Ex-poliitikkojen sijaan uutisia maataloudesta
Mitä kylvetään? Neuvonantajia riittää, vastuunkantajia ei.Olen toiminut viljelijänä 45 vuotta, ja olen tällä hetkellä vapaaherrana veloista, mutta en töistä, joista pidän suunnattomasti.
Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa mieluusti entisten poliitikkojen edesottamuksista ja entisen maitoasiamiehen toilauksista. Varmaan kiinnostaa lukijoita.
Samoin lehden sivuille pääsee helposti entisiä kansanedustajia, joilla on oivallisia näkemyksiä nykyisen maatalouspolitiikan menoon. Sanoisin, että sopeutumiseläkkeellä hoitaa pienempääkin maatilaa menestyksellisesti.
Nykytilanne on paljon raadollisempi. Tiloilla on tosi kysymyksessä – etenkin niillä tiloilla, joilla toimeentulo saadaan perinteisestä maataloudesta. Kotieläintilat tuotantosuunnasta riippumatta ovat sidoksissa työhön ilman sivuelinkeinoa.
Kevät lähestyy ja pellot kuivuvat. Mitä kylvetään? Neuvonantajia riittää, vastuunkantajia ei.
Maatalous elää kuulemma tuilla. Olisi edes reilua avata kuluttajille, miksi tukia maksetaan.
Suomalainen kauppa on keskittynyt ja sanelee mielellään tahdin markkinoilla. Samalla se kyykyttää suomalaista tuottajaa tarkoitushakuisesti, halpuuttaa sen hengiltä.
On paljon helpompaa ostaa ulkoa bulkkituotteita ilman ekologisuutta tai direktiivejä, jotka rajoittavat kotimaista tuotantoa. Se osuustoiminnasta...
Pidän toimintaa rikollisena ja vastuuttomana oman maan tuotannon näkökulmasta. Kuluttaja kumminkin haluaa kotimaista. Kauppa tekee valinnan mitä kuluttaja ostaa, ei kuluttaja. Sääli.
Toivon, että herääminen tapahtuu ennen kuin oma tuotanto on ajettu niin alas, ettei se kiinnosta ketään. Silloin ollaan tanskalaisten kinkkujen, kiinalaisten kanankoipien ja ylijäämäruokavarastojen armoilla – laadusta viis.
Sarkasmi jatkuu, ruokaohjelmat vannovat hyvän raaka-aineen nimissä. Eikö hävetä? En tunne maata EU-alueella, joka toimii samoin kuin Suomi.
Tapio Malmiharju
Orimattila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
