Yhden harmi voittaa sadan hauskan
27.10.202102:00
Muistan sen kauniin kesäpäivän. Oli lämmin ja rantahiekka jatkui pitkälle. Kun ajattelin vain auringonlämpöä kasvoillani, tuntui, kuin olisin ollut etelänlomalla. Oli kuitenkin yksi tekijä josta tiesin, ettei niin ollut.
Hiljaisuus. Vedestä kuului satunnaisia molskahduksia, kauempana lapsi kiljahti, kun kylmä vesi osui napaan saakka.
Jos olisin etelässä, jostakin todennäköisesti raikaisi musiikki. Kaupustelija huutelisi, lokkien kirkuna ja puheensorina täyttäisi ilman.
Suomessa häiriöttömyyden vaatimus on liki pyhä. Eläminen Euroopan harvimmin asutussa maassa on aiheuttanut sen, että meillä on ollut varaa vaatia itsellemme moista ylellisyyttä.
Vain suomalaisella loman onnistuminen voi olla suoraan verrannollinen toisten ihmisten vähyyteen.
Tuttuakin tutumpi on hehkutus siitä, kuinka autiotuvalla ei ollut ketään. Muut kuuntelevat kateellisena vierestä sitä onnenpekkaa, joka ei joutunut retkellään kohtaamaan rasittavia kanssaihmisiä räikeine telttoineen.
Häiritsevimpään kategoriaan menee ilakointi, erityisesti musiikki.
Konemusiikkitapahtumalle on yllättävän vaikeaa löytää paikkaa, jossa musiikki ei häiritsisi ketään. Metsän keskeltäkin löytyy lähes aina joku, jonka viikonlopun kaukaa kantautuva basso pilaa.
Eräs kyllästyi kansanmusiikkitapahtuman järjestämiseen, koska siitä lähtevät äänet poikivat niin paljon valitusta.
Musiikki on häiritsevää, kun joku kokee sen sellaiseksi. Kotirauhan häirinnän raja voi ylittyä, vaikka ei ylittäisi kunnan järjestyssäännöissä olevaa desibelirajaa.
Surullisinta on, että harmi voittaa hauskan. Ei tunnu olevan väliä, että sadalla ihmisellä on kesän paras viikonloppu, jos yhden viikonlopun se pilaa.
On yksi asia, jonka kohdalla suomalainen tekee usein poikkeuksen. Työ. Siitä saa ja kuuluukin lähteä meteliä.
Rauhaisan erämaajärven rannalta voi ostaa itselleen puuhapalstan ja antaa raivaussahan laulaa kesän läpeensä.
Siinä missä hauskanpidon johdosta kutsutaan poliisit, sirkkelit, lehtipuhaltimet ja erilaiset moottorilliset härvelit saavat usein synninpäästön.
Hiljaisuudessa on tietysti kiistaton kauneutensa. Kansallispuistoon raahattu kaiutin vie ihmisiltä ja eläimiltä tilaisuuden nauttia rauhasta. Viikkokausia jatkuva mekastus ei ole kohtuullista missään.
Öisellä mökkirannalla jokainen kuuntelee varmasti mieluummin kuikan huutoa kuin basson jumputusta.
Mutta jos joku asia häiritsee, paras tapa voisi olla myös ottaa asia rauhallisesti puheeksi.
Rauhan rikkoontuminen on yleensä väliaikaista. Ja joskus sitä tulee ehkä sitten vuoroin häirinneeksi jonkun toisen rauhaa. Harva haluaa kuitenkaan tahallisesti häiritä ketään.
Kaupungin vetovoimassa puhutaan aina työ- ja opiskelupaikoista, mutta tosiasiassa on ihmisiä, jotka pakenevat kaupunkiin juuri hiljaisuutta ja siinä piilevää henkistä ahtautta. Osa lähtee ulkomaille saakka etsimään ilmaa, jota on helpompi hengittää.
Kun nyt ensin olen paasannut asiasta, ensi kesänä lähimetsässä järjestetään varmaankin harrastelevien nokkahuilistien kesäkonsertti. Siinä voin sitten pohtia mukamas yleviä periaatteitani ja kuunnella kymmenettä kertaa ostakaa, makkaraa.
Silloin yrittäisin kenties miettiä, että lähelläni on ainakin muita ihmisiä.
Häiriöttömyydellä ja hiljaisuudella voi olla nimittäin toinenkin nimi: yksinäisyys.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
