Ruotsissa vaalitulos vaatisi vallanjaon
Ruotsissa on erikoinen tilanne, kun kaksi valtablokkia – oikeisto ja vasemmisto – ovat lähihistoriassa olleet vuorotellen vallassa, kuitenkin niin, että sosiaalidemokraatit ovat olleet vallassa pisimpään.
Uusi puolue ruotsidemokraatit on nyt nostanut kannatustaan ja on vaa’ankieliasemassa. Kannatuksen taustalla näyttävät olevan maahanmuutto ja lähiöongelmat.
Näitä kaikkia asioita on käsitelty vaalien aikaan monessa keskustelussa TV:ssä ja radiossa.
Erikoista on, että kaksi valtablokkia Ruotsissa ei hyväksy kolmatta, uutta blokkia. Tämä ei ole demokratiaa, koska kansa kuitenkin on kaikki edustajat valinnut.
Ruotsin sanotaan hyötyneen maahanmuuttajista, koska se on saanut heistä työvoimaa. Siksi todennäköisesti kahtiajakautunut valtapolitiikka ei hyväksy ruotsidemokraattien ajatuksia.
Ruotsidemokraatit voivat kuitenkin olla oikeassa siinä, että laaja maahanmuutto saattaa uhata ruotsalaista ”kansankotia” kulttuurin muutoksella. Nykyinen tilanne Ruotsissa näyttää siltä kun eräässä näytelmässä, jossa pikkupoika näki, että keisarilla ei ollut vaatteita.
Vaikuttaa siltä, että isot puolueet Ruotsissa ovat nyt sokeita ajan muutoksessa. Tämä on laaja ilmiö koko EU:ssa.
Kauno Pietilä
Kalanti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
