Kuninkaille ja rahvaalle puhdasta kotimaista ruokaa
Porkkanat, lantut ja nauriit ovat hyviä sesonkituotteita samoin kuin lähikala ja kotieläintuotteet. Suomalaiseen ruokakulttuuriin kuuluvat tuotteet monipuolisesti. Viherpesu kieltämällä maito kahvista ja makkarasiivu leivältä ei tuo kivihiilellä lämpiävää ja jätevettä Itämereen loruuttavaa Helsinkiä yhtään sen vihreämmäksi.
Kotieläintuotantoa olisi syytä tukea, mikäli olemme huolissamme luontokadosta. Kolmannes uhanalaisista lajeistamme liittyy suoraan laiduntamiseen. Monet perhos- ja muut hyönteislajit sekä niiden seurauksena useat linnut ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, mikäli karjat häviävät.
Jos Helsingin ”tauti” leviää, laiduntava lehmä tulee olemaan häviävä näky maaseudullamme.
Viljelijät ovat tehneet parhaansa kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. On talvista kasvipeitteisyyttä, kerääjäkasvia, kiertolannoitusta, palkokasveja, laidunkiertoa, tuotosoptimointia, perinnebiotooppia, säätösalaojitusta. On laitettu rahaa ympäristönsuojeluun, vaikka talous on kuralla. Hiilijalanjälki tiloilta mitattuna saattaa olla jopa negatiivinen. Mitään näistä teoista ei ole kuitenkaan julkisuudessa kehuttu eikä edes mitattu. Syyllistäminen sattuu viljelijöihin, joiden jaksaminen on muutoinkin koetuksella.
Hiilijalanjälkiperustelu kotieläinvihaajien toimesta on tarkoitushakuista. Jos tarjoiluilla on tarkoitus oikeasti ravita ihmisiä, energiasisällöllä on merkitystä. Carnegie Mellon -yliopiston mukaan kasvispainotteinen ruokavalio kuluttaa energiaa 38 prosenttia enemmän ja vettä kymmenen prosenttia enemmän kuin sekasyönti. Lisäksi kasvihuonekaasuja syntyi kuusi prosenttia enemmän. Energiantarpeen kun saa tyydytettyä jo pienestä grammamäärästä eläinproteiinia.
Ihmettelen, miksi kokoomus ja vihreät haluavat tuhota kotieläintuotannon Suomesta? Pelkään mitä tapahtuu, jos nuo puolueet pääsevät valtaan maakunnissa.
Suomalainen ruokakulttuuri on tasapainoinen sekoitus kasviksia, kalaa, lihaa, maitotuotteita marjoja ja viljaa. Jokainen voi itse valita sopivat suhteet ja vaikkapa välttää jotain raaka-ainetta. Turvaamalla huoltovarmuuden pärjäämme niin rauhan aikana kuin kriiseissä. Olkaamme ylpeitä suomalaisesta ruuasta!
Anne Kalmari
kansanedustaja
maa- ja metsätalousvaliokunnan pj.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
