Mikkonen: Kaikki eivät pysy mukana digiloikassa – Yhteiskunnassa pitää voida asioida myös muuten kuin digitaalisesti

Monissa tapauksissa digitaaliset palvelut helpottavat arkea, mutta toisille ne tekevät sen entistä vaikeammaksi ja uhkaavat syrjäyttää yhteiskunnasta. Kuva: Kari Salonen

Mielipide|Yhteiskunta

8.7.202606:00

Kolumni

Krista Mikkonen

Yhteiskunnassa pitää pystyä asioimaan myös muuten kuin digitaalisesti. Suomessa on yli puoli miljoonaa ikääntynyttä, jotka ovat kokonaan vailla perusdigitaitoja tai taidot eivät ole riittävät itsenäiseen asiointiin. Ikäihmisten lisäksi on laaja joukko ihmisiä iästä riippumatta, joille digitaalisten palveluiden käyttäminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Suomi on rakennettu vauhdilla yhteiskunnaksi, jossa lääkäriajan varaaminen, pankkiasiointi, viranomaispalvelut ja jopa julkisen liikenteen käyttäminen edellyttävät digiosaamista. Monissa tapauksissa digitaaliset palvelut helpottavat arkea, mutta toisille ne tekevät sen entistä vaikeammaksi ja uhkaavat syrjäyttää yhteiskunnasta.

Digiyhteiskunnan seuraukset ovat joskus absurdeja. Juna-asemalla ei pysty ostamaan junalippua. Parkkipaikalla ei voi maksaa pysäköintiä. Maksamaton lasku on mennyt perintään ilman, että henkilö on edes tietoinen koko laskusta, sillä se on tullut vain sähköiseen palveluun, jota henkilö ei osaa käyttää.

Moni ikäihminen kertoo, kuinka heillä on yhä enemmän vaikeuksia hoitaa omia asioitaan. Viranomaispalveluja on viety vauhdilla verkkoon ja digipalveluista on tehty lain mukaan ensisijaisia. Samaan aikaan on karsittu fyysisiä asiointipisteitä ja laiminlyöty digineuvonta. Moni seniori kokee, että on tullut täysin riippuvaiseksi muiden ihmisten avusta. Läheskään kaikilla ei ole luotettavia henkilöitä auttamaan digiasioinnissa.

Kansalaisjärjestöjen iäkkäät vertaisohjaajat ovat kantaneet suuren vastuun iäkkäille suunnatuista digitaitojen opetuksesta. Nyt niitä uhkaa Orpon hallituksen rajut rahoitusleikkaukset ja moni järjestö joutuu supistamaan toimintaansa. Tärkeiden viranomaisasioiden hoitaminen ei muutenkaan voi olla kiinni järjestöjen vapaaehtoisten hyvästä tahdosta.

Tarvitaan valtakunnallinen ohjelma ikääntyneiden digitaitojen vahvistamiseksi. On avattava lisää helposti saavutettavia palvelupisteitä, joissa on saatavilla kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion viranomaisten neuvontaa ja tukea asioinnissa. Myös pankki- ja muita välttämättömiä yrityspalveluita pitää pystyä hoitamaan muutoinkin kuin sähköisesti. Politiikassa digitalisaatio pitää ymmärtää myös yhdenvertaisuuskysymyksenä.

Digitaitojen vahvistamisen rinnalla on syytä pohtia, onko digitaalisuus aina itseisarvo? Palveluiden tarjoajille on toki edullisempaa, jos kaikki hoitavat asiansa ominpäin verkossa. Mutta digisiirtymä tulee tehdä käyttäjien ehdoilla. Se vaatii nykyistä merkittävästi parempaa käyttäjäystävällisyyttä ja helppoutta. Ja myös riittävää mahdollisuutta asioida muutoinkin kuin digitaalisesti.

Suomalaisilla on kenties historiamme vuoksi digisokeutta. Nokian myötä olimme älypuhelinten eturintamassa. Digitaalisuuden eetos on meillä syvällä – se on sinänsä positiivinen ja hyvä asia. Mutta digiyhteiskunta tulee rakentaa niin, että kaikki pysyvät mukana.