Hoivaa ja hyvinvointia, vai kiirettä ja jonottamista?

Pauliina Heikkilä pelkää, että todennäköisesti hoiva-alan osaajapula pahenee ja hoivavaje korostuu etenkin ikääntyvillä ja ikääntyneillä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Kaikki tuntuvat hyvinvointialueilla olevan yhtä mieltä siitä, että sote-uudistuksen lähipalvelut ovat tärkeitä ja kotona asumista on tuettava, myös harvaan asutuilla seuduilla. Kuitenkin hoivan palveluverkkoon esitetään kevennyksiä - eikä mitään ensiharvennusta, vaan suorastaan avohakkuun kaltaisia toimenpiteitä.

Useimpien kansalaisten mielestä ollaan menossa raskaasti metsään. Eräskin harvaan asutun seudun asukas tokaisi, miten häntä pelottaa ajatella eloa tulevaisuuden hoivakodissa. Varasuunnitelmana hän mainitsi tekevänsä sopivan rikoksen, jotta pääsee vankilaan. Siellä saattaa jatkossakin olla riittävästi henkilökuntaa.

Pienillä paikkakunnilla hämmästellään, mitä tehdä tyhjiksi jääville hoivatiloille, kun samaan aikaan sote-keskuksiin esitetään mittavia tilatarpeita ja -hankkeita. Hoivan ammattilaisiakaan ei kadehdita - hämmästellään onko heille jatkossa työtä vain kaavailluissa sote-keskuksissa, joiden lähellä asumiskustannukset taitavat karata hoitoalan peruspalkkatasosta liian kauas.

Nyt kun murehditaan myös syntyvyyden laskua, harvennetaan niin neuvoloita samoin kuin muunkin perusterveydenhuollon palveluverkkoa. Lapsiperheet punnitsevat jo nyt vakavasti onko niin turvallista asua maalla, kun lääkäriin pääsee viikonloppuisin yli sadan kilometrin päässä. Sote-uudistuksen kaaoksen keskellä alan työnjohto ja vetovoima heikkenee. Näin todennäköisesti hoiva-alan osaajapula pahenee ja hoivavaje korostuu etenkin ikääntyvillä ja ikääntyneillä.

Elämäämme mahtuu useita terveydenhuollon ja hoivan kohtaamisia matkallamme vauvasta vaariin. Yhä useampia vakavia sairauksia todetaan aiempaa varhaisemmassa vaiheessa ja pystytään hoitamaan paremmin. Esimerkiksi moni harvinaisempi operaatio on rutiinia ja yhä iäkkäämpiä operoidaan siinä toivossa, että syrjäkylien muorit ja vaarit pärjäisivät omissa kodeissaan.

Vanhus voi päästä operoitavaksi oltuaan jonossa liki vuoden, hoitotakuuajan ollessa puoli vuotta. Kuten tunnettua, vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa, eli hoitojonossa vietetty aika on merkityksellinen toiminta- ja toipumiskyvylle.

Olit sitten nuorempi tai vanhempi, tarvitset sairastuttuasi hoivaa. Silloin astut palvelupolulle, joka tuntuu nykyään olevan yllätyksien tanner.

Mitä nuorempi olet, sitä paremmat mahdollisuudet on selviytyä. Kun ehkä elämänsä isoimmassa, omatoimista liikkumista tukevassa tekonivelleikkauksessa ollut vanhus siirretään maakuntayksiköstä ”toipumaan” lakkautusuhan alla olevalle vuodeosastolle, tarkkaan pohdittuun hoitopolkuun tulee mukaan inhimillinen lenkki: sote-pelin nappuloina puutteelliseen resursointiin eli kiireeseen ja kaaokseen työmotivaationsa kadottaneet hoiva-ammattilaiset.

Vuodeosastolla voi käydä niin, että potilas anelee vettä vuorokauden verran, usealta eri henkilöltä, saaden vastauksen ”ei kuulu vastuulleni”. Kutsuun saa odotella vastausta; itsehän hän ei pääse takaisin pedille, eikä uskalla yksin lähteä liikkeelle.

Pöytien väliin pudonnut potilas siirtyy virtsaamaan alleen. Hän makaa janoissaan, kylmissään ja märissä vaipoissa odotellen milloin häntä ehtii hoitaa joku, jonka vastuulle hän voisi kuulua. Syrjäkylän vanhus, yksi maan hiljaisista, kaikkeen tyytyväinen – yksi suurista ikäluokista, jotka ovat kotoisin vetoisista torpista ja niukoista oloista. He eivät pienistä valita, edes pyydä apua.

Samaan aikaan perusterve työikäinen käy päiväkirurgisessa toimenpiteessä yliopistosairaalassa, jossa puetaan lämpöpeittoihin, huolehditaan nesteytyksestä ja talutetaan vessaan – jotta vältytään tulehduksilta, kerrottiin hänelle ennen leikkausta.

Sinulle, joka vasta aloittelet polkuasi jossain hoivapolun lähtöpisteessä, vinkkaisin hankkimaan aineettoman henkivakuutuksen.

Esitä läheisillesi kysymys: kun joudun yötä pidemmäksi aikaa sairaalaan, tuletko varmistamaan, että saan nestettä, lämpöä ja pääsen vessaan? Jonakin päivänä saatat olla kakkospaikkakuntasi lähellä vuodeosastolla hoivattavana, etkä yliopistosairaalan vetovoimassa kutsumustyötä tekevien hoivan parissa.

Muistathan, ettei yksityinen vakuutus takaa hoitoa, jos resursseja ja osaamista ei ole olemassa perustason rutiinitoimenpiteisiin saati erikoissairaanhoitoon.

Jännityksellä odotan, milloin ensimmäiset muorit ja faarit lennätetään Tanskaan tekonivelkirurgiaan. Veikkaanpa, ettei siihen mene enää pitkään, sillä niitä hoivakotipaikkojakaan ei taida enää löytyä.

Pauliina Heikkilä

markkinointiviestinnän asiantuntija

osa-aikainen etätyöntekijä

Siikainen ja Helsinki