Kohtuulliset näkymät
"Jos maailmalla onkin ongelmia, niin Suomen satonäkymät ovat tällä hetkellä varsin kohtuulliset."Kortti tuo ja kortti vie, mutta maanviljelys on onnenkauppaa.
Tunnettu vitsi on usein totta, kun puhutaan satonäkymistä. Säätilan muutos voi vaikuttaa vuorokaudessa tai jopa muutamassa tunnissa satoon ratkaisevalla tavalla.
Tänä kesänä Pohjois-Amerikassa on kärsitty hirvittävästä kuumuudesta. Vaikka kylmää ei ole Suomessakaan, on meillä onneksi vielä matkaa niihin lukemiin, joita Amerikassa on. Lämpömittari on siellä noussut jopa 40 asteeseen.
Jos maailmalla onkin ongelmia, niin Suomen satonäkymät ovat tällä hetkellä varsin kohtuulliset. On tietysti pitkä matka siihen, että koko sato on laadukkaana laarissa, mutta silti on syytä toiveikkuuteen.
Maataloustuotteiden kauppa on niin kansainvälistynyt, että tärkeillä tuotantoalueilla tapahtuvat muutokset heijastuvat välittömästi muualle. Jos kävisi niin, että jossakin tulisi tavallista isompi tai pienempi sato, se näkyisi heti hinnoissa. Myös Suomen hintataso on pitkälti kiinni yleisistä trendeistä.
Meillä säät ovat toistaiseksi suosineet vihannes- ja marjasatoa, vaikka poikkeuksiakin on. Esimerkiksi varhaisperuna kasvoi niin nopeasti, että markkinat menivät tukkoon eikä liian suurille perunoille löydy tilaa. Toisaalta mansikanpoiminta on sujunut varsin mukavasti. Kotieläintaloudelle tärkeä nurmirehusato on sekin ollut tavanomainen.
Kotimaisista viljoista on odotettavissa ainakin normaali sato, jos säät jatkuvat suotuisina. Lähiviikot näyttävät, täyttyvätkö myönteiset odotukset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
