit ovat huipputavaraa ja lajikkeet hyvin merkitty, mitä ei voi sanoa tuontichileistä.

”Kun kotimainen sato loppuu kaupoista, ei koskaan voi tietää, mitä ostaessaan saa.”

Samuel harrastaa ruuanlaittoa ja on kokeillut chiliä lähes kaikkeen aamupuurosta hernekeittoon. Vain kupliviin juomiin, kuten oluisiin, hän ei lisäisi chiliä.

Jotkut luulevat, että chili pilaa makuaistin, mutta Samuel väittää asian olevan päinvastoin: chili korostaa ruuan omia makuja samaan tapaan kuin suola. Jos syö paljon chiliä, huomaa vähäisenkin määrän helposti.

Chiliin kyllä tottuu ja sietokyky kasvaa, mitä enemmän chilejä nauttii. Chiliharrastajan ongelma onkin, miten valmistaa ruokaa muille. Samuel on ratkaissut asian niin, että lisää aina omaan annokseensa chilijauhetta tai -kastiketta.

Oman satonsa Samuel säilöö joko viipaleina etikkaliemeen tai kylmäsavustaa ja pakastaa tai kuivaa. Chileistä, sipulista, tomaatista ja etikasta syntyy myös ihana kastike.

Eri chileissä on erilainen polte. Jotkut ovat lähes tulettomia, toiset taas makean maukkaita. Joissain polte tuntuu heti kielenkärjessä, jotkut alkavat polttaa vasta, kun ruoka on nielussa. On haasteellista löytää kuhunkin ruokaan sopiva chili.

Chiliyhdistyksen järjestämillä chilifestivaaleilla kilpaillaan siitä, kuka pystyy syömään eniten Naga Morich -chilejä. Samuel on ollut mukana järjestämässä kisoja, mutta ei lämpene itse kisaamaan.

”Se ei ole mun juttu. 95 prosentille se on äijäilyä, katsotaan, kuka on kovin jätkä.”

”Chiliharrastajien tapaamisissa on ihan normaalia, että porukka konttaa maassa ja kuola valuu – eikä se johdu alkoholista”, Samuel tietää.

Poltetta pystyy lieventämään maitotuotteilla, koska kapsaisiini on rasvaliukoinen. Vesi ja olut taas lievittävät tuskaa vain hetkellisesti, mutta pian polte leviää nieluunkin.

”Toisilla alkaa korvat punottaa, toiset alkavat pomppia. Punainen naama, kuolan eritys ja kyyneleet kuuluvat asiaan. Suurin vaara aiheutuu siitä, että ihminen menee paniikkiin ja kompastuu.”

Aivot luulevat, että suu palaa ja limakalvot turpoavat, vaikka todellisuudessa kyse on aistiharhasta. Täytyy vain pysyä rauhallisena ja odottaa, että polte loppuu. Siihen menee vartista puoleen tuntiin.

Sitten tuntuukin niin hyvältä, että haluaa syödä lisää chiliä. Ainakin jotkut haluavat.

Voisi luulla, että chili ärsyttää vatsaa, kun oikein voimakas chiliateria polttaa vielä mahalaukussakin. Mutta on todettu, että asia on päinvastoin: paljon chiliä käyttävissä Aasian maissa vatsahaava on harvinainen.

Chilit sisältävät paljon vitamiineja. Harva syö niitä kuitenkaan niin paljon, että vitamiineilla olisi oikeasti merkitystä.

Kapsaisiini liukenee hyvin alkoholiin. Vappuna kaverit tekevät itse chiliviinaa ja jekuttavat sillä muita.

”Jos syöt chiliä, niin polte on kielen päällä ja kitalaessa, mutta kun juot tulista, niin kurkunpää ja koko ruokatorvi on poltteessa”, Samuel varoittaa.

Samuelia harmittaa, että monen chilin käyttö loppuu siihen, kun tulee syöneeksi liian tulista ruokaa, vaikka chileissä on myös vähemmän polttavia lajikkeita. Menee jonkin aikaa ennen kuin löytää oman suosikkinsa.

Jos käsittelee chilejä, kannattaa panna ohuet kumihanskat käteen. Kapsaisiini tarttuu käsiin eikä lähde pois pelkällä saippuapesulla.

Samuel koskee chileihin vain vasemmalla kädellä ja oikeassa kädessä on veitsi. Vasemmalla hän ei koske silmiin eikä kaiva nenää.

”Mutta kapsaisiini on niin ovelaa, että kun päivällä pilkkoo, niin yöllä alkaa kättä polttaa. Jos käy saunassa, polte pahenee, sillä kapsaisiini pääsee syvemmälle, kun ihohuokoset avautuvat.”

Chiliharrastuksen myötä Samuel on saanut uusia kavereita. Tapaamisissa maistatellaan uusia lajikkeita, laitetaan hyvää ruokaa, jutellaan ja saunotaan. Harrastus on aika halpa: siemeniä saa vaihtamalla ilmaiseksi ja chiliyhdistykseen liittyvä saa muutaman lajikkeen jäseneduksi.

Yksi kallis haave Samuelilla on. ”Joskus olisi hienoa päästä Andeille katsomaan, mistä chilit ovat lähtöisin.”