Presidentin rooli

Mielipide

20.12.201901:00

Kolumni

Eero Heinäluoma

Syyrian al-Holin leirin suomalaisten kotiuttamis­suunnitelmat alkoivat loppu­syksystä heiluttaa jo maan hallituksen olemassaoloa. Vastanimetty Sanna Marinin hallitus kokosi kuitenkin rivinsä ja sai parissa päivässä aikaiseksi hallituksen yhteisen linjauksen.

Hallituksen al-Hol -päätöksen synnylle merkittävä asia oli presidentti Niinistön poikkeuksellinen julkinen blogikirjoitus. Siinä tunteita herättävä ja juridisesti vaikea asiakokonaisuus oli tiivistetty yhteen liuskaan tekstiä. Vastaavaan kiteytykseen kukaan toinen toimija ei ole tainnut kyetä. Oikeuskanslerin pelkkä juridinen pohdiskelu vaati kolmetoista sivua.

Presidentin kanssa­käyminen hallituksen kanssa ja hänen julkinen kannan­ottonsa poliittisen linjauksen välttämättömyydestä ohjasivat selkeästi uuden hallituksen työtä. Rinteen hallituksen aikainen yritys vältellä poliittista kannanottoa ja hoitaa asioita virkamiesten vastuulla saivat väistyä.

Presidentti Niinistön viesti oli kirkas: meillä on moraalinen velvoite auttaa lapsia ja vapaaehtoisesti kalifaattiin lähteneisiin aikuisiin tämä velvoite ei ulotu. Turvallisuusriskit tulee tunnistaa ja pitää ymmärtää myös meille tärkeiden muiden Pohjoismaiden käytännöt.

Presidentin ahtaaseen toimivaltaan al-Hol -kirjoitus sopii huonosti. Tällä kertaa niin toimittajat kuin valtiosääntö­oppineet ovat kuitenkin jättäneet presidentin toimivalta­kritiikin vähemmälle. Kun tilanne on riittävän vakava, näyttää apukin kelpaavan helpommin.

Presidentti itse perusteli toimintaansa sillä, että yleinen turvallisuus kuuluu hänen toimivaltaansa. Tätä kannanottoa kukaan ei näytä kiistäneen. Mielenkiintoista on, että välikysymyskeskustelussa ei ainakaan julkisesti kerrotun perusteella yksikään kansanedustaja arvostellut presidentin linjauksia muutoinkaan.

Presidentin toiminnasta taisi muodostua asioiden hoidolle käännepiste. Sekavuus, vastuun välttely ja päättämättömyys loppuivat. Viranomaistoimintakin sai raamit, suunnan ja perustelut.

Eduskuntavaaleista on vasta vähän aikaa, ja maassa on ehtinyt olla jo kaksi hallitusta. Näistä uusin on vasta aloittanut ja pienellä kokemuksella varustettu. Tässä tilanteessa on suuri etu, että tasavallan presidentti puolestaan on erittäin kokenut ja vahvan auktoriteetin omaava. Instituutioiden oikea yhteis­toiminta luo edellytyksiä vakaaseen elämänmenoon. Aikaa myöten uuden hallituksenkin auktoriteetti vahvistuu; ensimmäiset vesiesteet Marinin hallitus selvitti hyvin.

Al-Hol -päätöksenteko on arvokas esimerkki presidentti-instituution tärkeästä roolista. Presidentti Halosen aikana oikeaa laitaa myöten monet poliitikot ja moni niin sanottu valtiosääntöoppinut yritti päästä toimivaltaisesta presidentistä kokonaan eroon. Kaikki valta pääministerille oli tämän vielä kymmenen vuotta sitten vaikuttaneen koulukunnan iskulause. Mitähän esimerkiksi entinen kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi tänään ajattelee presidentin tehtävistä?

Presidentti Halonen toisti toistamistaan, että olisi parempi, jos uudesta vuoden 2000 perustuslaista saataisiin kokemuksia useamman presidentin aikana ennen uusien johtopäätösten tekoa. Tänään voi vain sanoa, kuinka oikeassa presidentti Halonen tuolloin olikaan.

Presidentin kykyyn toimia vakauttavana instituutiona vaikuttaa ratkaisevasti tehtävän pitkäaikaisuus. Kuuden vuoden kausi antaa vakautta ja vähentää sidosta kulloiseenkin poliittiseen puhuriin. Ulko­politiikassa taas pitkä­jänteisyydellä ja tempoilemattomuudella on erityistä merkitystä. Siksikin presidentin kuuden vuoden virkakaudesta on syytä pitää kiinni.

Presidentin toiminnasta taisi muodostua asioiden hoidolle käännepiste.