Seikkailut schnitzel-kylissä saivat kaipaamaan suomalaista, parjattuakin raastepöytää
Itävaltalaisen pikkukylän ravintoloissa valittavana oli porsaanlihaa, porsaanlihaa tai porsaanlihaa. Suomalainen noutopöytä raastevalikoimineen tuntui sen jälkeen juhlavalta.
Leike tekee monet keskieurooppalaiset onnelliseksi. Kuva: Jaana KankaanpääKumoan kitusiini lasillisen kirkasta toisensa jälkeen. Miten raikasta ja kylmää Helsingin kraanavesi onkaan! Sama toistuu aina ulkomaanreissun jälkeen. Tällä kertaa kloorilta ja toisinaan mudalta maistuvaa, kädenlämpöistä vesijohtovettä on tullut maisteltua pitkin Balkania ja itäistä Eurooppaa.
Seuraavaksi voitelen tuhdin siivun tuoretta ruisleipää ja hämmästelen, miten ihmiset voivat elää valkoisella leivällä. Vastaavat kliseet käynee läpi jokainen isänmaan kamaralle palaava matkailija.
Lounaalla lähiravintolassa ihailen värikästä salaattipöytää, josta riittää tuoreita kasviksia rouskuteltavaksi, eikä hintavammissakaan höysteissä, kuten fetajuustossa, pähkinöissä ja hedelmissä ole säästelty. Lämpimistä laareista sopii ammentaa niin liha-, kala- kuin kasvisruokiakin. Kahvin kylkeen on jäätelöitä ja kakkuja. Kaikki hintaan 12,90.
Ajoittain parjattukin noutopöytälounaamme on aidosti kustannustehokas verrattuna halvemman hintatason maihin, joissa valikoima on usein suppeampi ja vedet ja kahvit hinnoitellaan erikseen. Meillä jopa valtio huolehtii palkkatyöläisten lounasedun ja koululaisten ruokailun muodossa, että arjen tiimellyksessä tankataan kunnolla.
Onko saksalaisilla kenties erilainen ruoansulatuselimistö kuin meillä suomalaisilla vai miten he vehnäiset ja lihaisat välipalansa kestävät?
Länsimaisen ihmisen tuskanhiki helmeili otsalla itävaltalaisessa pikkukylässä, josta ei löytynyt kuin perinteisiä schnitzel-ravintoloita. Listalta löytyi lukuisten porsaanliha-annosten välistä naudanlihasta tehtyä gulassia.
Seuralainen päätyi vetelemään leivittämättömän ja mausteettoman leikkeen lötköillä ranskanperunoilla ja mikrossa pimpautetuilla pakastevihanneksilla. Itse nieleskelin gordon bleu -leikkeen paistetuilla perunoilla. Annoksessani ei sinänsä ollut vikaa, en vain olisi halunnut syödä jälleen kerran lihaa. Asetelman kruunasi nahistunut punakaalinlehti, joka näytti siltä, että se on lojunut koristeena jo useammalla lautasella.
Saksankin läpi ajelimme. Maa on sianlihan suurtuottaja ja lihaa syödään asukasta kohden enemmän kuin Suomessa. Joka nurkalla myydään wurstia valkoisen sämpylän välissä ja olutta päälle. Brezeleitä ja pasteijoita napostellaan metroasemilla. Onko saksalaisilla kenties erilainen ruoansulatuselimistö kuin meillä suomalaisilla vai miten he vehnäiset ja lihaisat välipalansa kestävät? Itse vyöryisin röyhtäilyn voimalla kuin jättikokoinen keilapallo.
Tietysti ravintolaelämä näyttäytyy turistin silmiin erilaisena kuin arki keskieurooppalaisissa kodeissa. Ehkä saksalaiset ahmivat kasviksia suljettujen ovien takana ja paastoavat jokaisen schnitzelin päälle.
Suomalaisen keskimääräinen eliniänodote ei paljon saksalaisesta poikkea, ja tilastojen mukaan ylipainoisiakin olemme, mutta luulisi silti, että saamme monenlaisia terveyshyötyjä kuuliaisesti syödyistä tummista viljoista, puurosta, keitetyistä perunoista ja porkkanaraasteesta, joita on saatavilla myös ravintoloissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
