Proteiinivanukas näyttää mallia muille: Raaka-aineen sijaan valmista ruokaa vientimarkkinoille
Suomen Valio-vetoinen elintarvikevienti kaipaa monipuolisempaa raaka-ainepohjaa, mutta ei maidon sijaan vaan sen lisäksi.Valion keväällä aloittama proteiinivanukkaiden vienti Yhdysvaltoihin on ollut menestystarina, joka on yllättänyt yrityksen itsensäkin (MT 6.10.). Myynti on jo ylittänyt yhtiön omat etukäteisarviot kymmenkertaisesti.
Ainakin yksi tekijä proteiinivanukkaiden Yhdysvaltain-menestyksen taustalla on se, että vastaavaa tuotetta kuin Valion kehittämä proteiinirikastettu vanukas ei ole aiemmin ollut Atlantin takaisilla markkinoilla. Saman vahvuuden siivittämänä yhtiö on vallannut tuotteellaan myös muita markkinoita jo ennen kuin tuotteen menekkiä Yhdysvalloissa testattiin. Näin oli esimerkiksi Espanjassa, josta tuotekategoria puuttui ennen Valion tuotteiden tuloa kokonaan, kertoo MT:n haastattelussa yhtiön Profeelista vastaava johtaja Marianne Tammela.
Valio ei ole myöskään kokematon yritys vientimarkkinoilla. Yhtiö nimenomaisesti perustettiin 120 vuotta sitten hoitamaan suomalaisen laatuvoin vientiä ulkomaille, ensin eri puolille Eurooppaa ja jo 1920-luvulta lähtien Yhdysvaltoihin.
Maitotuotteet ovat Suomen elintarvikeviennin tukijalka.
Viime vuoden tilastojen mukaan maitotuotteet ovat Suomen elintarvikeviennin tukijalka: tuoteryhmän osuus 480 miljoonan arvollaan on koko elintarvikeviennistä yli viidennes. Se on lähes kaksinkertainen toiseksi suurimpaan tuoteryhmään eli alkoholi- ja virvoitusjuomiin verrattuna ja yli kaksinkertainen kolmanneksi suurimpaan tuoteryhmään eli kalatuotteisiin verrattuna. Ainoana elintarvikesektorin alana meijerituotteita on koko EU-jäsenyyden ajan viety Suomesta euromääräisesti enemmän kuin niitä on tuotu.
Erityisesti tilastoissa on syytä kiinnittää huomiota siihen, että viljan ja viljatuotteiden osuus viennistä on alle seitsemän prosenttia, vaikka erityisesti kauran merkitystä jaksetaan vuodesta toiseen korostaa. Ongelma on, että liian suuri osa kaurasta viedään ulkomaille jalostamattomana raaka-aineena – ja pahimmillaan tuodaan valmiina elintarvikkeena takaisin omille markkinoillemme, mikä heikentää elintarvikkeiden ulkomaankaupan tasetta entisestään. Valion Profeelin vientimenestystä voi kehua myös tässä suhteessa: kyse on korkean jalostusasteen tuotteesta, joka valmistetaan suomalaisesta maidosta Seinäjoella.
Jotta suomalaisen elintarvikeviennin arvo saataisiin aidosti kasvu-uralle, rajojen yli täytyisi viedä yhä enemmän proteiinivanukkaiden kaltaisia korkean jalostusasteen tuotteita. Pahitteeksi ei olisi, että raaka-aineena olisi muitakin korkeatasoisia kotimaisia raaka-aineita – ei kuitenkaan maidon sijaan vaan sen lisäksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











