Lukijalta: Iloitaan terveistä päivistä ja huolehditaan vanhuksista keskuudessamme
Tiedotusvälineissä pyöritellään vanhusväestön hoitopaikoista puhuttaessa miljoonia ja kymmeniä miljoonia, kirjoittaa Armi Kaasalainen. ”Pitäisi muistaa, että hoitoa ja hoivaa kaipaavat suuret ikäluokat ovat työllään mahdollistaneet nykyisen elintason.”
Ikääntynyt sairaalassa. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääToisinaan tulee pohtineeksi oman elämän aikana tapahtunutta kehitystä. Meille kotiin tuli lankapuhelin 1950-luvulla. Sanomalehtiä tuli ja radio oli, mutta siinä ne tiedonsaanti- ja yhteydenpitovälineet olivatkin, kunnes televisio hankittiin 1960-luvulla.
Vielä silloin tieto kulki myös ihmisten kuljettamana talosta toiseen.
Mieleen on hiipinyt, kuinka kauan oma päänuppi jaksaa selvitä nykyisessä, yhä kiristyvässä hullunmyllyssä.
Moniin vaivoihin on onnistuttu kehittämään helpotusta, mutta kun muistisairaus iskee, voi sanoa, että se on sitten siinä. Varhain havaittua sairautta voi vielä hidastaa, mutta parantavaa hoitoa ei ole.
Nykyelämän vaatima laitteiden käyttö salasanojen muistelemisineen pitää ikääntyvää väkeä väkisinkin elämässä kiinni. On pakko pinnistää, ettei putoa kyydistä. Päivittäinen kontakti kanssaeläjiin ja maailman asioiden seuraaminen tuo elämään sisältöä.
Vielä lapsuudessani ei tiedetty muistisairauksista. Puhuttiin vain vanhuudenhöperyydestä, kun mummo tai vaari alkoi tehdä asioita kummallisesti tai ei osannut retkiltään kotiin.
Vielä lapsuudessani ei tiedetty muistisairauksista. Puhuttiin vain vanhuudenhöperyydestä, kun mummo tai vaari alkoi tehdä asioita kummallisesti tai ei osannut retkiltään kotiin. Tulitikkuja ja teräviä työkaluja jouduttiin piilottelemaan, koska muistisairaat asuivat yleisesti kotona loppuun saakka. Mummo saattoi tehdä tulta tuolin alle kahvia keittääkseen tai vaari veistellä syttylastuja oven karmista.
En osaa kuvitella niiden ihmisten työn määrää, jotka ennen huolehtivat huonosti liikkuvien, liikuntakyvyttömien ja muistisairaiden puhtaudesta ilman apuvälineitä, juoksevaa vettä ja viemäriä. Nykyisinkin se on ihan tarpeeksi työllistävää.
Olen elänyt enimmäkseen maaseudulla. Vaikka välimatkat ovat pitkiä, en ole kuullut kenenkään maalla jääneen menehtyneenä asuntoonsa viikoiksi saati kuukausiksi, kuten kaupungeissa on joskus käynyt.
Tiedotusvälineissä pyöritellään vanhusväestön hoitopaikoista puhuttaessa miljoonia ja kymmeniä miljoonia. Pitäisi muistaa, että hoitoa ja hoivaa kaipaavat suuret ikäluokat ovat työllään mahdollistaneet nykyisen elintason. Kaikki, joilla vain päätä riittää, pystytään kouluttamaan, ruoka riittää, vaikkakaan sen hankkiminen ei ole yhtä helppoa kaikille. Aika yleisesti lennetään lomille, käydään kylpylöissä, teatterissa ja ravintoloissa. Eivät nytkään kaikki, mutta aikaisemmin kävivät vain ”paremmat ihmiset”.
Olen oppinut ajattelemaan, että jokainen päivä, jonka saa viettää kohtuullisessa kunnossa fyysisesti ja psyykkisesti, on onnenpäivä. Muistaisimmepa kaikki iloita niistä.
Armi Saarela
Ylöjärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
