Maa talouden jatkuvuus pitää turvata
Suomen maatalouden ja ruuantuotannon tilanne on vakava. Sateisen kesän lisäksi maatalouden kannattavuutta haittaavat EU:n Venäjä-pakotteet. Alaa haittaa myös elintarvikekaupan ja tukkujen keskittynyt rakenne.
Kaikkien puolueiden olisi nyt huolehdittava maatalouden toimintaedellytyksistä. Tärkeän huoltovarmuuskysymyksen lisäksi maatalous on merkittävä työllistäjä. Ilman alkutuotantoa ei olisi elintarviketeollisuutta, myyntiä tai ravintoloita.
Myöskään nykyinen lähiruokabuumi ei olisi mahdollinen ilman alkutuotantoa.
Suomen hallitus on laatimassa ensi vuoden budjettia ja lisäbudjettia tälle vuodelle.
Akuuttia tilannetta voisi helpottaa ja kannattavuutta parantaa esimerkiksi aikaistamalla tämän vuoden tukien maksua, pohtimalla satovahinkojärjestelmän jatkoa ja tarkastelemalla uudelleen tukien leikkaussuunnitelmia.
Suomeen tulisi kehittää valtion takauksia ja korkotukea sopeuttamislainoille, joilla maatilat voisivat päästä vaikeiden aikojen yli. Hallituksen kaavailut pakotevahinkojen korvaamisesta kuulostavat hyviltä, samoin kuin hallitusohjelman tavoite järkeistää joustamatonta byrokratiaa. Tukiehtoja on myös syytä yksinkertaistaa.
Suomessa pitäisi toteuttaa perustulokokeilu. Perustulo turvaisi myös maatalousyrittäjien ja elintarviketeollisuuden palkansaajien toimeentulon epävarmoina aikoina.
Se voisi auttaa satunnaisten taloudellisten vaikeuksien ja heilahteluiden yli, ja mahdollistaisi toiminnan rohkeamman kehittämisen.
kansanedustaja (vas.)
Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

