Lukijalta: Erkki Tuomioja on kritiikissään yli kymmenen vuotta myöhässä
Tuomioja oli ulkoministerinä vuonna 2014, jolloin Suomi allekirjoitti Nato-jäsenyyttä pohjustaneen ”isäntämaasopimuksen”, kirjoittaa Taito Taskinen.
Erkki Tuomioja oli ulkoministeri vuonna 2014, kun isäntämaasopimus allekirjoitettiin. Kuva: Jarkko SirkiäErkki Tuomiojan (sd.) mielestä on oikea aika ymmärtää, että kukaan ei voi jättää turvallisuuttaan Trump-vetoisen USA:n varaan. (MT 19.2.).
Miksi Tuomioja ei ymmärtänyt vuonna 2014, että vieraan apuun ei voi luottaa?
Kun Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg Suomen hallituksen puolesta ja valtuuttamana elokuussa 2014 allekirjoitti niin sanotun "isäntämaasopimuksen" Naton kanssa, Tuomioja oli Alexander Stubbin (kok.) hallituksen ulkoministeri. Sopimus oli pitkä loikka Suomen Nato-jäsenyyteen, jota Tuomioja nyt kritisoi.
Ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd (1710–1772) hakkautti Suomenlinnan Kuninkaanportin viereen laitettuun kivitauluun yhden Suomen tunnetuimmista teksteistä, joka suomeksi käännettynä kuuluu: ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun”.
Se on syytä muistaa tänäkin päivänä. Sotilasliitot ja kahdenväliset sopimukset voivat olla vain paperin arvoisia silloin, kun apua tarvittaisiin. Diplomatia ja riittävä oma puolustus ovat paras turva.
Yli 80 vuotta puoluepolitiikkaa aktiivisesti seuranneena olen havainnut, että SDP, Tuomiojan taustapuolue, ei ole ollut innokkaimpia puolustusmäärärahojen korottajia.
Yhtenäistä, riittävästi aseistautunutta kansaa ei voita mikään.
Taito Taskinen
Kuopio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








