Suomi siirtyy uhkien keskellä Niinistön ajasta Stubbin aikaan – presidentiltä vaaditaan nyt vakaata otetta

Kuva: Werner Bachmeier, Jarkko Sirkiä

Suomi siirtyy maaliskuun alusta Sauli Niinistön ajasta Alexander Stubbin aikaan. Vaikka presidenttien taustapuolue on kokoomus, ovat he henkilöinä hyvin erilaisia. Ulospäinsuuntautunut ja spontaani Stubb on kuin vastakohta harkitsevalle ja arvoituksellisesti esiintyvälle Niinistölle. Myös sukupolvi vaihtuu. Niinistö edustaa suuria ikäluokkia. Hänen presidenttikautta edeltävä poliittisen ura ajoittui pääosin myrskyisälle 1990-luvulle. Presidentiksi varsin nuori Stubb astui parrasvaloihin 2000-luvun alun EU-huumassa.

Myös maailma on Niinistön kahden presidenttikauden aikana muuttunut perusteellisesti. Kaksitoista vuotta sitten keskustelua hallitsi eurokriisi ja eri maille annetut tukipaketit. Naton suhteen kilpailtiin lähinnä siitä, kuka selväsanaisimmin torjuu sotilasliiton jäsenyyden. Vladimir Putin palasi Venäjän presidentiksi ja maa alkoi muuttua nopeasti autoritäärisempään suuntaan. Se ei Suomessa kuitenkaan juuri herättänyt huolta. Samana on pysynyt se, että presidentinvaalien toisella kierroksella Niinistö kohtasi vihreiden Pekka Haaviston. Erikoiselta taas tuntuu, että galluppien mukaan toiselle kierrokselle oli tuolloin menossa keskustan Paavo Väyrynen.

Tällä kertaa presidentinvaalit ratkaistiin maaseudulla. Stubb sai ratkaisevan vajaan sadantuhannen äänen etumatkansa nimenomaan maaseutukunnista, joissa ensimmäisellä kierroksella suosituimpia ehdokkaita olivat perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja keskustan Olli Rehn. Äänestysprosentin lasku kertoo siitä, että monille ei kelvannut sen enempää Stubb kuin Haavistokaan. Äänet jakautuivat lopulta hyvin tiukasti ja lähes samoin prosenttiluvuin kuin vuoden 2000 presidentinvaalissa Tarja Halosen ja Esko Ahon kesken. Neljännesvuosisata sitten niukka enemmistö suomalaisista kallistui vasemmalle, nyt oikealle. Stubbin ja Haaviston taistelu ei kuitenkaan ollut yhtä repivä, mikä kertoo sekä yhteiskunnan että turvallisuustilanteen muutoksesta.

Alexander Stubb aloittaa presidenttikautensa kenties haastavammissa olosuhteissa kuin kukaan sitten toisen maailmansodan. Toisaalta hänen taakkaansa keventää, että vastuu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei lepää enää yksin presidentin harteilla. Stubb on korostanut olevansa aktiivinen Nato-presidentti, Yhdysvaltojen suhteen takuumies ja aktiivinen rauhanvälittäjä. Myönteistä energiaa uhkuva Stubb kohtaa kuitenkin kovan todellisuuden. Yhdysvaltojen presidentiksi pyrkivän Donald Trumpin lausunnot Naton hylkäämisestä ovat nostaneet kylmiä väreitä läpi Euroopan. Optimistiseen tapaansa Stubb kuittasi Trumpin puheet vaaliretoriikkana. Toivotaan, että ne myös ovat sitä.

Turvallisuusuhkien lisäksi Suomi kohtaa ajankohtaisen talouskriisin, joka pitkällä aikavälillä uhkaa myös kykyämme torjua ulkoisia uhkia. Hallitus on ottanut kriisin hoidossa päättäväisen mutta hyvin yksipuolisen linjan. Parhaillaan tämä näkyy jokaisen suomalaisen elämään vaikuttavien poliittisten lakkojen kierteenä. Tilanteeseen ei ole näköpiirissä minkäänlaista ratkaisua. Stubb pyrki vaaliväittelyissä välttelemään kaikin keinoin kannanottoa työmarkkinatilanteeseen. Hän on oikeassa siinä, ettei se muodollisesti kuulu presidentin tehtäviin. Mutta tilanteessa jossa Suomen talous syöksyy ja maa on yleislakon partaalla, ei presidentti voi väistää vastuutaan.

Tasavallan presidentin lausuntoja tullaan arvioimaan tarkasti heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Aikaisemmalla urallaan muun muassa pääministerinä Stubbin ongelmaksi muodostui kepeä suhtautuminen vakaviin asioihin. Synkistely ei vie Suomea eteenpäin, mutta presidentiltä odotetaan vakaata otetta.