Eläkevaroja kartutetaan ja tuhlataan
Suomen työeläkejärjestelmä on kansainvälisesti arvostettu, mutta eläkeläiset sitä kuitenkin aiheellisesti kritisoivat. Työeläkevarallisuus on jatkuvasti noussut ja on nyt 185 miljardia euroa, siitä voi päätellä, että meklarit osaavat hommansa.
Viimeksi on kuitenkin esitetty myös kritiikkiä työeläkelaitosten rahastojen eläkkeisiin kerättyjen varojen takaisin maksusta asiakasyrityksille, ei siis eläkeläisille.
Monien mielestä työ hyvinvointirahojen käyttäminen asiakashankinnan keinona ei ole tehokasta yhteisten työeläkevarojen käyttöä. Yritysten pitäisi itse kustantaa työ hyvinvoinnin kustannukset, niin kuin monet niistä tekevätkin.
Varma lupasi tai maksoi asiakkailleen, siis yrityksille jotka hoitavat heidän kauttaan työeläkemaksuliikenteen, työ hyvinvointirahaa vuonna 2014 yli 31 miljoonaa euroa ja Ilmarinen 25 miljoonaa euroa. Varman hyvinvointirahoitus kolminkertaistui ja Ilmarisen kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna.
Valtion Finanssivalvontaelin on puuttunut tähän eläkevarallisuutta heikentävään menettelyyn vuonna 2013. Kotitalousjärjelläkin ymmärtää, ettei omituinen työhyvinvoinnin tukeminen eläkevaroin lisää todellista kilpailua, se ei paranna eläkeyhtiöiden tuottavuutta. Kaiken lisäksi se heikentää eläketurvaa ja on moraalitonta.
Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoittikin viime vuonna, että se aikoo luoda selvät säännöt siitä, miten eläkeyhtiöt saavat käyttää työ hyvinvointiin kerättyjä rahoja kilpaillessaan asiakkaista. Todellinen kilpailutilanne syntyy jos eläkeyhtiöt tehostavat omaa toimintaansa.
Uuden hallituksen on kolmikannassa syytä olla aktiivinen ja puuttua tähän epäkohtaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
