EU:n ilmastotalkoot ovat riskibisnes

Suomen talouden unilukkari Raimo Sailas muistuttaa kolumnissaan, että taloudellisiin kriiseihin on syytä varautua, koska ne tulevat yllättäen. Varautumiskeinoiksi Sailas mainitsee esimerkiksi valtiontalouden vahvan kunnon ja kustannuskilpailukyvystä huolehtimisen. (HS 18.10.)

Sailaksen mukaan potentiaalisia kriisin syitä on nyt paljon, puhumattakaan niistä syistä, joita emme tunnista.

Suomi on kokenut 1970-luvun jälkeen kolme selvästi erottuvaa talouskriisiä. Syyt niiden syntymiseen ovat suurelta osin meistä riippumattomia, mutta omilla tekemisillämme olemme onnistuneet syventämään kriisien vaikutuksia.

1970-luvun öljykriisi osui Suomen kannalta huonoon aikaan, koska kustannuskilpailukyky oli jo ennen öljyn hinnannousua itse tärvelty. 1990-luvun alun lamaa edelsi pankkien luotonannon raju kasvu ja hallitusten välinpitämättömyys oman tonttinsa hoitamisessa. Palkkapolitiikkakin oli Sailaksen mielestä vetelää.

Nykyinen vuonna 2008 alkanut kansainvälinen finanssikriisi yllätti kaikki, koska asiantuntijoiden mielestä tällainen kriisi ei voi olla mahdollinen. Sailaksen mukana tälläkin kertaa kriisiä on Suomen osalta syventänyt kustannuskilpailukyvyn mureneminen.

Yllättävien taloudellisten kriisien lisäksi taloudessa on olemassa kansainvälisiin poliittisiin päätöksiin liittyviä riskejä, joihin pitäisi varautua. Yksi tällainen mahdollinen riski sisältyy EU:n yhteiseen ilmastopolitiikkaan. Osa riskistä toteutui siinä vaiheessa, kun Euroopan komissio päätti päästökaupan ulkopuolisten kasvihuonekaasujen päästöleikkausten taakanjaosta.

Taakanjakoa ei tehty sen perusteella, kuinka paljon kukin jäsenmaa päästöjä aiheuttaa. Jaon perusteena käytettiin jäsenmaiden suhteellista bkt:tä. Näin laskettuna Suomen leikkausosuudeksi tuli 39 prosenttia. Lisäksi taakanjaossa jätettiin huomioimatta metsien hiilensidontakyky.

Parhaillaan on menossa komission esityksen toimeenpanon suunnittelu. Osana päästöleikkauksia ovat maankäyttöön liittyvät lulucf-laskelmat. Ne pitävät sisällään maankäytön ja sen muutokset sekä metsäsektorin.

Komission ehdottamista lulucf-säännöistä tehtyjen laskelmien mukaan metsien lisääntyvä kasvu ei korvaa metsämaan vähentymistä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan komission ehdotuksen perusteella tehdyt laskelmat viittaavat siihen, että Suomen metsät ovat päästölähde.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mielestä ehdotus ei ole oikeudenmukainen eikä reilu. Tiilikainen muistuttaa, että metsäsektori on hiilinielu ja merkittävä keino taistella ilmastonmuutosta vastaan. Hän ihmettelee, miksi metsänhoidon merkitystä ei tunnusteta.

Vaikuttaa siltä, että päätöksiä metsien hiilensidontakyvystä tehdään poliittisin eikä luonnontieteellisin perustein.

Vaikka laskelmat tehdään oikein, lopputulos riippuu lähtötiedoista. Luken tutkijan Antti Asikaisen mielestä komission esittämät laskentaperiaatteet muodostavat todellisen uhan sekä biotaloudelle että ilmastotavoitteiden toteuttamiselle (MT 5.10.).

Maankäyttöön liittyvät päästölaskelmat ja metsien kasvun kyky kompensoida metsäpinta-alan vähenemistä liittyvät olennaisesti keskusteluun metsien hiilensidontakyvystä. Laskentaperiaatteet voivat johtaa siihen, että Suomen metsistä saattaa kokonaisuudessaan tulla nielun sijaan päästölähde.

Suomalaisten edunvalvojien pitää olla nyt hereillä ja huolehtia siitä, ettei Suomen energia- ja ilmastopolitiikalta putoa pohja pois. On hyvä, että mahdollinen riski on tiedostettu ja sen torjumiseksi tehdään töitä.

EU:n ilmastopolitiikka voi olla Suomen taloudelle suuri mahdollisuus, mutta myös merkittävä taloudellinen riski. Siitä, kumpi mahdollisuus toteutuu, päätetään nyt.