Lukijalta: Kouluissa tarjottava puhdasta suomalaista ruokaa
Suurin osa länsimaissa syödystä ruuasta on prosessoitua. Tämä vaarallinen trendi ei saa valua lastemme arkeen.
Satu Söderström haluaa, että kouluateriat valmistetaan puhtaista suomalaisista raaka-aineista. Kuva: PAsi LeinoYK:n Lasten oikeuksien sopimuksen 24. mukaan lapsella on oikeus terveyteen. Tämä tulee muistaa ja lopettaa päätökset, joissa prosessoidut kasviproteiinit ja kauramaito tuodaan kouluihin. Nämä vaarantavat lastemme terveyden ja tulevaisuuden.
Helsingin sanomat (2023) artikkeli ”Kauramaidon sisältämä sokeri saattaa yllättää. ”Haitallista siinä missä mikä tahansa sokeripitoinen herkku”. Artikkeli on kirjoitettu hammaslääketieteen tohtorin Päivi Siukosaaren haastattelun pohjalta. Pääpointtina haastattelussa oli tuoda esiin kaurajuoman sokerien vaikutus hampaisiin.
Hampaat eivät ole ainoa minkä menetämme nauttimalla ultraprosessoituja ruokia. Svenska Yle kirjoittia prosessoitujen ruokien vaarallisuudesta ja siitä, että ne tulisi merkitä terveydelle vaarallisiksi aivan kuten tupakkatuotteet Svenska Yle 27.6.).
Tänä vuonna on tehty suuri maailmanlaajuinen tutkimus jossa havaittiin, että prosessoidut ruuat ovat suoraan yhteydessä 32 haitalliseen terveysvaikutukseen, mukaan lukien sydänsairaudet, syöpä, tyypin 2 diabeteksen riski, mielenterveys ongelmat ja ennenaikainen kuolema.
Suurin osa länsimaissa syödystä ruuasta on prosessoitua. Tämä vaarallinen trendi ei saa valua lastemme arkeen. Ultraprosessoidun ruuan erottaa siitä, että sen ainesosaluettelossa on mainittu sellaisia raaka-aineita, joita ei juurikaan käytetä kotikeittiöissä.
Ultraprosessoituja elintarvikkeita markkinoidaan usein muun muassa termeillä ”terveellinen" ja "luomu". Vaikka nämä sanat voivat kuvata alkuperäisiä ainesosia, ne eivät viittaa ruoan valmistuksessa käytettyyn prosessiin. Tällaisia ovat esimerkiksi sydänystävällinen margariini ja proteiinipatukat. Näiden kulutus kasvaa nopeasti maailmanlaajuisesti.
Jopa makeisia ja sipsejä syödään runsaasti, vaikka YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO suosittelee ultraprosessoidun ruuan kulutuksen rajoittamista. Samaan aikaan väestö kärsii yhä enemmän mielenterveyteen ja ylipainoon liittyvistä ongelmista. Yhä useammalla todetaan diabetes ja työkyky menetetään yhä nuorempana.
Puhdas suomalainen ruoka on nyt avainasemassa.
Satu Söderström
toiminnanjohtaja FIAS
Kemiönsaari
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






