Susipolitiikka hukassa

Suurpetopolitiikka on asia, joka aina herättää voimakkaita tuntemuksia. Joidenkin mielestä suurpetoja on liian paljon, toisten mielestä taas ehdottomasti liian vähän.

EU-kaudella Suomi on linjannut politiikkansa suurpetojen, kuten suden ja karhun hoitosuunnitelmilla. Suurpetojen suojelussa Suomi onkin suorastaan mallimaa. Kaikki neljä eurooppalaista suurpetoa voivat Suomessa hyvin.

EU:n komissio on ollut tyytyväinen Suomen suurpetopolitiikkaan. Kun EU on tukistanut Ruotsia sen harjoittamasta susipolitiikasta, ei Suomen ole tarvinnut käydä vastaavaa kiistelyä Brysselin kanssa. Syynä on juuri se, että Suomessa on sudelle laadittu hoitosuunnitelma. Ruotsissa vastaava suunnitelma on vasta tekeillä.

Suurpedoista eniten keskustelua herättääkin juuri susi. Kun susien määrä on lisääntynyt, ja susi on levinnyt koko maahan, ovat myös suden aiheuttamat ongelmat kärjistyneet.

Suomen sudet ovat osa Länsi-Venäjän suurta susikantaa. Venäjällä on tiedemiesten mukaan noin 50 000 sutta. Kansainvälisten tilastojen mukaan itäisessä naapurissa tapetaan vuosittain arviolta 15 000 harmaaturkkia.

Suomeen rajoittuvassa Karjalan tasavallassa maksetaan sudesta tapporahaa, joka on tällä hetkellä 4000 ruplaa sudelta. Tavoitteena on harventaa susikantaa 300 yksilöllä, mutta mitä ilmeisimmin tavoitteeseen ei päästä. Susi on vaikea metsästettävä eikä metsästäjiäkään ole tarpeeksi.

Suurimmat susien aiheuttamat vahingot ovat Pohjois-Suomessa. Valtio korvaa vuosittain noin 4 000 petojen tappamaa poroa. Susi ei ole ainoa syyllinen, sillä myös ahma ja Lappiin nykyisin levinnyt ilves aiheuttavat vahinkoja. Eräin paikoin jopa karhu on tappanut kymmenittäin kotieläimiä.

Maa- ja metsätalousministeriö myönsi tänä vuonna koko maahan 20 suden pyyntilupaa ja sen jälkeen poronhoitoalueelle vielä 15 lisälupaa. Käytännössä lähes kaikki luvat on käytetty tai käytetään pohjoisessa.

Susi on kuitenkin levinnyt myös etelään. Satakunta ja Varsinais-Suomi ovat tänään vahvoja susimaakuntia. Kansa ei ymmärrä, että etelässä edes häirikköyksilöille ei saada riittävästi poistolupia. On hyvä kysymys, miksi susi on arvokkaampi kuin lampurin lampaat tai talon koira.

Äskettäin paljastui Suomen rajan takana susikasvattamo, josta on tänäkin vuonna vapautettu luontoon tarhoissa kasvaneita susia. Miten kauan toiminta on jatkunut ja kuinka laajaa se on todellisuudessa ollut, on paljolti hämärän peitossa. Se kuitenkin tiedetään, että toimintaa ovat rahoittaneet mm. saksalaiset aktivistit ja brittiläinen UK Wolf Conservation Trust, joka tekee sudella liiketoimintaa.

Onko sudenkasvatukseen virrannut myös suomalaista rahaa, ei ole tiedossa. Ja kuinka paljon tarhasusia on todellisuudessa Suomeen tullut, on täysi arvoitus. Toistaiseksi suomalaisten ääriliikkeiden yhteyksistä susitarhaukseen ei ole näyttöä. Asia on kuitenkin syytä selvittää.

Suomessa on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan (Rktl 19.3.2012) nyt yhteensä 41 susilaumaa tai -paria. Näistä on rajalaumoja ja -pareja 13.

Rktl:n erikoistutkija Ilpo Kojola on myös kertonut, että joukossa on ainakin yksi koirasusipari. Koirasusi-ilmiö ei ole tuntematon ennenkään, sillä Rktl on kaikessa hiljaisuudessa aiemmin lopettanut koirasusilaumoja. Laitos ei kuitenkaan ole näistä tiedottanut aktiivisesti.

Rktl:n varovaisuusperiaatteeseen pohjautuvan arvion mukaan susien kokonaismäärä rajasudet mukaan lukien on 170-180 sutta. Kun tähän lisätään tämän kevään pennut, 70-80 kappaletta (Kojola, MT 5.4.2012), onkin Suomessa jo kesällä lähes 300 sutta. Sen päälle tulevat Venäjältä tulevat sudet, joiden lukumäärä on arvoitus. Susikanta kasvaa vauhdilla.

Suden suojelussa on palattava sen alkuperäiseen ajatukseen, suojeluun. Susimäärän kasvulle on saatava jokin raja.

Susi kuuluu Suomen luontoon, mutta koirasudet ja erilainen hämärätouhu suojelubisneksen varjolla eivät kuulu – ne on laitettava aisoihin.