Maatalouden hiilensidonta ratkaisijan paikalla

Sirpa Pietikäisen ja Esko Rissasen mielipide (16.5. MT) avasi hyvin maatalouden ilmastopolitiikan nykytilaa. Kirjoitus paljasti puuttuvat palat, jotka maatalous tarvitsee todistaessaan ratkaisijan roolinsa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kirjoittajien mielestä maatalouden päästöjä ei tule jättää pyhän lehmän asemaan. Tähän on lisättävä sidonta, hiilidioksidin poistuma ilmakehästä.

Kirjoittajat nimesivät todellisiksi maatalouden kasvihuone­kaasuiksi metaanin (CH4) ja dityppioksidin (N2O). Ongelman ydin piilee tässä. Näiltä kaasuilta odotetaan päästövähennyksiä, vaikka maatalouden iso rooli on hiili­dioksidin (CO2) sidonnassa. Tuleva kesä näyttää, onko komission taakanjakoesityksessä hiilidioksidi mukana.

Suomen CH4- ja N2O -päästöt olivat 6,5 Mt CO2-ekv vuonna 2014, kun ne vuonna 1990 olivat 7,4 (TIKE). Vaikka teknologia paranee, näissä kaasuissa ei ole enää paljoa puristettavissa. Muistettakoon, että metaanilla on ilmakehässä tasapainotila, joka ei Suomen märehtijöiden 2 Mt CO2-ekvivalentilla juuri muuksi muutu.

Miksi CH4- ja N2O -kaasuilla mitataan maatalouden ilmastoedistystä? Vaikka EU ei velvoittanut asettamaan näille maatalouskaasuille omaa 2020 tavoitetta ei-päästökauppa­sektorin sisällä, niin Suomi kuitenkin asetti. Tavoite vähentää näitä kaasuja 13 prosenttia oli väärin perustein asetettu, eikä Luke löytänyt kustannustehokkaita toimia tavoitteeseen pääsemiseksi. Vähennysmahdollisuudet olivatkin muutamia prosentteja. Siksi nyt sanotaan, että maatalouden hillintäpotentiaali on rajallinen.

On vedettävä esiin kolmas kaasu – CO2, jota Suomen pellot päästävät raportoinnin mukaan 6–7 Mt vuodessa. Tähän tulisi laskea päälle nopeasti hajoavan kasviaineksen päästöt noin 10 Mt. Tuota varsin epävarmaa päästöä ei lasketa, eikä myöskään vuosittaisen peltokasvien 30–35 Mt sidontaa (TIKE). Mielelläni laskisin, koska nyt menetetään maatalouden todellinen ilmastotyö eli hiilidioksidin sidonta satoihin.

Hallitusten välisessä ilmasto­paneelissa (IPCC) on linjattu, että maankäyttösektorin kulutuksen päästöt kohdennetaan maankäyttösektorille. Eli ruuan kulutus kohdennetaan maatalouteen: Sadonkorjuu nollaa nielun. Kuitenkin satotasoja olisi vara parantaa ja tähän kannustaa. Samalla saataisiin lisää maahan hiilisyötettä suuremmassa olki- ja juuristomäärässä. Maan hiilikunto saisi hyvän kierteen: maa kasvaisi paremmin ja sitoisi enemmän. Kun vielä kulutamme kotimaista, niin pidämme kasviemme ilmastotyötä yllä. Tuontiruuan hiili on sidottu muualla.