Lukijalta: Kestämmekö kriisejä? Kolmen päivän kotivara ei riitä
Tilanne on maan turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta jo kestämätön. On hölmöläisen hommaa keskittää maan kaikki tärkeät toiminnot pienelle alueelle, kun siihen ei ole mitään pakkoa, kirjoittaa Pekka Heikkilä.
Kriisitilanteita varten meitä on neuvottu pitämään kolmen päivän ruoka- ja juomavarasto, mutta pärjätäänkö sillä todellisissa kriiseissä, kirjoittaja pohtii. Kuva: Jaana KankaanpääMeidän turvallisuudestamme ja huoltovarmuudesta on puhuttu Ukrainan sodan jatkuessa jo neljä vuotta. Idän uhkaa ei oikein osata ottaa todesta, eikä myöskään Amerikan presidentti ole toimillaan mitenkään ongelmaton. Kriisitilanteita varten meitä on neuvottu pitämään kolmen päivän ruoka- ja juomavarasto, mutta pärjätäänkö sillä todellisissa kriiseissä.
Kriisejä on monenlaisia ja niihin pitäisi varautua. Tällä hetkellä jo pienestäkin ongelmasta syntyy kaaos. Ei tarvitse olla pahin mahdollinen kriisi, kun varajärjestelmät ovat olemattomat tai niitä ei ole ollenkaan.
Koko ajan pyritään suuria kaupunkeja kasvattamaan vauhdilla miettimättä yhtään kriisitilanteita ja kuinka asukas pärjää silloin. Tai oikeastaan on vähän mietitty; Suomen Huoltovarmuuskeskus on miettinyt pahinta, eli mitä tapahtuisi sotatilanteessa.
Kuvitelma on karua luettavaa. Suuret kaupungit, etenkin pääkaupunkiseutu, tyhjenisi asukkaista paljolti heti alkuvaiheessa. Minne kaikki lähtisivät, kun veden tulo takkuaa, tai sähkö ja lämpö, puhumattakaan tietoliikenteestä?
Ei kriisin tarvitse olla sotatila, hyvin vaatimaton ongelma voi tehdä kaupungin asuinkelvottomaksi. Kun kaikki asukkaille tärkeät toiminnot on rakennettu tietoliikenteen toimivuuden varaan, jo kahden viikon katkoksesta voi kysyä, kuinka ollaan varauduttu?
Nyt ongelmaan on herättävä kiireesti.
Uutisissa kuljetusliikkeet valittivat Helsingin satamaan keskitetyn konttiliikenteen olevan kaaoksessa, maan lentokentät valittavat lentoliikenteen keskittämisestä pääkaupunkiseudulle, suuri osa keskusliikkeiden pääkonttoreista on houkuteltu pääkaupunkiseudulle vieden veroeurot sinne ja paljon muuta tärkeistä kouluista lähtien on keinotekoisin perustein keskitetty sinne.
Tilanne on maan turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta jo kestämätön. Nyt ongelmaan on herättävä kiireesti. On hölmöläisen hommaa keskittää maan kaikki tärkeät toiminnot pienelle alueelle, kun siihen ei ole mitään pakkoa.
Ruokahuoltomme on myös kriisiherkkä ja vailla varasuunnitelmia. Tähän ongelmaan on hyvä hakea vastaus, jota ei nyt ole kellään. Suuriin tuotantoyksiköihin ajetut maatilat ovat kriisitilanteissa ongelmallisia. Polttoaineiden saatavuus, sähkön saanti, ulkomaiset raaka-aineet ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuus ovat muun muassa asioita, jotka vaikuttavat koko maan ruokahuoltoon.
Maaseudun asukki on vähän paremmassa asemassa. Lämpöä saadaan puita polttamalla, vettä ja ruokaakin on saatavissa, mutta sähkö ja tietoliikenne aiheuttaa omat ongelmansa mm. kauppojen toimivuudessa.
Päätöksentekijöillä on suuri haaste: Kuinka hoidetaan maamme turvallisuus ja huoltovarmuus niin, että voimme kestää pienet ja isommatkin kriisit.
Pekka Heikkilä
Uusikaupunki
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat

