Kasvivalkuaisissa ei saa jättäytyä tuonnin varaan – jos raaka-aineen alkuperällä ei ole väliä, ei teollisuudellakaan ole tulevaisuutta

Kotimainen herneproteiini ei ole päässyt suomalaisten elintarvikevalmistajien uutuustuotteisiin. Sen sijaan Avainlipullakin merkityissä tuotteissa käytetään ulkomaista herneproteiiniraaka-ainetta. Kuva: Timo Filpus

Pääkirjoitus|Kasvintuotanto

22.11.202404:00

Pääkirjoitus

Juhani Reku

Suomi pystyisi vahvistamaan ruokajärjestelmän huoltovarmuutta ja valkuaisomavaraisuutta sekä maatalouden kannattavuutta palkokasvien viljelyä lisäämällä. Siksi viljelijöille tarvitaan lisää kannusteita palkokasvien viljelyyn. Näin todetaan Helsingin yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Luonnonvarakeskuksen (Luke) yhteisen Leg 4 Life -tutkimushankkeen julkaisemissa politiikkasuosituksissa. (MT 20.11.)

Palkokasvirintamalla on jo saavutettu näkyviä, positiivisia tuloksia: Luonnonvarakeskus Luken syyskuisen arvion mukaan Suomen pelloilla korjattiin herneestä tänä vuonna huippusato, 117 miljoonaa kiloa, mikä on peräti kolmanneksen enemmän kuin viime vuonna. Myös härkäpapusato kasvoi jonkin verran edellisvuodesta 12 miljoonaan kiloon, joten palkokasvisatoa korjattiin yhteensä lähes 130 miljoonaa kiloa. Herneen viljelyala on viime vuosina kasvanut nopeasti ja sen myötä korjatun sadonkin määrä on ripeästi noussut. Vielä kymmenen vuotta sitten vuotuinen hernesato oli noin kymmenesosa nykyisestä eli alle 15 miljoonaa kiloa.

Samalla on totta, että valtaosa tuotetuista herneistä ja härkäpavuista päätyy rehuteollisuuteen ja siten tuotantoeläinten ruokintaan, ei sellaisenaan tai jalostettuna ihmisravinnoksi, mitä erityisesti kasvisruoan puolustajat usein peräänkuuluttavat. Kotimaisen pakasteherneen ohella Suomessa tuotettua hernettä saa lautaselleen pääasiassa hernekeitossa, ja silloinkin varmimmin tehtyään ruoan alusta asti itse. Kaikissa eineshernekeittopakkauksissa ei ole tietoa raaka-aineen alkuperästä, joten oletettavasti sen lähde ei ole suomalaisella vainiolla.

Valmistajat vetoavat kotimaisen raaka-aineen saatavuuteen ja siihen, ettei herneproteiinin erottelu ole Suomessa mahdollista jalostuskapasiteetin puuttumisen vuoksi. Väite on uponnut kuulijakuntaan hyvin, vaikka herneproteiinin erotteluun soveltuvaa teknologiaa on Suomessa ollut jo vuosien ajan. Väite on uponnut myös Ville Niinistöön, joka ehdotti MT:n haastattelussa (23.10.) valtio-omisteista yritystä kasviproteiiniraaka-aineen valmistamiseen. Todellisuudessa juuri sellainen on jo olemassa: aiemmin Valtion viljavarastona tunnettu Suomen Viljava jalostaa raaka-ainetta Kokemäellä asiakkailleen näiden omista härkäpapueristä. Herneestäkin olisi mahdollista vastaavaa proteiinikonsentraattia valmistaa, jos asiakkaita olisi. Ei kuitenkaan ole, ja jopa Avainlipulla myytävien tuotteiden herneproteiini tuodaan ulkomailta.

Kysymys kasvipohjaisen elintarvikevalkuaisen alkuperästä on pian aiempaakin ajankohtaisempi ja polttavampi suomalaisen maataloustuotannon kannalta. Ensi viikolla virallisesti julkaistavien kansallisten ravitsemussuositusten mukaan suomalaisten pitäisi korvata valtaosa nykyisin kuluttamastaan lihaproteiinista kasvikunnan proteiineilla. Suositukset tulevat nykymenolla väistämättä vaikuttamaan kotimaisen elintarvikeketjun alkupäähän: ravitsemussuositusten ohjaamina esimerkiksi kouluihin ja terveydenhuollon laitoksiin ateriat toimittavissa julkisissa keittiöissä kotimaista alkuperää olevat tuotteet tullaan korvaamaan entistäkin laajemmin ulkomaisilla pavuilla, soijalla ja herneproteiinia sisältävillä valmisteilla.

Toisin kuin liha- ja maitotaloustuotteissa sekä viljassa palkokasviproteiinien alkuperä ei juuri kuluttajia tunnu kiinnostavan. Ja niin kauan, kun kuluttajakunta suhtautuu alkuperään välinpitämättömästi, myös tuotteita valmistava teollisuus voi ostaa raaka-aineensa mistä haluaa. Valitettavasti kotimainen teollisuus sahaa tällä omaa jalkaansa, sillä jos alkuperällä ei ole väliä, yksin tein koko ulkomaisesta raaka-aineesta valmistetun tuotteen voi ostaa ulkomailta.