Liikkuva elämäntapa ei kasva hyötyajattelusta – liikuntapuhe pitää tuoda yksilön tasolle
Hallitusohjelma haluaa puuttua suomalaisten liikkumattomuuten julkisten kasvatusinstituutioiden avulla. Vaikka toimijat luovatkin puitteet liikunnalle, on hyvä muistaa, että kestävin motivaatio liikuntaan löytyy yksilöllisistä lähtökohdista.
Liikunnallisen elämäntavan sivutuotteena hyötyvät sekä yksilö että yhteiskunta. Kuva: Carolina HusuLiikkumattomuus on vuosi vuodelta vakavampi ongelma. Yhteiskunnallisesti katsoen sen seuraukset näkyvät selvimmin kasvavissa terveydenhoitokuluissa ja tuottavuuden laskussa.
Uusi hallitusohjelma haluaakin puuttua ongelmaan. Juhannuksen alla sen liikuntakirjauksia ehti kuitenkin kritisoida esimerkiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun johtava tutkija Kati Lehtonen (Yle 20.6.).
Lehtosen mukaan hallitusohjelma ei sisällä juurikaan kohdennuksia perinteisiin liikuntapolitiikan toimijoihin, kuten urheiluseuroihin ja -järjestöihin.
Niiden sijaan hallitusohjelma etsii ratkaisuja suomalaisten liikkumattomuuteen ennen kaikkea koulujen, varhaiskasvatusinstituutioiden ja julkisten koulutusinstituutioiden kautta.
Koulujen tehtäväkirjo on laaja, eikä liikumattomuuden ongelmia voi sysätä liiaksi niiden harteille. Liikunnallisen elämäntavan juurruttamisessa tärkeässä roolissa ovat juuri seurat ja järjestöt.
Niiden rooli ei kuitenkaan ole helppo. Matalan kynnyksen harrastustoiminnan ohella ne luovat puitteet myös huippu-urheilijoiden kasvulle. Tästä rakentuu dilemma, joka on tuttu monille liikunnan parissa toimineille.
Roikuin itse pitkään mukana kilpatoiminnassa, ja muistan monesti ajatelleeni, ettei urheilun harrastamisesta ollut helppoa löytää välimallia.
Tosissaan pelaaminen ja rennolla harrastuspohjalla pitäytyminen vaikutti vaikealta, miltei mahdottomalta yhtälöltä.
Tämä näkyy vaatimusten kasvaessa etenkin nuorten ikäluokissa. Unelmien jahtaajat jäävät kentille ja radoille samalla kun monen ei-niin-sitoutuneen harrastus uhkaa loppua.
Kun se kerran loppuu, kasvaa kynnys uudelleen aloittamiseen jatkuvasti.
Kilpatoiminnasta parhaassa tapauksessa koituvat hyödyt ovat mittavia. Liikunnallinen elämäntapa kasvaa kuitenkin hyötyajattelun tuolla puolen.
Seurojen tasapainotellessa rajattujen resurssien kanssa tämän tulisi pysyä etenkin päättäjien mielissä.
Liikunnasta on tärkeää puhua kansanterveyden ja tuottavuuden yhteydessä. Yksilön näkökulmasta ne eivät kuitenkaan ole kummoisia motivaation lähteitä.
Suorien hyötyjen ja toimijoiden sijaan liikuntapuheen keskiöön pitäisi saada se sisältö, jota liikunta tuo yksilön elämään.
Se ei ole aina helposti mitattavaa, mutta liikunta tuo muun muassa iloa, vapauttaa stressistä sekä on oiva keino tutustua lähiympäristöön ja uusiin ihmisiin.
Tärkeintä ei ole määränpää, vaan matka. Pääsylippu tälle matkalle on kaiken ikäisille tarjottava matalan kynnyksen harrastustoiminta.
Se luo puitteet liikunnalliselle elämäntavalle, jonka sivutuotteena hyötyvät sekä yksilö että yhteiskunta.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
