Suurimpia luonnon tuhoajia ovat rikkaat ja hyvätuloiset ‒ sitä suurempia, mitä varakkaampia ovat

Valtiovallan ja talouselämän suurimpia huolia tuntuvat olevan talouskasvun hiipuminen, inflaatio ja osakemarkkinoiden hiljentyminen. Tietysti ne merkitsevät valtiolle, yhtiöille ja osakesijoittajille tulonmenetyksiä ja omaisuuden vähenemistä. Luonnon ja ympäristön kannalta ne ovat kuitenkin hyviä uutisia.

Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa puhutaan metsätaloudesta, maataloudesta ja lihansyönnistä ikään kuin ne olisivat luontotuhon syynä. Näin syyllisyys sysätään harvaan asutulle maaseudulle eikä kajota enemmistön, sivistyneiden kaupunkilaisten ja siistiä sisätyötä tekevien toimeentuloon.

Syitä ilmaston lämpenemiseen ja luontotuhoon on kolme: suuri väestö, fossiilisten polttoaineiden käyttö ja alati kasvava kulutus – siis se jatkuva kasvu. Neljänneksi voisi nostaa sodat ja varustelukilpailun, mutta Putin mitätöi siihen vaikuttamisen mahdollisuudet pitkäksi aikaa.

Kasvun – ja luonto-ongelmien – olennaisena osana on maailmankauppa, joka peräti kaksinkertaistui vuosina 1990–2010. Sen jälkeen kasvu on ollut hiukan maltillisempaa.

Kauppa siirtää suuren osan kulutuksemme haitoista köyhien kehitysmaiden riesaksi. Liike-elämä kyllä ottaa oman osansa välityspalkkiona jokaisesta kahvi-, soija- ja avokadokilosta, mutta mitä jää viljelijöille ja maatyöläisille, jos kilo hedelmiä maksaa kaupassamme euron?

Ei riitä, että siirrytään vihreään energiaan tai vähennetään energiankulutusta, myös materiaalista kulutusta on vähennettävä. Sähköautot eivät meitä pelasta. Ympäristön kannalta on parempi, että käytämme vanhat automme loppuun ennen kuin hankimme sähköauton. Vielä suurempi ekoteko olisi luopua kokonaan autosta, mutta se ei yleensä maaseudulla ole mahdollista.

Jos siirtää tarkastelun yksilön tasolle, suurimpia luonnon tuhoajia ovat rikkaat ja hyvätuloiset, sitä suurempia, mitä varakkaampia ovat. Loistojahdit, yksityiset lentokoneet, lukuisat autot ja asunnot ovat turhaa kerskakulutusta.

Silti näitä hyperrikkaita ihaillaan ja kadehditaan, eikä tajuta, että ympäristön kannalta he ovat roistoja: käyttävät luonnonvaroja omaksi hyväkseen enemmän kuin kohtuullista olisi ja siten varastavat vähempiosaisilta. Jokainen miljonääri on yhteiskunnassa kuin syöpäsolu elävässä kudoksessa.

Kun näen rahan merkityksen luontotuhon välineenä, minun on ollut vaikea asettua tukemaan suurempaa palkkaa vaativia lakkolaisia, vaikka suuri osa lakoista johtuukin kansalaisten eriarvoisuudesta.

Kuvottavaa on ollut seurata uuden terveydenhoitojärjestelmän luomista, jossa varsinaisten työntekijöiden oloihin ei juuri ole parannuksia luvassa. Johtajille, jotka eivät ketään paranna tai pelasta, on määritelty huikea palkkataso, viisi–kuusi kertaa enemmän kuin hoitavalle henkilökunnalle.

Arkinen kulutus on petollista. Kun ostamme tavaroita kaupasta, ostosten ympäristökuorma ei näy. Jokaisen tuotteen valmistamiseen ja kuljetukseen on kuitenkin käytetty luonnonvaroja. Tavaroiden hintaan ei yleensä – ei ehkä koskaan – ole laskettu ympäristövaikutuksia.

Meistä jokainen käyttää luonnonvaroja enemmän kuin olisi hyväksi. Monenkohan bangladeshilaisen kulutusta keskivertosuomalaisen luonnonvarojen käyttö vastaa? Kymmenen? Kahdenkymmenen? Vai peräti viidenkymmenen?

Kirjoittaja on Savitaipaleella asuva tietokirjailija.