Ystävän askelissa
Säveltäjä Toni Edelmann palasi ystävänsä Tommy Tabermannin runoihin. Syntyi rauhaa ja rakkautta tarjoileva teos: Niitylle minä sinut veisin.
Ei tämän pitänyt mennä näin. ”Tommyn piti olla mukana”, sanoo säveltäjä Toni Edelmann.
Edelmannin säveltämässä ja kokoamassa, Tommy Tabermannin runoihin pohjautuvassa esityksessä oli rooli myös nyt edesmenneelle runoilijalle.
”Etukäteen jo nautin ajatuksesta, että kierretään yhdessä Tommyn kanssa Suomea. Pidin Tommyn tavasta lausua runojaan”, Edelmann kertoo.
Ennen Tabermannin sairastumista aloitettu projekti keskeytyi runoilijan kuolemaan pari vuotta sitten. ”Kokonaisuus oli jo valmis ja esitelty Tommylle: dramaturgia, runot. Tommy oli myös keksinyt nimen: Niitylle minä sinut veisin.”
Kaikki pysähtyi, kun Tabermann kuoli. Sairaus oli vakava, mutta silti... ”En uskonut edes siinä loppuvaiheessa, että Tommy nyt kuolee”, Edelmann sanoo hiljaa.
”Tommyllä olisi ollut niin paljon hyvää tehtävänä.”
Edelmann ja Tabermann tekivät yhteistyötä jo 1970-luvulla, mutta elämä etäännytti. Ystävyys kuitenkin pysyi. ”Oli hyvä tunne aina kun tavattiin.”
Elämä etäännytti Edelmannin myös Tabermannin runoista. ”Tuli vaihe, jolloin Tommyn runot eivät koskettaneet minua lainkaan.”
”Varsinkin joskus 1980-luvulla tuli sellainen aika elämässä, että omasta mielestäni tiesin kaiken ja lajittelin ihmiset tyhmiin ja viisaisiin. Rakkausrunot eivät mahtuneet siihen elämänvaiheeseen”, Edelmann hymähtää.
”Sitten piti nöyrtyä ja myöntää, ettei tiedäkään kaikkea”, sanoo säveltäjä.
”Kun alkoi ajatella enemmän, mitä tämä elämä on ja mitä parisuhde on, avautui lopulta uusi, mielenkiintoinen maailma. Uskalsi uskoa ajatuksen voimaan. Sitten siihen putkahti Tommyn runot, joka puhuttelivat.”
”Aikanaan hylkäsin Lempeys-runon, jonka Tommy oli pyytänyt minua säveltämään. Se osui käsiini ja avautui kirkkaana.”
”Runouden voima on juuri siinä: yhtäkkiä joku runo puhutteleekin, on tehty johonkin tarpeeseen. Runot puhuttelevat tuhansienkin vuosien takaa. Runot parantavat, ovat valmiina, kun tarvitaan.”
”Olen pienestä pitäen elänyt runouden maailmassa, kasvanut runojen ja runoilijoiden tekemien laulujen kanssa. Runous ja musiikki ovat pitäneet minua hengissä”, Edelmann toteaa.
Tabermannin runojen avautuessa Edelmannille oli selvää, että hän myös tarttuu niihin ja alkaa säveltää. ”Ahmin Tommyn kirjoja. Ihmettelin, miten en ole ennen näitä löytänyt.”
”En edes kysynyt lupaa, ajattelin, että kerron kun työ on valmis. Ajatuksena oli tehdä jonkinlainen hyväolon vesper, iltasoitto, jota voisi vaan kuunnella; antaa sanojen ja musiikin hyväillä.”
”Musiikki tuli itsestään, runot kertoivat, millaista musiikin pitää olla. Luin runoja, ja musiikki soljui vaivattomasti, purkautui sisimmästä. Musiikki palvelee runon voimaa, antaa sille tilaa, on levollista, ihmisillä on aikaa hengähtää.”
”Luulen, että aina kun sävellän, sävellän sisäisestä maailmasta. Sävelmät tulevat esiin, ihan niin kuin joku sanoisi, että tee nämä”, Edelmann kuvaa.
Tabermannin sairastuttua Edelmann kertoi, mitä oli tekemässä. ”Tommy oli hyvin ilahtunut projektista. Ajattelin, että kyllähän Tommy selviää. Koko ajan ympärillä ihmisiä sairastuu ja paranee.”
Niitylle minä sinut veisin sai ensiesityksensä kesällä 2011. Toni Edelmann, Susanna Haavisto, Eija Ahvo ja Juha Tikka ovat kiertäneet esityksen kanssa ympäri maata.
Nyt esitys on ilmestynyt saman nimisenä levynä. Levyn rinnalla julkaistiin myös kirja, jossa on runojen lisäksi laulut nuotteineen. ”Mukana on joitakin ihan uusia runoja, joita on löydetty Tommyn muistiinpanoista.”
”Olisi helppo sanoa, että levyn teema on rakkaus”, Edelmann tuumii.
”Teema voisi olla myös, älkää kävelkö niiden asioiden ohi, jotka ovat jo siinä. Havahtukaa. Esimerkiksi parisuhteessa: jos ajattelen, miten ihana mun puoliso on, miksen sanoisi sitä?”
”Liian usein mennään ohi ja on kiire pois siitä, mihin pitäisi pysähtyä. Raha, menestys uralla ja kaikki muu sellainen saattaa ohittaa kaikkein tärkeimmän.”
Levy kehottaa keskittymään olennaiseen.
”Tommyn runot ovat kaikkea muuta kuin lällyä”, Edelmann painottaa. ”Luen niitä ihan eri tavalla kuin ennen.”
Edelmannin mukaan matkan varrella on usein tuntunut, että Tommy on mukana.
Levyä kuunteleva hätkähtää alkusoiton jälkeen. Levyllähän kuuluu myös runoilijan ääni:
”Niin kuin käärme kulkee ruohikossa kulkee rakkaus sydämessä. Eikä sinulta mitään kysytä.”
Niitylle minä sinut veisin, katselisin siellä sinua kuin ruohoa tai kukkia Niitylle minä sinut veisin, en vaatisi sinulta mitään enkä niityltäkään
Tommy Tabermann, Toni Edelmann: Niitylle minä sinut veisin. Suomen Musiikki.
Tommy Tabermann: Niitylle minä sinut veisin. Runoja. Gummerus.
Tommy Tabermann
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


