Lukijalta: Perheiden auttamisessa inhimillisyys on unohtunut − jo pelkkä naapuriapu voi pelastaa monta perhettä

Kirjoittaja pohtii perheiden asemaa viranomaistoiminnassa.  Kuva: Kimmo Haimi

Olen kirjoitellut mielipiteitä jo vuosia eri lehtiin. Viime vuosina ovat lasten ja perheiden asiat tulleet sydäntäni lähelle. Olen huomannut, että aivan liian monet perheet voivat huonosti varsin sirpaloituneen järjestelmämme vuoksi. Sen vuoksi ei apua enää uskalleta kovin helposti lähteä viranomaisilta pyytämäänkään, kun suurimpana pelkona on se, että lapset otetaan perheestä pois.

Lastensuojelusta on tullut liian suuri pelote. Koska viranomaisten yhteistyö kangertelee, kukaan ei välttämättä tiedä perheen todellista tilannetta ja näin huostaanoton pelko leijuu monen perheen yllä. Siksi toivonkin, että me ihmiset oppisimme auttamaan ja tukemaan toisiamme pyyteettömästi. Pelkästään ihan tavallinen naapuriapu voi pelastaa monen perheen tilanteet. Eikä sen avun tarvitse olla mitään niin ihmeellistä. Siivousapua, lastenhoitoapua, kaupassakäyntiapua, tai pelkästään keskustelua kahvikupposen äärellä.

Kaikilla ihmisillä on joskus niin paljon huolia ja murheita monista asioista, että tuntuu ettei valoa tunnelin päässä näy. Meidän on palattava juurillemme, ihmisyyden äärelle ja alettava olemaan ihminen ihmiselle, toinen toistamme tukien. Ehkä me kuvittelemme että muilla ihmisillä on asiat paremmin, emmekä sen vuoksi uskalla lähestyä toisiamme.

Lasten paikka on kotona tai läheisten hoivissa, viranomaiset ovat viranomaisia ja heillä on omat väylänsä perheiden auttamiseen. Ikävä kyllä yhteiskuntamme on osin epäonnistunut luodessaan perheille järjestelmän, jonka pitäisi tukea koko perhettä. Aivan liian usein perheet jäävät ongelmiensa kanssa yksin ja lapset otetaan huostaan. Hyvä asia on se että monet ihmiset ovat alkaneet kertomaan kohtaamistaan ongelmista varsinkin lastensuojeluviranomaisten kanssa. Tulkoon rakkaus, lämpö ja inhimillisyys koskettamaan jokaisen ihmisen, myös sen viranomaisen sydäntä.

Birgitta Wulf

Kerava