Tuntematon nainen soitti ja esitti kysymyksen, johon olisin halunnut vastata heti ”kyllä”
Valitettavan usein näkee, että ihmiset ostavat eläimiä täysin suunnittelematta, kirjoittaa Kantrin kolumnisti Veera Rinne.Minulle entuudestaan tuntematon nainen soitti minulle. Hän kysyi, voisinko auttaa häntä arvioimaan, onko hänen järkevää ostaa hevonen.
Minun teki mieleni sanoa hänelle saman tien, että kyllä, sinä voit ostaa hevosen.
Järkevää se ei toki kaikkien ihmisten mittapuulla ole koskaan.
Kuitenkin se, että ihminen osaa kyseenalaistaa oman osaamisensa, jaksamisensa ja varallisuutensa riittävyyden, kertoo sen, että hän on vastuullinen ja viisas.
Viisauteen sisältyy empatia. Nainen kertoi, että ei halua ostaa hevosta vain huomatakseen hetken päästä, ettei ole kykenevä siitä huolehtimaan.
Hän ei halunnut, että hevonen joutuu vaihtamaan kotia mahdollisesti vielä monta kertaa elämässään hänen virhearvionsa takia, vaan halusi lähtökohtaisesti tarjota sille loppuelämän kodin.
Tässä kohtaa teki mieli sanoa, että ole hyvä ja osta hevonen, en laskuta tästä konsultaatiosta mitään. Tapasin hänet kuitenkin ja juttelimme asiasta lisää.
Hänellä oli hyviä kysymyksiä, minulla oli rehellisiä vastauksia. Hän halusi maksaa ajastani, ja minä laskutin. Olin mielissäni siitä, että aikaani ja osaamistani arvostettiin, mutta erityisesti siitä, että joku on valmis panostamaan eläintä ostaessaan jo suunnitteluvaiheeseen.
Kukaan ei rakenna taloa ilman piirustuksia ja kustannusarviota. Nykyään näkee valitettavan usein, että ihmiset ostavat eläimiä täysin suunnittelematta.
Aikuisilla ihmisillä on lapsenomaisia impulsseja hankkia eläimiä, yleensä halpoja, ja sitten todeta, ettei heidän aikansa, rahansa tai taitonsa riitä niiden pitämiseen.
Hätäiset hankinnat tuottavat pääsääntöisesti aivan turhia luopumisia. Älä ole välipysäkki, jos voit olla lopullinen koti.
Edullisen eläimen ongelma on se, ettei hinta sitouta ostajaa kovin tehokkaasti, ja usein edullisen hinnan selittää jokin eläimen ominaisuus. Se voi olla sairas tai ongelmallisesti käyttäytyvä, jolloin siihen pitäisi nimenomaan olla hyvin sitoutunut.
Monesti sen sijaan, että ongelmiin etsittäisiin ratkaisuja, tehdään ratkaisuista nopein ja myydään eläin eteenpäin. Kierre on joidenkin eläinten kohdalla nopea ja loputon.
Eläimen omistaminen ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että sinulla pitäisi olla kaikki tieto kyseisestä eläinlajista. Kenelläkään ei ole. Ne sallivat meille paljon virheitä, olisin muuten varmaan pilannut kaikki eläimeni.
Sen, mitä et eläintä ostaessasi tiedä, opit kyllä matkalla. Mutta oppiminen vaatii nöyryyttä. Sinun on tiedettävä, ettet tiedä, ja oltava valmis etsimään tietoa, opettelemaan uusia taitoja ja pyytämään apua. Itsekin teen sitä edelleen, vaikka kutsun itseäni ammattilaiseksi.
Tilanteet elävät ja joskus on perusteltua luopua eläimestä.
Emme tietenkään elä niin täydellisessä maailmassa, että kaikille eläimille olisi siinä vain yksi, rakastava koti koko iäkseen. Tilanteet elävät ja joskus on perusteltua luopua eläimestä.
Kuitenkin hätäiset hankinnat tuottavat pääsääntöisesti aivan turhia luopumisia. Jokainen kodinvaihto, vaikka sitten kehnommasta parempaan, on eläimelle valtava stressi. Älä ole välipysäkki, jos voit olla lopullinen koti.
Alun hevosenostotarinalle ei ole vielä jatkoa, mutta seuraan sen käänteitä positiivisin mielin, koska sen ensimmäinen luku on kirjoitettu hyvin ja harkiten. Tällaisia tarinoita toivoisin lisää.
Kirjoittaja on Ylöjärven Karhella asuva kirjailija ja hevosalan yrittäjä.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


