Nuotanvetoa isältä pojalle

Juho Makkonen läiskii veden pintaa pitkävartisella imukupilla, että nuotan leuat saadaan vedetyksi ylös. 

Nuotanveto vaatii kaksi venettä. Pojat Joonas Partanen ja Juho Makkonen seisovat toisen veneen perässä, isät Reijo Makkonen ja Matti Partanen toisen. Pelastusliivejä ei ole kellään. ”Ei olla pudottu.” 

Tänä iltana saalis jää pieneksi: vain noin 30 kiloa. 

Muikut jäähdytetään heti noston jälkeen jäisessä vedessä saavissa. 

Reijo ja Juho Makkonen ja Matti ja Joonas Partanen seisovat asemissaan kahden ison kalastusveneen peräpäässä Saimaan Pihlajavedellä. Veden alla velloo nuotta, jolla miehet pyytävät tällä kertaa pohjakalaa.

Saaliit ovat vaihdelleet sadan kilon kahta puolta. Ennätys on ollut peräti 3 000 kiloa. Tänään ei näytä kovin hyvältä.

Isät, Reijo ja Matti, ovat ammattikalastajia, mutta Matti toiselta ammatiltaan lisäksi kuntoutuskeskus Kruunupuiston huoltomies. Pojat Juho ja Joonas seuraavat isien jälkiä. Juholla on jo oma vene. ”Iskän kanssa on pienestä asti kalastanut”, Reijo-isä kertoo ja lisää: ”Nyt tuntuu olevan jo viisaampi kuin iskä. Rupeaa neuvomaan.”

Rupattelun lomassa miehet tarkkailevat koko ajan nuottaa. Ilmakuplia alkaa näkyä ja lokit kaarrella veneen perässä, joten kalaa on kyllä tulossa. ”Kalat ovat pohjalla vielä. Pitäisi saada lerputeltua ylös.”

Juho läiskii veden pintaa pitkävartisella imukupilla, että nuotan leuat saataisiin vedetyksi ylös.

Nykyisin kalastus ei tahdo lyödä leiville. Kustannukset ovat kovat, kun vene maksaa käytettynäkin 50 000–100 000 euroa ja nuotta viisituhatta euroa. Kalastaja saa muikkukilosta pari euroa, joten jos saalis jää 30 kiloon, niin kuin se tänään tulee jäämään, tuloa neljän miehen muutaman tunnin aherruksesta on 60 euroa.

”Tämä on sellainen erittäin kallis harrastus. Sairaus, sanoo emäntä, ei taho ymmärtee aina. Kaikki vapaa-aika tähän menee”, Reijo Makkonen kihertää niin, että kuulija ymmärtää hänen olevan tukevasti koukussa toimeensa.

Ongelmana on, että jos kalaa tulee paljon, sitä tulee kaikille paljon, eikä se silloin tahdo mennä kaupaksi. Ja jos tulee vähän, niin tuloakin on vähän.

”Ennen sadan kilon saaliista sai jopa neljä miestä palkan, mutta nyt on hyvä, jos kulut peittyvät”, miehet toteavat.

Kalastus on ollut Saimaalla perinteinen maanviljelijöiden lisäansio, etenkin talvinuottaus. Ennen Puru- ja Pihlajavedellä kulki jopa puolensataa nuottakuntaa, kun nyt jäljellä on kymmenkunta, joista enää vain kaksi pelkästään kalastaa.

Miehet tunnustavat, että kalastus on kova laji. Fyysisesti raskasta, taloudellisesti heikosti kannattavaa säiden armoilla raatamista.

Mikä siinä sitten viehättää?

”Ei yhtään mikään!” puuskahtaa parikymppinen Joonas Partanen. Matti-isä loiventaa ja sanoo, että se on kilpailuvietti, joka panee jatkamaan.

”Harvoin sitä mahdutaan samaan veneeseen. Soitellaan toisilleen, että paljonko oot saanu, mihin toinen vastaa, että pillaanko päiväs?”

Sitten mies vakavoituu ja suorastaan herkistyy. ”Kun kesäiltana pääsee tänne järvelle, sillo on elämä kohillaan. On tyyni kesäyö, aurinko laskee. Kyllä siinä kalastajan sydän sykkii.”

Kesällä miehet vetävät nuottaa kaksi kertaa päivässä: yöllä auringonlaskun aikaan ja toisen kerran päivällä.

Puruveden muikkukannat ovat parantuneet siitä, mitä ne olivat kymmenisen vuotta sitten. Osa saaliista on niin sanottua hottamuikkua eli tänä keväänä kuoriutunutta, joka ennen meni hyvin kaupaksi, mutta jolla nyt ei ole mitään menekkiä.

Hottaa tulee nytkin. ”Kävi niin kuin pelkäsin. Lasketaan pienet pois kasvamaan”, Reijo Makkonen tuumaa.

Hotta eli alle 12-senttinen muikku ei sovi konepuhdistukseen, sillä se sujahtaa perkauskoneesta läpi. Pyöreä kala ei käy kaupaksi, sillä nykyajan uusavuttomat tai kiireiset ihmiset haluavat kalansa valmiiksi perattuna.

”Ennenhän kymmensenttinen Kitkan viisas oli parasta. Nyt semmoinen pikkukala on vain haitaksi”, miehet harmittelevat.

Haitaksi ovat myös norpat, joista jotkut tulevat veneen viereen uimaan ja pelottelevat kalat. ”Ollaan hyviä kavereita, hähhähhää”, käkättää Matti Partanen savolaisesti eli täysin päinvastaista tarkoittaen.

Kun nuotta on vedetty veneeseen, miehet avaavat jääsammion kannen, kauhovat jäitä saaviin ja pudottavat kalat jäihin. Kun kalat ovat olleet tunnin jäisessä vedessä, ne siirretään kylminä laatikkoon.

Reijo Makkonen muistaa, miten ennen vanhaan kalat pantiin puulaatikkoon ja sanomalehtiä päälle. ”Siinä sitten luki torilla muikun kupeessa, että Maaseudun Tulevaisuus.”

Kun kalan hinta on heikko, pitää keksiä lisätienestiä. Yksi tapa on tuoda matkailijoita seuraamaan nuotanvetoa.

”Siihen se männöö. Eilenkin oli venäläisiä vieraana.”

Matti Partasella on toive suomalaisille. ”Paras olisi, jos ihmiset oppisivat syömään muutakin kuin kalapuikkoja. Puhdasta kotimaista järvikalaa vähintään kerran vuodessa.” Ei kovin paljon vaadittu.