
Makeaa elämää
Alajärven vuohenmaitotoffee vie kielen mennessään. Sen resepti on suuri salaisuus.
Makeaa, tuoreelta vuohenmaidolta vivahtavaa, vähän hampaissa ratisevaa, suolaista, lämmintä ja luistavaa. Kun on maistanut palan pop corn toffeeta, ei voi olla haukkaamatta lisää, kunnes pian koko sadan gramman köntti on syöty. Ei tässä näin pitänyt käydä!
Alajärven toffeetilan vuohenmaitotoffeet on lähes viety käsistä, mikä ei ole ihme.
Ida Alajärvestä, 27, menestys on ollut uskomatonta, sillä hän on saanut suomalaisen – ja huom! porilaisen – kasvatuksen, jonka mukaan mikään oma ei nyt ole niin erikoista tai ihmeen hyvää.
”Mutta sitten joku tulee kehumaan näitä ja toinen sanoo myyjäisissä, että kato, tossa niitä on. Se tuntuu ihan käsittämättömältä. Että meidät tunnetaan!”
Melkoista sitkeyttä Alajärven toffeen menestys kyllä osoittaa. Idan ja Askon, 31, toffeetila on suoraan sanottuna korvessa, kivikkoisen metsän keskellä. Noormarkun kirkolle on matkaa viisitoista kilometriä.
”Etittiin tosi kauan omaa kämppää, puska-asuntoa. Tultiin tän kattomaan ja se oli siinä. Omas puutteens tässäkin on, mut joku siin viehättää”, Ida lausuu porilaisittain murtaen.
Koko pihapiiri on aidattu ja portti suljettu muulloin paitsi lauantaisin, jolloin tilamyymälä on auki. Pihalla laiduntavat parikymmentä vuohta tulevat heti tekemään tuttavuutta, kun vieras lasketaan portista sisään.
Tänään sataa tihuuttaa, joten on paras siirtyä sisätiloihin eli tilamyymälään. Se vaatii kumarruksen, sillä vanhaan aittaan remontoidun huoneen oviaukko on matala eikä itse myymäläkään ole koolla pilattu, vaan suunnilleen ison leikkimökin kokoinen.
Huippusalaista!
Limenvihreiksi ja valkoisiksi maalattujen hirsiseinien sisälle kätkeytyy huikea makumaailma. Ida ja Asko ovat koonneet lautaselle valikoiman parhaita paloja liki sadan tuotteen valikoimastaan.
Ensimmäiset toffeet Ida teki omaan käyttöön, kun halusi kokeilla, mitä kaikkea vuohenmaidosta syntyy. Kantapään kautta resepti on hioutunut siihen, mikä se nyt on. ”Huippusalainen! Sitä on moni yrittänyt meiltä kysyä, mutta en kerro”, Ida hihkuu. Ei puhettakaan, että pääsisimme kuvaamaan toffeen keittoa.
Ida ja Asko ottivat aluksi villisikoja, mutta pian ne vaihtuivat vuohiin. Kuusi kuttua tuotti vuohenmaitoa niin paljon, että piti miettiä, mihin muuhun maitoa käyttäisi kuin omaan leivontaan ja ruuanlaittoon.
”Makean himo oli kova! Kun toffeista tuli hyviä, päätimme lisätä kuttumäärää ja alkaa myydä karkkia. Viime vuoden elokuussa syntyi Toffeetila. Facebookiin mentiin loppuvuonna ja yhtäkkiä meillä oli 800 tykkääjää. Joitakin on kiinnostanut”, Ida iloitsee.
Positiivisesti!
Kesästä lähtien Alajärvet ovat käyneet tapahtumissa esittelemässä toffeita, ja syksyllä he avasivat tilamyymälän Osta tänään tilalta -päivänä.
”Muuten ei ole markkinoitu ollenkaan. Puskaradio on toiminut hyvin. Nettisivut teimme itse. Kuvasin vanhalla Canonin perusdigipokkarilla.”
Idaa kuunnellessa ja toffeita maistellessa ei voi kuin ihastella nuoren naisen energiaa. Puitteet ovat kaikkea muuta kuin prameat ja sääkin harmaa, mutta Ida pulppuaa intoa ja iloa.
”Asko ain kiroilee, kun sataa, mut mää oon positiivinen. Ei ku tää on hienoo! Kohta tulee lunta!”
”Elämää ei oikeen kestä, jos ottaa raskaasti. Jos ainut valituksen aihe on, että sataa, niin asiat on ihan mielettömän hyvin.”
Ida on koulutukseltaan suurtalouskokki, mutta ”tähän ei ole mitään hyötyä siitä, että oppi tekemään lihakeiton viidellesadalle hengelle”.
Yrittäjähenkisyydestä sen sijaan on. Eli siitä, että tarttuu toimeen ja uskaltaa ottaa riskejä.
Sillä elintarvikeyrityksen perustaminen syrjäkylälle vaatii tietynlaista asennetta. Vähästä ei saa lannistua ja viranomaisten määräyksiin pitää osata suhtautua, vaikka ne joskus tuntuisivat turhilta. Kuten erillisten vesipisteiden vaatiminen käsien, lautasten ja tuotteiden pesuun.
Selvät sävelet
Alajärvien tavoitteena on tehdä toffeesta mahdollisimman aitoa. Ei maitojauheesta keitettyä sokeripommia, vaan omien eläinten maidosta syntyvä sitkeän maukas makupala.
”On yritetty tehdä karkki aikuiseen makuun. Meidän toffee on tuoretuote, jossa ei ole säilöntä- eikä stabilointiaineita. Sokeria käytämme vain sen verran, että tuote karamellisoituu”, Ida selvittää.
”Nykyiset tuotteet syntyvät samalta pohjalta kuin ensimmäiset omaan käyttöön tehdyt. Mulla on selvät sävelet, mitä teen. Nytkin on kymmeniä makuja päässä ja vain odotan, että pääsen tekemään.”
Hyllyiltä löytyy makuja joka lähtöön: mansikkaa, vadelmaa, sitruunaa, lakritsaa, chiliä, minttua...
Ida nauraakin, että heillä on maailman inhottavin ammatti. On pakko joka päivä syödä karkkia.
Tuotteiden suosio vetää nöyräksi. Idan periaate on yrittää tehdä parhaansa ja keksiä sellaista, mitä muut eivät tee.
Kovin paljon suuremmaksi Alajärvet eivät aio yritystään kasvattaa, siihen eivät kädet riittäisi. Vain muutama kuttu lisää, kun omat vuohet seuraavan kerran kilistelevät.
”Meidän toive on pysyä terveenä ja elää peruselämää: saa laskut maksettua, katon pään päälle eikä näe nälkää. Se on unelmaa parhaimmillaan, kun on tyytyväinen siihen, mitä on.”
”Jokaisen elämään kuuluvat myös vaikeat hetket, mutta kun tulee lunta tupaan, niin otetaan lapio käteen”, Ida filosofoi. Ja näyttää sitten, miten vuohen tissistä maito suihkuaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



