
Fazer varmisti: Rakentaa Lahteen suklaatehtaan 400 miljoonalla eurolla
Fazer on vahvistanut tehneensä investointipäätöksen Lahden tulevan suklaatehtaan rakentamisesta, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2028.Fazer kertoi maanantaina investoivansa 400 miljoonaa euroa uuden suklaatehtaan rakentamiseen Lahteen. Rakennustyöt aloitetaan jo tänä kesänä ja tehtaan on määrä valmistua vuonna 2028, jolloin myös tehtaan toiminta käynnistyy. Suklaatuotantoa jää myös Vantaalle.
Uuden tehtaan kerrotaan perustuvan pitkälle automatisoituihin tuotantolinjoihin ja teknologiaan, jolla voidaan tuottaa kokonaan uudenlaisia tuotetyyppejä. Tehtaan pinta-ala on noin 33 300 neliömetriä ja tehtaan kerrotaan olevan myös CO2-päästötön.
”Noin 400 miljoonan euron investointi on Fazerin historian suurin ja se on myös erittäin merkittävä Suomen elintarviketeollisuuden mittakaavassa”, Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum sanoo.
”Lahteen rakennettava uusi tehdas tukee kasvuamme sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla ja on osoitus vahvasta uskostamme kotimaisen elintarvikevalmistuksen kilpailukykyyn myös kansainvälisillä markkinoilla.”
Fazerin osuus Suomen elintarvikeviennistä on nyt 15 prosenttia. Uusi tehdas nähdäänkin mahdollisuutena Suomen elintarvikeviennin merkittävään kasvattamiseen.
Investointipäätöksen myös Fazer on tehnyt kiinteistökaupan Lahden kaupungin kanssa. Investointi toteutetaan pitkäaikaisella vieraan pääoman rahoituksella. Suklaatehtaan rakentamiselle on myönnetty tukea Business Finlandin puhtaan siirtymän teollisten investointien tukiohjelmasta.
Fazerilla on Suomessa tuotantolaitoksia Vantaalla, Lahdessa ja Lappeenrannassa. Lahdessa sijaitsee jo entuudestaan Fazerin Mylly, hapankorpputehdas, iso leipomo, gluteeniton leipomo, sekä ksylitolitehdas. Fazer työllistää Suomessa yli 4000 henkilöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







