Tolkkua ruokakeskusteluun

Jokapäiväinen leipämme on meille tärkeä. Tarvitsemme ruokaa päivittäin, ja se on myös nautinnon lähde.

Joskus 70- ja 80-luvuilla luotujen visioiden mukaan näinä päivinä ravinnontarpeemme tyydytettäisiin pillereillä, eikä ruuantuotantoa tai kokkaamista enää tarvittaisi. Eipä ole vielä tullut mielihalua tyydyttää lounasaikaan ruokahalua pillereillä taikka jauheilla, jos saatavilla on vaikkapa lohikeittoa ja lihapullia.

Ai niin, mutta mitä sitä uskaltaa kertoa ruuastaan? Ihmisiä halutaan luokitella syödyn ruuan mukaan, ja haluamme myös itse profiloitua oikein syöjiksi. Joku ei uskalla tunnustaa himoitsevansa pihviä, toinen pelkää leimautuvansa ituhipiksi, jos kertoo pitävänsä kasvisruuasta. Makean kahvileivän valinta tuo mukanaan hirveän syyllisyyden. Mehevää, rasvaista lihapiirakkaa voi syödä iltapalaksi vain salaa pimeässä.

Minne katosi ruokailusta ilo ja rentous? Miksi syömisestä on tullut hyvän elämän suorittamista?

Ihmisten ruoka-ahdistus tuntuu lisääntyvän samaa tahtia kuin ruokakulttuurien leviäminen vauhdittuu ja tieto lisääntyy. On hienoa, että tiedon lähteille on pääsy muillakin kuin papistolla ja tiedemiehillä, mutta samalla tiedon määrä ja moninaisuus näyttää saavan aikaan ahdistusta. Olisiko aika julistaa ruokarauha?

Someen postataan kuva omasta ruoka-annoksesta kuin todisteena siitä, että olen hyvä ihminen. Miksi ihmeessä ruoka on hyvyyden mittari?

Onko niin, että ympäröivä maailma on niin kaoottinen, että siinä omalla lautasella oleva maailma on sopivan kokoinen hallittavaksi? Siksipä halutaan antaa kuva, että olen tiedostava ruokailija, joka muuttaa maailmaa suupala kerrallaan.

On ihanaa, että ihmiset ovat kiinnostuneita ruuasta ja että se on puheenaiheena monessa yhteydessä. Kunpa vain osaisimme suhtautua siihen sallivasti ja rennosti!

Harva meistä syö todellisuudessa esimerkiksi lihaa merkittävästi yli ruokasuositusten, vaikka näin lööpeissäkin kovasti väitettiin.

Lihakeskustelussa kävi muuten ilmi, että tilastojen tulkintaa olisi syytä harjoitella mediassakin: esimerkiksi suositus lihan määrästä kansallisessa ruokasuosituksessa ilmoitetaan kypsennettynä, kun taas lihan kulutustilastot taas ilmaistaan ruhokiloina. Ruhopainosta vähennetään vielä muun muassa luut ja suolet. Hävikkiä syntyy kypsennyksessä ja koti- ja ravintolakeittiöissä.

Kun nuo otetaan huomioon, keskivertosuomalainen ei suinkaan vetele lihaa tuplamäärää saantisuositukseen verrattuna, vaan ylittää sen noin kymmenellä prosentilla. Paniikkiin siis ei ole syytä, ei tavallinen suomalainen itseään saa lihansyönnillä hengiltä.

Talvella iisalmelainen kirjailija Jyri Paretskoi peräänkuulutti kolumnissaan tolkun ihmisten arvostamista. Presidentti Sauli Niinistökin nosti tolkun ihmiset arvoon.

Otettaisiinko tolkku myös ruokakeskusteluun? Ei saarnata, ei tuomita, eikä syyllistetä, vaan nautitaan ja iloitaan ruuasta.

MTK:laisena suosittelen syömään monipuolisesti ja sesonginmukaisesti ja muistamaan, että suomalainen tuote, oli se sitten lihaa, kalaa, kananmunaa, maitotuotteita tai kasviksia, on turvallinen ja vastuullinen valinta.

Nautitaan ruuasta ja ruokailuseurasta. Iloa pöytään!