Yhtä isoa kaupunkia
Anna-Leena Yli-Jama ei aio enää asettua ehdolle valtuustoon. Kalle ja kolme sisarta iloitsevat äidin päätöksestä.Takana on kohta ensimmäinen yhtyneen Salon valtuustokausi. Anna-Leena Yli-Jama Kuusjoelta pääsi jatkamaan valtuustotyötä isossa Salon valtuustossa.
Kuusjokelainen maatalousyrittäjä Anna-Leena Yli-Jama (kok.) pitää itseään jo salolaisena, vaikka siihen oli alkuun totuttelemista. ”Mutta kun soitan Saloon, olen Kuusjoelta”, hän hymyilee.
Kuusjoen valtuustossa oli ennen liittymistä 15 jäsentä. Uuteen 75 jäsenen Salon valtuustoon pääsi peräti neljä kuusjokelaista, kokoomuslainen Yli-Jama heidän joukossaan.
Isossa valtuustossa työskentely vie huomattavasti enemmän aikaa kuin entisessä pienessä. Kuusjoella käsiteltiin suoraan ihmisten arkea koskevia asioita, mutta Salossa asioita on enemmän ja ne ovat isoja kokonaisuuksia, kuten kaupungin kaavoittamista.
”Oman ryhmän tärkeys on kasvanut. Täytyy puhua ryhmä puolelleen ajoissa, jos haluaa ajaa jotain asiaa.”
Yli-Jama ei halua jälkikäteen arvostella liitospäätöstä. Silti hän ei heti osaa sanoa, mitä hyötyä liitoksesta on Kuusjoelle ollut.
”Jos oltaisiin yksin, olisi pienet hartiat. Nyt ollaan yhtä kokonaisuutta ja kehittyminen on mahdollisempaa. Kuusjoen asiointikunta ja työssäkäyntialue on Salo”, Yli-Jama muotoilee.
Kuusjoen veroäyri laski kuntaliitoksessa niin kuin monen muunkin kunnan, mutta nyt äyri on nousussa. Kunnan palvelut eivät Yli-Jaman mielestä ole heikentyneet.
”Kunta lopetti kolme kyläkoulua ennen liitosta ja rakensi uuden koulun ja päiväkodin. Terveyspalvelut pysyivät ennallaan.”
Yli-Jama iloitsee siitä, että valtuutetut ja opettajat pystyivät yhdessä vaikuttamaan niin, että entiselle kunnantalolle saatiin nuorisotalo ja kirjasto. Kuntalaiset ristivät talon Kunnariksi.
Kuntalaiset omatoimisiksi
Sairaanhoitopalvelut vaikuttivat suuresti kuntaliitospäätökseen.
”Erikoissairaanhoidon kustannusten takia liittyminen Saloon oli välttämätöntä. Mutta nyt ollaan taas saman edessä: TYKS on sulkemassa synnytys- ja lastenosastoa Salosta”, Yli-Jama harmittelee.
Muissa palveluissa Yli-Jama peräänkuuluttaa asukkaiden omaa vastuuta. Harrastustoimintaa voitaisiin vetää entistä enemmän vapaaehtoisvoimin. Eikä kaupan sulkeminen ole kuntaliitoksen syytä, vaan johtuu siitä, ettei ole riittävästi asiakkaita.
”Oma asenne ratkaisee aika paljon. Minusta liittyminen oli hyvä siksi, että nyt olemme kaikki samanarvoisia salolaisia, Ennen oltiin ulkopaikkakuntalaisia, kun käytettiin Salon palveluja.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
