Viljelijän kuolleen ystävän lempilause muistutti, kuinka vaikeita helpoilta näyttävät asiat voivat lopulta olla
Keikkuvat kevätsäät ovat olleet Kanadassa pientä Yhdysvaltojen ulkopolitiikan tempoiluun verrattuna.
Ontariolaisviljelijän ystävän lempilausahdus on nostettu hallin seinälle muistoksi. Kauppasota on nakertanut viljelijöiden luottamusta naapuriinsa. Kuva: Tuulikki ViiloPuinen taulu oli ripustettu halliin näkyvälle paikalle.
Taulussa luki englanniksi vain yksi, lyhyt lause: “Kuinka vaikeaa se voi olla — how hard could it be?”
Se oli ystäväni lempilause, kanadalaisen maatilan isäntä tokaisi huomattuaan uteliaisuuteni.
Lausahdus kolahti unisiin aivoihini voimalla. Montrealin majapaikat olivat tuntuneet hintavilta, joten olin edellisenä iltana parkkeerannut auton joutomaalta näyttäneelle tontille ja nukkunut etupenkillä.
Heräsin horteesta, kun paikallinen poliisi asetteli tuulilasiin sakkolappua. Sakon hinnalla olisi jo saanut huoneen hotellista. How hard could it be?
Ontariolaistilalla lauseen seuraukset oli koettu moneen otteeseen. Se mikä suunnitteluvaiheessa näytti yksinkertaiselta, olikin lopulta pulmien vuoristorata.
Kysäisen samalla, mitä lentävää lausetta rakastaneelle ystävälle tapahtui.
Eihän sen kai vaikeaa pitäisi olla. Viljelijöillä on yksi päätavoite: Tuottaa vallitsevissa sääoloissa niin kelvollinen sato tai tuotos kuin mahdollista ja saada siitä korvaus, jolla pärjää.
Vielä toki siten, että ympäristöä ja tilaa vaalitaan seuraavallekin polvelle. Kansa saa ruokaa, viljelijä rahaa.
No, onhan siinä sitten esimerkiksi politiikka.
Ensin USA uhkasi Kanadaa 25 prosentin tuontitulleilla. Sitten tulleja lykättiin. Tullit astuivat lopulta voimaan vuorokaudeksi, mikä riitti aiheuttamaan lihasektorille miljoonavahingot. Sitten tulleja taas lykättiin maaliskuun alkupuolella ja Kanada päätti keskeyttää vastatulliensa laajentamisen.
Kun takana on kuivuutta, koronaa ja inflaatiota, ei tuoreimman sirkuksen seuraaminen enää jaksa viljelijöitä juuri viihdyttää.
Huhtikuun toisena päivänä muu maailma heräsi Kanadan kohtaloon: kauppasotaan.
Kanadalaisviljelijöiden pahimmat pelot sen sijaan näyttävät jääneen toistaiseksi toteutumatta. 25 prosentin tuontitulli koskee kanadalaista terästä ja alumiinia, mutta ei suurta osaa maataloustuotteista, sillä ne ovat vapaakauppasopimuksen piirissä.
Kukaan ei kuitenkaan enää tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yhdysvaltain senaatti äänesti Kanadan 25 prosentin tuontitulleja vastaan niukasti äänin 51—48.
Viljelijät ovat heittäneet arpansa. Lannoitteet ja siemenet on ostettu, kylvöt oven takana. How hard could it be?
Ottaessani kuvaa taulusta kysäisen samalla, mitä lentävää lausetta rakastaneelle ystävälle tapahtui.
Hän putosi rehusilppuriin ja menehtyi, isäntä vastaa liki ilmeettömänä.
Oli käänteitä kuinka paljon hyvänsä, ei päätepistettä tunne ennalta kukaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









