Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pussaileva laama bloggaa

    Huomiota rakastava laamaneito Ulla kertoo blogissaan laamamaisia ajatuksiaan sanoin ja kuvin. Pirkko Kivikari
    Huomiota rakastava laamaneito Ulla kertoo blogissaan laamamaisia ajatuksiaan sanoin ja kuvin. Pirkko Kivikari 

    Blogien pitäminen ei ole vain ihmisten etuoikeus. Blogirintamalta löytyy myös ihan eläimellistä menoa. ”Nykkin taas piti kauheella tohinalla lähtee sylky-kuppiin nääs kilpaileen. Jätkien kanssa verettiin takapenkillä veryttelynä pienep painit ja syljettiin takalasiin kurkkusalaattia.” (lainaus Justinin blogista)

    Kylillä

    Siperialainen hurmuri halaa

    Kyllästyimme Ullan kanssa siihen, että hyvin monella ihmisellä oli mielikuva laamoista pelkästään sylkevinä ja potkivina eläiminä. Se perustui valtaosin Tinttiin ja Aku Ankkaan, joissa laamat esitetään tuollaisina. Tämä on Ullan vastaisku Tintille ja Aku Ankalle”, sanoo Pirkko Kivikari, joka on blogia pitävän laamaneito Ulla Winbladin sihteeri.

    Ihan sattumalta ruotsalaissyntyinen viehko vaaleaverikkö Ulla ei Kivikarin ja Tommi Ylitalon viidestä laamasta bloggaajaksi valikoitunut. Se on sentään ensimmäinen Suomeen tuotu harrastelaama.

    ”Ulla on niistä suulain ja itserakas tyyppi, joka rakastaa huomiota. Kun kursseilla esittelemme laamojen hoitoa, Ulla haluaa ehdottomasti saada riimun päähänsä, jotta se voi näytellä sitä kaikille”, Kivikari nauraa.

    ”Jos olemme lähdössä laamojen kanssa jonnekin, se taklaa muut pois jo ovensuussa, että pääsee itse varmasti kyytiin. Kerran meidän piti esittää messuilla agilitya, mutta yleisö taputti meille jo tuomarin esiteltyä meidät ja Ulla jumahti nauttimaan suosiosta yleisön eteen. Esitys jäi sillä kertaa muiden harteille. Sen kanssa on pakko ottaa huumorilla.”

    Elokuussa avattua Ullan blogia käyvät lukemassa sen messuilla tapaamat ihmiset, koululaiset, laamoista tietoa etsivät ja muut kiinnostuneet.

    ”Messuilla moni on saanut Ullalta samettisen pusun, se kun tykkää pussailla ihmisiä.”

    Bloggaamisen lisäksi Ulla ehtii harrastaa laama-agilitya ja treenata terapialaamalta vaadittavaa soveltuvuustestiä varten. Sen suorittaneet yksilöt saavat osallistua ihmisiä auttavaan ALAT-terapiaan.

    Siperiankissa Jimi on fanien määrällä mitattuna yksi Suomen suosituimpia kissoja, sillä Jimin poppoo-blogia lukee päivittäin keskimäärin 800 eri kävijää. Sesonkiaikoina kävijöitä on yli tuhat päivässä.

    ”Jimi on suuri kissa ja suuri persoona. Rotuna siperiankissa on tullut Jimin avulla tunnetummaksi ja muutamiin perheisiin on otettu siperiankissa juuri Jimin takia. Tiedän, että blogia lukevat myös sellaiset ihmiset, jotka eivät muuten blogeista perusta”, Jimin omistaja ja sihteeri Outi Parkatti kertoo.

    Jimin seikkailuiden lisäksi kuulumisiaan blogissa kertovat siperiankissat Minttu, sen tytär Omppu ja Manna. Kissamaisista tempauksistaan hyrisee myös kuriilien bobtail Aina, eikä suomenlapinkoira Doriskaan jää vaitonaiseksi.

    ”Blogissa kerrotaan mitä kaikkea hauskaa lemmikkien kanssa tapahtuu. Ääneen pääsevät kaikki poppoon jäsenet. Heillä on omanlaisensa käsitykset maailman menosta. Minulle tämä on myös eräänlainen muistikirja, josta voin tarkistaa mitä milloinkin tapahtui”, Parkatti sanoo.

    Blogi starttasi jo vuonna 2006, maaliskuun 15. päivä. Uutta tekstiä ja valokuvia tulee lähes päivittäin. Lukijat myös kommentoivat ahkerasti poppoon edesottamuksia. Vaikka blogin ulkoasu kausittain vaihteleekin, yksi pyhä pysyy.

    ”Jimin tervetuliaishalauskuva ei voi sivuilta hävitä, muuten vakituiset kävijät nostavat heti metelin”, Parkatti nauraa.

    ”Olen stressin poistaja, kodin vartija, suuri hiirten metsästäjä ja rottiakaan en väistä. Tai no, rottia taidan taas hiukan varoa, koska siinä metsästyksessä saattaa tulla pieniä vaurioita. On se sen verran hurjaa hommaa!” (lainaus Jimin blogista) ”Parasta mussa onkin luonne: tällasia laamoja ei ihan joka oksalla olekaan. Veikkaan ettei millään oksalla missään ole laamaa...” (lainaus Ullan blogista)

    Ullan blogi löytyy osoitteesta:

    www.laama.fi/blogi.htm

    Ullan linkkivinkki on rehevällä murteella bloggaava alpakkaorhi Justin:

    www.vetele.com/Justin.htm

    Jimin poppoo kertoo kuulumisiaan osoitteessa:

    www.kissanpaivia.com/blog

    Jimin linkkivinkki on Perditan jengi eli mainio joukkio agilityakin harrastavia kotikissoja:

    www.kissanpaivia.com/

    perditanjengi