
Hailuodon kirjastokoiran saa lainata mukaan lenkille – "Murusta tuli koko saaren oma koira"
Kirjastokoira Murusta on tullut pienen saarikunnan yhteinen juttu. Muru nauttii lainattavana olosta.Rauhallinen suomenlapinkoira katsoo pyytävästi syvälle silmiin. Eihän sitä voi olla rapsuttamatta.
Pian seitsemän vuotta täyttävä Muru on emäntänsä Annukka Loukolan ensimmäinen koira. Loukola käytti Murun pentuvaiheessa runsaasti aikaa muun muassa siihen, ettei koira vedä remmissä.
Koulutus kannatti, sillä nyt Murua voi lenkittää kuka vain – lapsikin.
Muru on tiettävästi Suomen ainoa kirjastokoira, jonka saa lainata lenkille. Monissa kirjastoissa on lukukoiria, jotka toimivat kuuntelevina korvina, kun lapset harjoittelevat lukemista. Niitäkin hommia Muru on tehnyt.
Ajatus lenkille lainattavasta kirjastokoirasta syntyi noin vuosi sitten, kun pandemia jylläsi ja melkein kaikki oli kielletty.
”Silloisen kirjastonhoitajan Kari Blomsterin kanssa pohdittiin, mitä kivaa voisi kuntalaisille tarjota”, Loukola muistelee.
Murun saa hakea lenkille Hailuodon kirjastosta keskiviikkoisin klo 16–18. Loukola vetää silloin kirjastolla lapsille lautapelikerhoa.
Muru on päässyt lainaajan kanssa lenkille noin parikymmentä kertaa, Loukola kertoo. Suurin osa lainaajista on turisteja tai pieniä koululaisia.
Haastattelupäivänä Muru pääsee lenkille 11-vuotiaan Anna-Sofia Tuomikosken kanssa.
Uusia lainaajia Loukola muistuttaa kahdesta säännöstä: remmistä ei saa vetää ja laina-aika on 15–20 minuuttia.
Anna-Sofialle nämä ovat tuttuja juttuja, sillä hän on ulkoiluttanut Murua aiemminkin.
”Hauskinta on, kun Muru haukkuu ja pyytää nameja”, hän sanoo, kun lähdemme lenkille. Kun namit on syöty, Muru kävelee kiltisti hiljaa vierellä loppumatkan.
Anna-Sofian perheessä on kaksi koiraa, mutta silti tytöllä riittää intoa ulkoiluttaa myös Murua.
”Muru tykkää hirveästi lapsista”, Loukola iloitsee.
”Alkuun se saattaa haukkua, mutta rauhoittuu kyllä nopeasti.”
Herkuille perso koira osaa jopa näyttää kirjastokävijöille, missä namisanko sijaitsee.
Murun kanssa ei ole pakko lähteä lenkille. Sitä voi myös tulla kirjastolle rapsuttelemaan.
Koiran läsnäolosta kirjastolla on tullut lähes pelkästään myönteistä palautetta. Allergisia Loukola muistuttaa, että koira on tosiaan paikalla vain kaksi tuntia viikossa.
Hailuodon kirjasto sijaitsee vanhassa puutalossa saarikunnan kyläkeskuksessa koulun ja kirkon välissä.
Loukola kokee koiransa lainaamisen turvallisena, sillä kaikki paikalliset tuntevat Murun. Toki hän katsoo tarkasti, kenen käsiin koiransa luovuttaa.
”Ei ole vielä tullut vastaan tilannetta, että en olisi halunnut antaa Murua lainaksi.”
Loukola on itse melko tuore hailuotolainen. Hän muutti saareen töiden perässä syksyllä 2019. Ensin hän asui viikot Marjaniemessä ja viikonloput Oulussa.
Sitten viikonloppureissut mantereelle vähenivät ja Loukola jäi Muru-koiransa kanssa pysyvästi Hailuotoon. Nyt parivaljakko on asunut vuoden verran omassa talossa.
Loukola oli alkuun töissä Hailuodon koulussa opettajana. Nyt hän on Hailuodon kunnan viestintä- ja markkinointisuunnittelija.
Entinen oululainen nauttii kylän rauhallisuudesta ja siitä, miten upeita ihmisiä saaressa asuu. Hän iloitsee, että on päässyt osaksi yhteisöä.
”Koirastani on tullut ’meidän Muru’ – koko saaren oma koira.”
Kirjastokoira Murun menoa voi seurata Facebookissa (Hailuodon Muru) ja Instagramissa (hailuodonmuru).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




