Kun koolla on väliä

Kolumni

Kristiina hurmerinta

Serkkuni tuli sonniostoksilta. Hän oli täpinöissään. Nyt oli löytynyt oikea valioyksilö. Lihaksikkaalla Jeremyllä oli kaikki, mitä kunnon sonnilla pitää ollakin. Löytyi luonnetta, runkoa ja rakennetta. Ja mikä tärkeintä, kunnon pallit.

”Mitä isompi kivesten ympärysmitta, sen hedelmällisempi on sonni”, hehkutti serkku.

Ja Jeremyllä riitti mittaa. Lähes neljänkymmenen sentin ympärysmitta takaisi tuotteliaan uroksen.

”Jalka ja kinnerkulma ovat myös tärkeitä, niitä tarkastellaan kaupankäynnissä. Sonnin on pystyttävä kepeästi astumaan hiehot ja siihen tarvitaan ravakat kintut”, serkku lisäsi.

”Annamme sen styylata kokeneiden emolehmien kanssa alkuun ja tarkkailemme, kuinka homma pelittää”, selvittää serkku.

Kuuntelen kertomusta ja rapsuttelen samalla Monsieur Guy´n, tuttavallisesti Kaitsun turpaa. Se on noin 1 200-kiloinen tuuhearipsinen hurmuri, jolla on vasta yhden vuoden kokemus lemmenpuuhista.

Kuin suoraan Wall Streetiltä on sonni Gecco. Puhdaspiirteinen ja komea charolais. Mahtava. Sillä on palleissaan tarvittavat sentit ja se saa jo puuhastella parin tusinan pimun kanssa.

Sonninyrkkisääntö sanoo, että yksivuotiaat saavat kaksitoista emolehmää, kaksivuotias pääsee lempimään jo parin tusinan kanssa. Kun vuosia on riittävästi, voi onnellinen sonni puuhata laitumella kuin pukki paratiisissa.

Rhône- ja Saône-jokien ympärille levittäytyvää aluetta kutsuttiin satojen vuosien ajan ranskan kuninkaiden ruoka-aitaksi. Siellä kasvatetaan rypäleet kuuluisiin Bourgognen viineihin ja ruokamaakunnan pääkaupunki on itseoikeutetusti sinappikaupunki Dijon.

Charolaispihvi on voimakkaan makuinen mutta kevyt. Vähärasvainen mutta mehevä. Suomalainen kuluttaja on vasta viime vuosina päässyt maistelemaan oikeita liharotupihvejä. Tähän asti olemme syöneet lähes kokonaan maitorotuisista naudoista peräisin olevaa lihaa.

Serkku kehaisee, että hienolla pihvilihalla voi fiilistellä maailman tappiin asti. Pakastimen äärellä mietitään, ottaisiinko pihviksi charolaisia, joka laidunsi kesällä etelärinteellä, vai tekisinkö paistin aberdeen anguksesta, joka vietti lempeää laumaelämää apilaniityllä?

”Kotimainen pihviliha on loistava tuote, jonka tuotantotapa vastaa kuluttajien käsitystä eettisestä kotieläintuotannosta”, sanoo talon isäntä Anssi.

Itse innostuin vierailun jälkeen valmistamaan karjalanpaistin burgundilaisen version. Ruokaillessa maistoimme padassa aavistuksen Geccon hymyä ja leppeän laidunpäivän raukeutta.