Snapsikalenteri
Kolumni
Kristiina hurmerinta
Keittiössä isoäiti pesaisi ensitöikseen silmälasinsa ja kysyi vakiokysymyksensä. ”Kai täällä on jo kaikki siivottu?” Tiukka katse pyyhkäisi jalkalistoja. Kulmat kohahtivat maustehyllyn kohdalla.
Isoäitimme reissasi aikoinaan luoksemme joulun viettoon pirtupullot laukussaan. ”Muusta ei tule kunnon snapseja”, hän sanoi. Kymmenen päivää ennen joulua otettiin viinakset esille ja suorittiin laimennos. ”Suosin neljäkymmentäkahdeksanprosenttista seosta. Se imee parhaiten aromiaineet yrteistä”, hän sanoi tärkeästi.
”Miten se oikein lasketaan?” kysyin mieheltäni vaivihkaa.
”Ei mitenkään. Kuulostaa vaan hienolta ja pätevältä”, kuiskasi mies.
Lopuksi laitettiin korkki päälle ja pullo siirrettiin hyllylle tekeytymään. ”Mistä ne kakaratkin siihen tulivat? Ja mitä ne vielä puhuvat kotonaan”, hän sanoi kuin paraskin viinankeittäjä.
Muistan hyvin erään joulun seitsemänkymmentäluvulta, kun pihan lapset saivat sattumalta seurata isoäidin snapsinäytöstä. Kesken lantrauksia lapset tupsahtivat keittiöön.
”Ne halus tulla kattomaan, kun sä keität viinaa”, sanoi vanhin tyttäreni posket innosta hehkuen.
”Ei tässä mitään viinaa keitetä. Minä vain laitan joulusnapsit tekeytymään”, hän tuhahti ja korjasi essuaan hermostuksissaan.
”Saako noi haistaa niitä sun pusseja?” kysyi tyttäreni.
Pienet nenät työntäytyivät varovasti pussinsuulle. ”Aika öklöä.”
”Se on myrkkyä. Mutta aikuiset juovat sitä”, selitti tyttäreni.
”Yök. Me ei tykätä humalamiehistä”, kuuluivat lisäkommentit.
Suloinen myrkynkeittäjä punastui, mutta jatkoi esitystään. Pulloon laitettiin tarkka grammamäärä kuivattuja suoyrttejä.
”Se ei haittaa, vaikka joukossa olisi vähän oksiakin”, hän sanoi ja pyöräytti dramaattisesti kättään pullon yllä. Vilkaisi lapsia alta kulmain. Hiljainen seurakunta seurasi isoäidin snapsimessua äänettömästi.
Isoäidin mielestä snapsin teon ydin ja salaisuus piili mahdollisimman puhtaassa viinassa. ”Ja siivilöimisessä ei kitsastella, vaan tehdään tarkkaa työtä.”
Kohti joulua mentiin ja isoäidin snapsikalenterin seuraava luukku avautui Tuomaanpäivänä. Paperipussin uumenista löytyi jälleen uusi jouluyrtti: koiruoho, Pohjolan tunnetuin viinan maustaja.
Jouluaattoaamuna hän valmisti vielä nopean piparjuurivodkan. Näillä resepteillä mentiin kaksitoista joulua. Aina samalla tavalla. Mitään ei saanut muuttaa. Mitään ei lisätty. Joskus ehdotin kuminaa mausteeksi tai vinkkasin muinaisten roomalaisten käyttämään fenkolin.
”Tehkää sitten, kun minua ei ole”, hän kuittasi.
Isoäidin neljäkymmentäkahdeksanprosenttisessa oli vara laimentaakin, jos sattui tulemaan liian tiukkaa, kuten joskus piparjuuren kanssa.
Snapsipullot säilöttiin jääkaappiin. Pakastehuuruisia snapsilaseja isoäiti ei hyväksynyt lainkaan. ”Maut tulevat parhaiten esiin, kun snapsi ei ole liian kylmää.”
Nykyisen joulupöytämme snapsit vaihtelevat. Piparjuurisnapsi täydentää sillinautinnon ja kuminasnapsi tekee tilaa uudelle kinkkuviipaleelle. Digestiiveinä snapsit edistävät ruuansulatusta ja ainakin vähän helpottavat jouluähkyä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
