Puulle tarvitaan lisäkäyttöä

Puusta eri jalosteina on saatu perinteisesti kolmekymmentä prosenttia vientituloistamme. Kemiallisen metsäteollisuuden tärkeimpiä vientituotteita ovat olleet sellu ja paperi, ja mekaanisen metsäteollisuuden ykköstuote on ollut sahatavara. Puun jalostus vakiintui näihin muotoihin jo vuosikymmeniä sitten, ja tuotantojen kesken muodostui molemmille osapuolille tärkeää yhteistyötä, jossa raaka-ainevaihtoa on siinä määrin, ettei täysin itsenäisestä toiminnasta voida edes puhua.

Toiminnan uskottiin jatkuvan samanlaisena, mutta kun selluteollisuus alkoi siirtyä ulkomaille, yhteistyö väheni ja sahoilla ilmeni ongelmia. Sahauksessa saadaan tukista vain 45 prosenttia valmistuotteita ja 55 prosenttia sivutuotteita, joista suurimman osan selluteollisuus on ottanut omaan tuotantoonsa. Nyt, kumppanin lähdettyä, sivutuotteille pitäisi löytää uutta käyttöä. Sahat ovatkin pyrkimässä, tuulivoimayhtiöiden tavoin, syöttötariffilla tuettavaan energiantuotantoon.

Metsäteollisuus on tuottanut 20 prosenttia maan uusiutuvasta energiasta, muun muassa selluteollisuuden mustalipeänä. Alan voimakas supistuminen on vähentänyt merkittävästi uusiutuvan energian tuotantoa. Koska metsäteollisuus on ollut suurin puun käyttäjä, sen on toivottu siirtyvän myös energiantuottajaksi.

Tämän tavoitteen sille asetti valtiovarainministeriö talouspolitiikan strategiassaan jo vuonna 2007: ”Uusiutuvan energian käytön edistämisessä on tärkeää panostaa ensisijaisesti uuden teknologian kehittämiseen ja ns. biojalostamoihin puunjalostusteollisuuden yhteydessä.”

Metsäteollisuus on periaatteessa hyväksynyt tavoitteen, mutta valmiita suunnitelmia ei ole.

Teollisuuden piiristä tuli kuitenkin jo pari vuotta sitten tuotantoon tähtääviä kannanottoja. Stora Enso ja Neste Oil suunnittelivat yhteistä tuotantoa. ”Puoli miljardia euroa”, määritteli metsäyhtiö Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen kaupallisen biojalostamon lähtöhinnan (Helsingin Sanomat 30.6.2010).

Tukea riskiyritykseen on saatava runsaasti, 100 miljoonaa euroa ei vielä riitä edes suunnittelun aloittamiseen. Metsäliitto ja Vapo suunnittelivat nekin yhteistä biodieseltehdasta, ja samaa kaavaili UPM-Kymmene. Kustannusarviot ja tukivaateet ovat näissäkin suunnitelmissa samaa suuruusluokkaa.

Metsäteollisuuden näkymät ovat parin vuoden takaisesta vain heikentyneet. Tuotantoa siirtyy jatkuvasti ulkomaille. Myös sahojen kohdalla lehtien otsikot puhuvat jo kriisistä: ”Sahoja uhkaa kuolinkierre.” (Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa 13.4. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ja Suomen sahat ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori.) UPM-Kymmene lopetti Uudellamaalla neljän sahan toiminnat, ja monet pienet sahat ovat lopetusuhan alla. Selluteollisuuden siirtyminen energiantuotantoon ei tunnu nykytilanteessa todennäköiseltä, mutta sahoilla olisi siihen paremmat valmiudet.

Metsäteollisuuden ylempien toimihenkilöiden oma tilannearvio on kaikkea muuta kuin rohkaiseva.

Saku Laapio kirjoittaa omasta toimialastaan Helsingin Sanomissa 28.6.2010 sangen masentavaa tekstiä: ”Metsäteollisuuden osaaminen lahoaa. Metsäteollisuuden ylemmistä toimihenkilöistä yli puolet haluaisi siirtyä toiselle toimialalle. Eteneekö metsäteollisuus todella konkreettisin teoin kohti uutta, vai onko kyseessä vain mainosmiesten utopia?”

Saku Laapion epäilyt utopiasta näyttävät pitävän paikkansa. Metsäteollisuuden laajamittaisesta energiantuotannosta on vasta suunnitelmia, joiden toteutuminen näyttää epävarmalta.

Teollisuus haluaa kuitenkin säilyttää puukaupan kontrollin itsellään: ”Kuitupuun pitää jatkossakin kiertää sellutehtaan kautta”, sanoo Jouko Karvinen Maaseudun Tulevaisuudessa 1.10.2010.

Myönteisen kehityksen pysähtyminen ei ole vaikuttanut valtiovallan toimiin. Nyt kaivattaisiin valtiovarainministeriöltä uutta energiastrategiaa, mutta sitä ei ole toistaiseksi saatu.

Metsäteollisuudelta on jääty odottelemaan toimia energiatuotannon käynnistämiseksi, vaikka sen mahdollisuudet tiedetään vähäisiksi. Nyt pitäisi sahat ja monet pientuottajat ottaa energiatukien piiriin, muuten metsän energiavarat jäävät vajaakäytölle. Sahat ostavat järeintä puuta ja maksavat 70 prosenttia metsänmyyjän puutilistä. Ne pitäisi pystyä pelastamaan ja niiden sivutuotteille pitäisi löytää järkevää käyttöä.

Suomen sahateollisuuden nousu alkoi 1800-luvulla. Silloin sahojen lähettyvillä paloivat iloiset tulet, kun suuria sivutuotemääriä poltettiin. Tähän käytäntöön ei enää palattane.