Päihdekasvatuksella voidaan estää alkoholihaittoja

Keskustelussa uudesta alkoholilaista alkoholijuomien saatavuuden säätely on nähty keskeisenä, jopa ainoana keinona ehkäistä alkoholihaittoja. Nyt vahvemmat juomat tulevat jokapäiväiseen myyntiin ruokakauppoihin, kioskeille ja liikenneasemille.

Alkoholinkulutus luultavasti lisääntyy, samoin muun muassa huostaanotot, rattijuopumukset, alkoholiehtoiset onnettomuudet ja krooniset sairaudet. Ne kuormittavat koko väestöä ja viattomia sivullisia siinä missä alkoholin liikakuluttajia itseään.

Heitämmekö nyt haittahanskat tiskiin ja alamme kinastella, kuka vauriot korjaa ja kuka olikaan oikeassa, kun haitoista lakia uudistettaessa puhuttiin? Toivon, että näin ei käy.

On olemassa muitakin keinoja ehkäistä liiallisista riemuista koituvia haittoja kuin riemuaineiden saatavuuden säätely. Mitä vähemmän haittoja voidaan ehkäistä saatavuutta säätelemällä, sitä enemmän niitä täytyy ehkäistä muilla keinoin.

Päihdehaittoja korjaava työ vaikuttaa päihteiden käytön näkyviin seurauksiin. Ehkäisevä työ vaikuttaa käytön näkymättömiin syihin, mikä on aivan eri asia.

Ehkäisevän päihdetyön keinot voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Yksi on haittoja aiheuttavien aineiden saatavuuden kontrollointi. Toinen on päihdekasvatus, vaikuttaminen päihteiden käyttöön liittyviin tietoihin, taitoihin, tunteisiin ja toimintatapoihin.

Päihdekasvatus mielletään vanhastaan valistukseksi, ylimieliseksi normien jakamiseksi, mutta nykyaikainen päihdekasvatus keskittyy ihmisten oman toimijuuden tukemiseen. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa yhtenä kärkihankkeenaan toimintamallia, jossa ammattiin opiskeleville nuorille kerrotaan suomalaisen päihde­kulttuurin ja -lainsäädännön historiaa sekä ohjataan nuoria sanoittamaan omia, päihteisiin liittyviä mielikuviaan, jotta heillä olisi paremmat valmiudet tehdä päihdeaiheisia valintoja itse.

Kolmatta ehkäisevän työn keinoperhettä voidaan nimittää kohtaavaksi työksi tai sosiaaliseksi vahvistamiseksi. Sen pohjana on tutkimuksissa vahvistettu havainto, että päihteiden käyttö on etenkin nuorilla sosiaalista ja emotionaalista toimintaa.

Kukaan ei juo järkisyistä, vaan säädelläkseen omia ja eri porukoissa jaettuja tunteita. Suomessa tätä opitaan tekemään pullon tai lasin äärellä, koska meillä on kulttuurissamme vähän muita, vastaavia sosiaalisia tekniikoita.

Kohtaava ja vahvistava ehkäisevä päihdetyö tarjoaa ihmisille parempia valmiuksia tavoitella niitä asioita, joita hyvissä juomistilanteissa tapahtuu, mutta vähemmillä päihteillä ja päihderiskeillä. Kaikki tietävät myös, että Suomessa juominen ei aina jää pelkästään hyvien tunteiden voitelemiseksi.

Kohtaava ehkäisevä päihdetyö vahvistaa ihmisten valmiuksia tulla toimeen elämän varjopuolten kanssa ilman päihteitä. Sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa kärkihankkeissaan myös tällaisen toimintamallin levittämistä.

On hämmentävää, kuinka vähän päättäjät ja media tuntevat ja hyödyntävät muita kuin alkoholin saatavuudella operoivaa ehkäisevää työtä. Syynä on, että julkishallinnollinen alkoholipolitiikka on Suomessa perinteisesti ollut ”kovaa” järjestelmäpolitiikkaa, jota tehdään ja ohjataan tilastollisin, terveys- ja taloustieteellisin välinein.

”Pehmeää” päihde­kasvatusta tai kohtaavaa työtä on vaikeaa perustella tai sen tuloksia arvioida samoilla välineillä kuin myydyn alkoholin tai maksakirroosien määrää, koska ne ovat vahvasti tilanne- ja kohderyhmäkohtaista toimintaa niin kuin kaikki kasvatus.

Tämä ei tarkoita, etteikö myös jälkimmäisiä voitaisi toteuttaa tuloksellisesti ja systemaattisesti koko väestölle. Se vain vaatii toisenlaisia keinoja, resursseja ja ohjausta kuin alkoholiaineen säätely. Tähän ei ole vielä satsattu, koska on uskottu ainekeskeisen järjestelmä­politiikan voimaan.

Nyt kun järjestelmä helpottaa alkoholin saatavuutta, on välttämätöntä ottaa vakavasti myös juomisen syihin ja juomiskulttuureihin vaikuttaminen. Tämä avaa toimintamahdollisuuksia myös sote-uudistukseen, joka luultavasti laajentaa ehkäisevän työn toiminta- ja toimijakenttää ja kenties kaventaa järjestelmäpolitiikan alaa entisestään.

Siksi myös hyvinvointi­palveluiden tilaajilla ja tuottajilla on jatkossa oltava osaamista ja ymmärrystä erilaisista keinoista, joilla ehkäistä miljardi­luokan päihdehaittoja.