Mehukasta meininkiä

Puristusprosessi alkaa tyhjentämällä omenalaatikot hihnalle. 

Martti Kaplas kantaa syyssaalistaan mehustettavaksi. Taustalla Ulla Björkman, Tove Bornemann ja Sirkka Kaplas. 

Erinäköiset säilytysastiat täyttävät syksyisin mehustamon lattian. 

Bornemannien puristin on liikuteltavaa mallia. 

Kuuma mehu pussitetaan pastöroimisen jälkeen hanapakkauksiin. 

Omenat muuttuivat nestemäiseen muotoon hetkessä. 

Tilamyymälän puolella on omenamehusta jalostettu monenlaisia juomia. 

Mäski viedään lopuksi biokaasulaitokselle. 

Mehu puristuu jylinän saattelemana. 

Mehupuristin jyllää. Mies syytää omenoita liukuhihnalle erilaisten laatikoiden, korien, sankojen ja soikkojen ympäröimänä. Nainen toisessa päässä ohjaa mehusuihkua, joka paisuttaa hanapakkaukset pulleviksi. He ovat Tove ja Gunnar Bornemann, graafiset suunnittelijat, jotka vaihtoivat mainostoimistotyön omenapuristimeen.

Yksi työn viehätyksistä Toven mukaan onkin juuri helppous. ”Omenat sisään, mehu ulos, prosessi ei ole pitkäpiimäinen”, Tove kertoo. ”Juuri se yksinkertaisuus on hauskaa.”

Tänään heillä on työpäivä kotosalla. Tarvittaessa he pakkaavat puristimen peräkärryyn ja lähtevät lähialuille, jos omenoita on tarpeeksi paljon.

Auto kaartaa pihaan. Sirkka ja Martti Kaplas avaavat peräkontin, joka on täynnä omenaa. Heillä on ollut hyvä omenavuosi. Kolmen oman omenapuun lisäksi naapurikin antoi omenoita. Nyt heidän pakastimensa on niin täynnä, että huoneenlämmössä säilyvä mehu kuulosti kätevältä ratkaisulta.

Tove täyttää hanapakkauksia tottuneesti. Kuuman omenainen tuoksu huokuu ilmassa.

Tove on lähtöisin Espoosta. 18-vuotiaana hän muutti Saksaan, jossa tapasi Gunnarin. Toven oleilu Saksassa venähti yli kymmenen vuoden mittaiseksi. Vuonna 1997 he muuttivat yhdessä Suomeen. Tove sai töitä Turussa sijainneesta mainostoimistosta, jonne myöhemmin myös Gunnar työllistyi.

Suomeen palattuaan he kerkesivät asumaan vuoden Turussa ennen Paraisille muuttoa. ”Gunnar oli sitä mieltä, että jos me muutamme Suomeen, niin olisi kiva, että oltaisiin saariston lähellä”, Tove kertoo.

”Sen takia, että se on kaunis alue ja kielenkin takia.” Gunnarin on helpompi oppia ruotsia kuin suomea.

Mainostoimistoarki oli tiukkaa ja kiireistä, sillä deadlinet painoivat aina päälle. Kun pariskunnalle syntyi lapsia, Tove ymmärsi, että jonkin oli muututtava.

”Ajattelin, että en halua olla se viimeinen äiti päiväkodissa, joka hakee lapsen.” Bornemannit perustivat oman mainostoimiston.

Mainostoimistoa pyörittäessään Tovelle tuli sellainen olo, että se ei tulisi olemaan hänen eläkeammattinsa.

”Olin tehnyt sitä niin kauan, etten innostunut siitä.” Mainosmaailma oli myös muuttunut vielä kovemmaksi kilpailultaan.

Mehustin möyrii ja suihkii. Parhaimmillaan se puristaa jopa 700 kiloa omenoita tunnissa. Liukuhihnalta omenat pomppaavat pesuveteen. Sen jälkeen ne murskataan ja murska puristetaan. Mehu matkaa suodattimen kautta tankkiin ja siitä pastörointilaitteeseen, joka lämmittää sen tasan 78 asteeseen. Sen ansiosta mehu säilyy huoneenlämmössä.

Bornemannit ovat aina tykänneet omenamehusta. Gunnarin kotipaikassa Hampurin lähellä oli paljon omenapuita, ja pariskunta kävi myös siellä mehustamassa.

Suomeen muuttaessaan he saivat monilta ystäviltään kokonaisia peräkärryllisiä tarpeettomia omenoita. ”Se muuttui sellaiseksi syysharrastukseksi, veimme aina itse omenaa mehustamolle”, Tove kertoo.

Syksyiset mehustamoreissut olivat niin mukavia, että ajatus omasta mehupuristimesta lähti itämään. Gunnar löysi liikutettavan mehupuristimen Saksasta. Hän kävi tutustumassa saksalaiseen mehustamoon ja innostui ideasta.

Neljä vuotta sitten Bornemannien pihassa komeili uusi omenapuristin. Viime vuonna sen ympärille on rakennettu myös halli, jottei tarvitse työskennellä taivasalla.

Tove kutsuu mehustamotyötä syysammatikseen, sillä se kestää vain pari kuukautta. ”Se loppuu ihan seinään. Sitten ei ole omenan omenaa.”

Kun sesonki on päällä, on kuitenkin painettava ympäripyöreää päivää. Työpäivän päätteeksi on vielä pestävä kone, mikä kestää kaksi tuntia. Tove myöntää, että yöunet tahtovat kärsiä pahimman stressin aikana. Jatkuva seisominen ja raskaiden omenalaatikoiden kantaminen vievät myös veronsa.

Työn hyvät puolet kuitenkin voittavat. Jaksamista parantaa myös se, että sesongin loppu on näkyvissä. ”Marraskuussahan minulla on aikaa rentoutua kaakeliuunin ääressä”, Tove kertoo.

Gunnar työntää kukkurallista konttikärryllistä rusehtavaa omenasilppua siirtolavalle. Auringossa paistatteleva mäskivuori levittää käyneen makeaa lemua. Massa lätsähtää entisten päälle ja hyönteiset lennähtävät ilmaan. Aluksi mäski vietiin peuroille metsään, mutta sitä alkoi tulla niin paljon, että peurat eivät ehtineet syödä kaikkea. Nykyään Bornemannit vievät mäskin biokaasulaitokselle.

Bornemanneilla ei ole omia omenapuita. ”Emme ikinä ehtisi hoitamaan omenatarhaa, koska syksyllä olemme täällä”, Tove sanoo. Sen sijaan he ostavat kakkoslaadun omenaa, rupisia ja rumia yksilöitä, jotka eivät kelpaa myyntiin, mutta ovat muuten ihan käypää tavaraa.

”Mielestäni on tosi sääli, kun ihmiset vain heittävät omenoita roskiin”, Tove harmittelee.

Yksi työn parhaita puolia hänelle onkin nimenomaan se, että voi hyödyntää omenia, jotka muuten ehkä heitettäisiin pois.

Kun omenasesonki rauhoittuu, on aikaa paneutua jatkojalostukseen. Myyntiartikkelien määrä on vuosi vuodelta paisunut. Tähän mennessä Bornemannit ovat valmistaneet omenakuohujuomaa, mietoa siideriä, omenaglögiä, limonadeja ja tietenkin omenamehua. Lisäksi valikoimiin kuuluvat itse tehdyt marjahillot ja omenasipsit.

Kaikkea on tarjolla seinän takana sijaitsevassa tilamyymälässä, mutta REKO-renkaat ovat osoittautuneet parhaaksi tavaksi myydä tuotteita.

Gunnarilla on selvät suunnitelmat tulevalle talvelle, sillä hän on hankkinut pienen panimon.

”Kun omenasesonki loppuu, haluan tehdä siideriä ja belgialaista olutta”, hän kertoo.

Toven vastuulla ovat hillot. Joulun alla alkaa glögisesonki, jolloin Gunnar käy joulumarkkinoilla myymässä.

Keväisin Tove järjestää taideterapiaa, ja viime kesänä Bornemanneilla oli lastenleiritoimintaa. Mainostoimisto heillä on vielä olemassa, mutta se elää hiljaiseloa.

Molemmat pitävät mehuasematyöskentelystä enemmän kuin mainostoimistoista.

”Tämä sesonki on hauskaa aikaa, koska tänne tulee paljon ihmisiä”, Gunnar kertoo.

Vaikka on kiire ja puhelin pirisee taukoamatta, Bornemannit ovat tyytyväisiä. Asiakkaat tulevat mehustamolle hyvällä mielellä. ”Ihmiset ovat aina iloisia. Se ei ollut niin mainostoimistoaikaan”, Tove kertoo.

”Teidän mehunne ovat ihan kohta valmiit”, Tove sanoo Kaplaksille. Heidän tuomansa täydet laatikot ovat jo aikaa sitten tyhjenneet koneen sisuksiin. Kone on rutistanut ne mehuksi hanapakkauksiin, jotka hyvää vauhtia katoavat pahvilaatikoihin.

”Niitä tuli noin paljon!”, Sirkka Kaplas ihastelee.

Samalla kun Kaplakset lyövät autonsa oviaan kiinni, saapuu pihaan jo seuraava auto täynnä omenia.