Vientiyhtiö kohottamaan kasvisalan kannattavuutta
Keski-Pohjanmaan MTK:n kokouksessa Atso Ala-Kopsala ehdotti osuuskuntaa tai toimialaorganisaatiota perunantuotannon kannattavuuden parantamiseksi (MT 23.4.).
Huomattava osa perunanviljelijöistä on jo mukana pakkaamoissa joko omistajina tai sopimustuottajina. Käytössä on sekä osuuskunta- että osakeyhtiömallit. Osa pakkaamoista on lisäksi järjestäytynyt yhteismarkkinointiin omistamiensa markkinointiyrityksen kautta.
Kaupan keskittymisen seurauksena perunantuottajien yhteistyö onkin ollut välttämätöntä, jotta he voivat tyydyttää keskusliikkeiden suuret volyymitarpeet. Kuitenkaan tuottajain yhteistyön hedelmät eivät näy parempina tuottajahintoina. Se vaatisi hyvin tiivistä ja kattavaa kaupallista yhteistoimintaa, mihin tuskin löytyy edellytyksiä.
Viime vuodesta alkaen EU:n tuottajaorganisaation statuksen saanti on laajentunut hedelmä- ja vihannesalalta muihinkin maataloustuotteisiin. Myös perunanviljelijät ja pakkaamot voivat sellaisen saada, mutta toimintaohjelman toteuttamiseen saatava EU:n avustus (4,1 prosenttia tuotannon arvosta) rajoittuu HeVi-alan yrityksiin.
Suomessa toimintaohjelmaa hyödyntävät vain Ahvenanmaan Puutarhahalli ÅTH, Laitilan Vihannes ja Närpiön Vihannes. Valtaosa vihannes- ja marjatuottajista jää ilman tätä EU:n maksamaa tukea.
Toimialaorganisaatio taasen muodostuu arvoketjusta. Vilja-alan VYR ja peruna-alan yhteistyöryhmä PAYR voisivat halutessaan hakea toimialaorganisaation statusta. Siitä voi olla etua EU:n menekinedistämisvarojen saamisessa.
Tuottajahintojen turvaamiseksi tarvittaisiin jatkuvaa vientiä niin perunoiden kuin muidenkin kasvisten osalta. Tunnelituotannon ripeästi yleistyessä myös marjojen vientiin tulee tarve.
Kun Venäjän vienti oli mahdollista, saivat perunantuottajat kohtuullisen tulon ylituotannosta huolimatta. Vienti länteen tai kaukomaihin ei kuitenkaan voi olla ylituotannon vientiä, vaan suunnitelmallista tiettyihin markkinarakoihin kohdistettuja niin sanottuja niche-tuotteita. Kuminan vienti osoittaa, että meidän pohjoisen tuotannolla on ylivoimatekijöitä.
Viennin tarpeeseen on yleisesti herätty, mutta keinot ovat puutteelliset. Food from Finland tekee näyttävää promootiota kaukomaita myöten. Arvi-hanke on tuottanut hienoa materiaalia arktisesta ruuasta.
Hyvä niin, mutta tämä työ on pienten yritysten kohdalla kuin narulla työntämistä, kun tarvittaisiin köydellä vetämistä. Jonkun pitäisi olla kauppoja tekemässä, eikä pienillä yrityksillä siihen ole edellytyksiä.
Ratkaisuna on pienten yritysten yhteinen vientiyhtiö. Se voisi olla ratkaisu myös muna-kana-ilmiöön: ei voida tuottaa, kun ei ole riittävästi kysyntää ja ei voida kaupata vientiin, kun ei ole riittävästi tuotetta.
Vientiyhtiön alle tarvitaan yhteistoimintaa vauhdittamaan niitä tuotteita, joille löytyy maailmalta markkinoita. Tässä olisi myös hankkeille ja yhdistyksille sekä tutkimukselle ja oppilaitoksille tekemiseen sarkaa.
Jouko Tikkanen
Sipoo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
