Koirasudet ovat salattu ongelma

Kun seuraan maamme suurpetopolitiikkaa ja ”sallittua keskustelua”, löydän jatkuvasti merkkejä syvälle juurtuneesta korruptiosta eli sellaisesta, jota olemme tottuneet näkemään lähinnä kehitysmaissa.

Keskustelua ohjataan pelolla, uhkailulla ja korkean tahon ohjeistuksella. Kritiikki vaiennetaan, kuten tapana oli pahimman suomettumisen aikana.

Sama neuvostotyyppinen fundamentalismi vartioi lehtien toimituksia ja pyrkii estämään vastakkaisten mielipiteiden esille tuloa. Avoimuus ja sananvapaus on hyve vain silloin, kun se palvelee virallista retoriikkaa.

Monet kuumat todisteet suurpetopolitiikastamme on tuhottu, mutta aihetodisteita riittää sitä enemmän. Kuten Reijo Hongisto toi esille (MT 4.7.), Juva Wolf Park sai ministeriöltä luvan hankkia kaksi sutta Ranuan eläintarhasta ja muutama vuosi myöhemmin kaksi sutta Ähtärin eläintarhasta. Molemmat eläintarhat kieltävät olleensa yhteydessä lupien hakijaan.

Kysymys on, miksi Juva Wolf Park lähtisi hakemaan siirtolupia, ellei siirrosta olisi etukäteen sovittu ja miten Juva Wolf Park on voinut kasvattaa koirasusia, ellei siellä olisi ollut aitoja susia siitosta varten?

Ranuan eläintarhassa oli vuonna 2008 sudet Leena, Ville, Halla, Huurre, Kuura ja Halti. Vuonna 2009 syntyi neljä pentua, jolloin susia oli yhteensä kymmenen yksilöä ( www.tunturisusi.com). Vuonna 2010 kaksi sutta siirrettiin Italiaan, joten jäljelle jäi kahdeksan sutta. Kesällä 2013 jäljellä oli viisi sutta ja hieman myöhemmin samana kesänä kolme sutta.

Toki täyskasvuisia susia voidaan tappaa tai niitä voi kuolla, mutta eläintarha ei ole velvollinen kertomaan asiasta yhtään mitään. Se että eläintarhoilla on ”oma virallinen kirjanpito” ei kerro mitään sen tasosta, kuten esimerkki Rktl:stä osoittaa alempana.

Ähtärin intendentti on 1994 ollut yhteydessä ympäristöministeriön virkamieheen, koska hän halusi ottaa kiinni Perhon metsiin jääneitä koirasusia – niitähän ei virallisessa Suomessa ole edes ollut. Asialla oli kiire, koska hän tiesi, että Perhon metsissä oli yksi kantava koirasusinaaras.

Miten Ähtärin intendentti voi tietää, että Perhon metsissä on kantava koirasusinaaras?

Homma jäi silleen, mutta mainittu koirasusinaaras synnytti perillisiä, jonka jälkeläisistä käytetään nimitystä aito suomalainen villisusi.

Suomessa oli 1990-luvulla Luonnonvarainneuvosto, jonka pääsihteerinä toimi ympäristöjohtaja Veikko Marttila ja puheenjohtajana silloinen kansanedustaja Jari Koskinen. Neuvoston alaisuuteen nimettiin 1996 suurpetotyöryhmä puheenjohtajanaan susitutkija, kansanedustaja Erkki Pulliainen.

Työryhmälle annettiin ohjeeksi, että se ei saa antaa työstään tietoja julkisuuteen – näin toimittiin avoimuutta korostavassa Suomessa vielä senkin jälkeen, kun Neuvostoliitto oli kaatunut.

Salailu olisi vielä anteeksi annettavaa, mutta työryhmän muistioita ei löydy mistään. Kansallisarkistossa on työryhmän muistion paikalla tyhjä mappi, sen on joku käynyt tyhjentämässä.

Kuin rusina pullassa minulle tuli tieto siitä, että Rktl:n kudosnäytteiden arkistosta on kadonnut 48 suden kudosnäytteet vuosilta 1983–2007. Näytteitä ei löydy Joensuusta eikä Taivalkoskelta, mutta ne löytyvät Rktl:n kirjanpidosta.

Kuka on varastanut näytteet ja miksi? Miksi on hävitetty vain susien näytteitä? Löytyykö joku osa totuutta näiden näytteiden takaa?

Tässä osa siitä, mitä jo nyt tiedän suurpetopolitiikastamme ja sen historiasta. Edellä esitettyjen faktojen valossa on kuitenkin selvää, että virkamieskoneistossamme ja suojelijoiden tekemisissä muhii paha paise, joka haisee, mitä syvemmälle asiaa pengotaan.