Ratsastustalliyrittäjä Vesa Luukko, Savonlinna TURVALLISTA TYÖTÄ
14.3.201215:00
”Perustimme vaimoni Tuikin kanssa islanninhevostallin kymmenen vuotta sitten, kun meillä oli täällä Paunolan tilalla sata sonnia lihakarjaa ja EU-mittapuun mukaan olisi pitänyt puolella lisätä. Emme halunneet investoida enää sonninavettaan.
Kuultiin islanninhevosista, ja ostettiin niitä ensi alkuun viisi. Ei me kumpikaan oltu ratsastettu sen kummemmin, vaikka kotitiloilla hevosia oli ollutkin. Ne oli työhevosia.
Käytiin semmonen islanninhevoskurssi, mutta tekemällä oppii parhaiten.
Ratsastan pari, kolme tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa asiakkaiden kanssa. Asiakkaat tulevat tänne Savonlinnan talousalueelta, mutta myös ympäri Suomea ja kauempaakin maailmalta. Sana kulkee, markkinointia ei ole juurikaan tarvinnut.
Eniten tämä työ vaatii ihmisten kanssa toimeen tulemista. Useimmille tulee puhuttua koko ajan, mutta pitää osata olla myös hiljaa, jos ei ole puheen aika.
On oltava joustava, mutta toisaalta määrätietoinen. Asiakkaita ei saa jättää oman onnensa nojaan, vaan kuulostella ja olla herkällä korvalla. Jotkut pelkäävät nousta hevosen selkään ja jännittävät. On meidän tehtävä saada heidät rentoutumaan ja luottamaan meihin.
Ihmisen ilme kertoo paljon. Rentoutumisen näkee olemuksesta, ja kun ihminen lakkaa jännittämästä, hevonenkin rentoutuu.
Otamme yhteen ryhmään enintään kuusi asiakasta. Yritämme valita kullekin sopivimman hevosen. Issikat ovat rauhallisia ja helppoja hallita. Eräskin asiakas oli käynyt meillä useita kertoja ennen kuin tajusi, että hevonen kääntyy, kun vetää ohjaksesta. Aiemmin hän oli vain istunut selässä ja antanut hevosen viedä.
Minä ratsastan aina edellä ja Tuikki viimeisenä. Ratsastusreitit kulkevat 23 maanomistajan maiden läpi. Kaikkien kanssa on ollut tosi hyvä yhteisymmärrys. Kerran vuodessa järjestämme kiitokseksi yhteiset peijaiset.
Issikoilla pääsee kovaakin, jopa 60 kilometrin tuntivauhtia, mutta me ollaan aika arkoja, ettei lähdetä yrittämään liikaa. Aloittelijoiden kanssa mennään käyntiä, ja kokeneemmat voivat mennä ravia, laukkaa ja nelitahtista tölttiä.
Talvella teemme noin tunnin retkiä, vähän pakkastilanteen mukaan. Kesällä voidaan mennä eväiden kanssa viidenkin tunnin ratsastukselle.
Työn mahtava puoli on, että saa olla luonnossa ja näkee kaikenlaista. Me on nähty neljä eri karhua hevosen selästä. Ei pelottanut, sillä karhut kyllä väistää, ei ne vielä kyytiin ole pyrkineet. Mutta kyllä ne niin kovaa juoksee, että turha on yrittää karkuun.
Ratsastaminen on vain pieni osa työtä. Teen mehtä- ja peltotöitä, tosin heinänteko on annettu urakoitsijalle, jolla on uudet, isot koneet sitä varten. Sitten on kaikenlaista rakentamista ja korjaamista. Sonninavetasta remontoimme tallituvan, jossa voi pitää häitä, syntymäpäiviä ja kokouksia, ja hiljattain valmistui myös majoitustila vanhaan päärakennukseen.
Hevosia on nyt kuusitoista. Ne vaativat laitumia ja hyvän ruokinnan: heinää, vettä ja kivennäisiä. Kolme kertaa vuodessa ne madotetaan, kahdesti vuodessa raspataan hampaat ja puolentoista kuukauden välein kengitetään. Omin voimin myö kaikki hoidellaan.
Ennen tallin perustamista kävin tilalta käsin vieraalla töissä. Olen ollut metsurina, kaivinkonehommissa ja autokuskina. Kaikessa on puolensa. Aikansa kutakin.
Miulla oli aiemmin paljon selkävaivoja. Kolme välilevynpullistumaa ja nikama pois paikoiltaan. Ratsastuksen ansiosta lihakset on nyt hyvässä kunnossa. Ei ole minkäänlaista oireilua enää.
Ei tällä hommalla rikastu, mutta jos pääsee nollatulokseen, niin elämäntapana tämä on hyvä. En laske kaikkea rahassa.
Olen aina tykännyt hevosista, ne ovat ihan eri tavalla persoonia kuin luupäät sonnit. Parasta kuitenkin on toimiminen ihmisten kanssa.
Tulevaisuus näyttää ihan valoisalta. Ihmiset hakee elämyksiä, ja meillä on paljon vakioporukoita, jotka käyvät säännöllisesti. Hevosilla männään.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
